Veromätky suojelijalle

”Verottaja oli lähettänyt tuhansien eurojen kiinteistöverolappuja eräille luonnonsuojelualueita omistaville, yksityisille ihmisille. Veroja oli pantu maksuun myös karuista ulkoluodoista”, kirjoittaa Ismo Tuormaa Varoitusmerkkejä-kolumnissa.
Teksti Ismo Tuormaa, kuva Lauri Salminen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 3/2019
Viime kevättalvella Varsinais-Suomesta kantautuneet uutiset löivät minut ällikällä. Verottaja oli lähettänyt tuhansien eurojen kiinteistöverolappuja eräille luonnonsuojelualueita omistaville, yksityisille ihmisille. Veroja oli pantu maksuun myös karuista ulkoluodoista.
Tähän asti on luultu, ettei luonnonsuojelualueista tarvitse maksaa kiinteistöveroja, sillä eihän tavallisesta metsämaastakaan tarvitse maksaa veroa. Nyt luonnonsuojelualueverosta vapautuisivat (perustuslain vastaisesti?) vain maatilakiinteistöt eli maa- ja metsätalouden harjoittajat.
Päätin selvittää tämän omituisen linjauksen taustat. Soitin siltä istumalta metsäveroasioista vastaavalle virkamiehelle valtionvarainministeriöön. Tavoittamani virkamies sanoi vilpittömän tuntuisesti, ettei hän ole koskaan kuullutkaan moisesta ja käski soittaa verohallintoon.
Tein töitä käskettyä. Tuo puhelu oli omituisimpia koko 45-vuotisen toimittajaurani aikana.
Tivasin puhelimeen saamaltani virkahenkilöltä, tajuaako hän, että tämä uusi linjaus lopettaisi käytännössä kaiken vapaaehtoisen luonnonsuojelun Suomessa yksityismailla, Metso-ohjelmaa myöten. Vaadin myös vastausta siihen, kuka oli määrännyt moisen uuden lakitulkinnan. Epäilin menettelyn olevan mahdollisesti jopa lainsäädäntövallan ryöstämistä eduskunnalta.
Virkailija vetosi tällöin liki viiden vuoden takaiseen päätökseen, jossa Espoon Nuuksioon perustettu, noin kolmen hehtaarin suuruinen suojelualue katsottiin tontin ”suoja-alueeksi”, jolloin siitä piti maksaa veroa. Soitin tuosta päätöksestä myöhemmin usealle juristille, jotka eivät ainakaan heti nielleet tapauksen ennakkoluonteisuutta.
Sanoin sitten, että minullakin on yksityinen Metso-suojelualue saaressani. Silloin virkailija veti hihasta viimeisimmän korttinsa ja tokaisi ällistyttävästi, että ”nautinko minä siitä” (eli luonnonsuojelualueesta).
Vastaisin huvittuneena, että ”aijaa, tämä onkin luonnostanauttimisvero, olisit heti sanonut”.
Vaan kuinkas sitten kävikään?
Asiasta nousseen pienimuotoisen kohun ansiosta uuteen hallitusohjelmaan saatiin yksimielinen kirjaus, jonka mukaan ”vapautetaan luonnonsuojelulain nojalla suojellut alueet kiinteistöverosta, eikä kiinteistöverotusta laajenneta maa- ja metsätalousmaahan”.
Tämä päätös – eli vanhan käytännön palauttaminen – vaatii kuitenkin lakimuutoksen, jonka valmistelu on valtionvarainministeriön vastuulla. Ennen kuin ”uusi laki” saadaan betonoitua kiinteistöverolakiin, putoilee luonnonsuojelualueita omistaville kansalaisille kiinteistöveroja maksuun myös suojelualueista. Näistä veroista kannattaa hakea päätöksen oikaisua ja tarvittaessa valittaa.
Ismo Tuormaa, 19.8.2019
Vapaa toimittaja
- Luonnonsuojeluliiton lausunto 4.10.2019: Luonnonsuojelualueiden kiinteistöverojen verovapauden lakimuutoksella on kiire

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue lehteä verkossa: sll.fi/luonnonsuojelija
”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”
Jaa sosiaalisessa mediassa
Sinua saattaisi kiinnostaa

Kaikki kukat kukkikoot
”Sata vuotta sitten maatalousympäristöt olivat monipuolisia, ja niityt ja kedot kukkivat ja pörisivät. Nyt niitä on jäljellä…
Lue lisää
Kemiönsaaren kunta suojelee 30 % metsistä ja luopuu avohakkuista
Kemiönsaaressa Varsinais-Suomessa on saatu aikaan merkittävä suojeluvoitto Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksen pitkän työn ansiosta.…
Lue lisää