Analyysi: Liito-orava muuttaa kaupunkiin

Isot silmät, viaton katse, hauska muoto – ja jopa 50 metriä pitkä liito puusta toiseen! Liito-orava on yksi Suomen luonnon suloisimmista eläimistä, mutta söpöydestään huolimatta myös yksi politisoituneimmista. 25 vuodessa liito-oravasta on tullut sekä luonnonsuojelun että EU-vastaisuuden symboli.

25 vuodessa liito-oravasta on tullut sekä luonnonsuojelun että EU-vastaisuuden symboli.

Hämärässä liikkuva pohjoisten metsien oravalaji nostaa joidenkin verenpainetta, vaikka liito-oravan kanssa rinnakkain eläminen on mahdollista ja lajin tiukan suojelun takia myös pakollista.

Mutta kun vastakkain ovat talous ja uhanalainen eläin, eläin usein häviää. Niin on käynyt liito-oravallekin.

EU-jäsenyys suojelee

Liito-oravan kanta on ollut laskussa 1940-luvulta alkaen. Laji on uhanalainen kannan pienentymisen ja elinalueen pirstoutumisen vuoksi, ei vielä kannan koon takia.

Vuoteen 1995 asti liito-oravan ja ihmisen välillä ei ollut kitkaa. Metsää kyllä hakattiin koko ajan enemmän ja liiturin tilanne huononi, mutta Suomessa lajin tilanteesta ei tiedetty juuri mitään. Siksi sitä ei myöskään otettu huomioon.

Kaikki muuttui, kun Suomi liittyi EU:hun.

Vaikka Suomi ei ole onnistunut tässä, saa liito-orava kiittää EU:ta. Ilman jäsenyyttä liiturilla menisi nimittäin vieläkin huonommin.

EU-jäsenyyden myötä Suomi sai erityisvastuun lajista, sillä Suomessa on EU:n suurin liito-oravakanta. Liiturista tuli direktiivilaji, ja sen lisääntymis- ja levähdyspaikat suojeltiin tiukasti. Niitä ei saa hävittää tai heikentää. Suotuisa suojelutaso pitäisi säilyttää tai palauttaa.

Vaikka Suomi ei ole onnistunut tässä, saa liito-orava kiittää EU:ta. Ilman jäsenyyttä liiturilla menisi nimittäin vieläkin huonommin.

Metsätalous vastaan liito-orava

Kuten monet muutkin metsälajit Suomessa, liito-oravakin on uhanalaistunut avohakkuisiin perustuvan tehometsätalouden takia. Avohakkuut ovat tuhonneet ja pirstoneet liiturille sopivia kuusivaltaisia sekametsiä.

Puiden istuttaminen ei ole paikannut avohakkuiden jättämää aukkoa, sillä hakattujen kuusikoiden tilalle istutettiin 1960–70-luvuilla yleensä mäntymetsää ilman lehtipuita. Näiden hakattujen metsien tilalle ei siis tule kasvamaan uutta liito-oravametsää. Nuoresta, kuusivaltaisesta sekametsästä voisi kasvaa liito-oravalle sopiva metsä, mutta nykyisellä metsäpolitiikalla näihin metsiin ei ehdi syntyä esimerkiksi liiturille elintärkeitä kolopuita.

Vaikka liito-orava on nykyään tiukasti suojeltu, suojelussa on ollut aukkoja EU-aikanakin. Vuonna 2004 maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö tekivät ely-keskuksille ohjeet liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen turvaamiseksi. Elyt alkoivat tehdä niin sanottuja rajauspäätöksiä. Metsää voitiin siis hakata, kunhan vain metsästä rajattiin liito-oravalle pieni metsätupsu elinpiiriksi.

Elyt alkoivat tehdä niin sanottuja rajauspäätöksiä. Metsää voitiin siis hakata, kunhan vain metsästä rajattiin liito-oravalle pieni metsätupsu elinpiiriksi.

Oli alusta asti selvää, etteivät ohjeiden mukaiset metsien rajaukset riittäisi liito-oravalle. Lisääntyvä naaras tarvitsee vähintään 3,5 hehtaarin alueen, ja radioseurantojen mukaan se käyttää keskimäärin kahdeksan hehtaarin aluetta. Yksi syy metsien rajaamiseen pieniksi paloiksi olikin se, ettei metsänomistajille tarvitsisi maksaa korvauksia.

Jälkeen päin tutkijat ovatkin todenneet, että liito-oravat todellakin usein katosivat näiltä rajatuilta alueilta. Suojelu epäonnistui. Talous ajoi edelle. Nykyisin ely-keskukset eivät tee enää rajauspäätöksiä, ja suojelu talousmetsissä perustuu käytännössä vapaaehtoisuuteen.

Kaupunkilainen

Kun liito-oravan elinympäristöjä on tuhoutunut maaseudulla, laji on etsinyt uutta elintilaa kaupungeista. Nyt liito-orava on jo matkalla Espoosta ja Länsi-Helsingistä Itä-Helsinkiin. Liituri viihtyy myös esimerkiksi Kuopion, Jyväskylän ja Kajaanin kaupunkimetsissä.

2020-luvun lähestyessä tilanne on tämä: Helsingissä on Uudenmaan parhaimpia metsiä. Tällaisissa metsissä viihtyvät paitsi liito-oravat, myös monet muut lajit – ihminen mukaan lukien. Liito-orava on löytänyt kaupunkien järeät haavat, suojaisat kuuset ja linnunpöntöt. Kaupungeissa laji on suhteellisen turvassa sitä metsästäviltä pedoilta. Ihmisen läsnäolo ja autojen melu eivät häiritse liito-oravaa.

Kaupungeissa eläintä ei kuitenkaan nähdä osoituksena hyvinvoivasta metsästä, vaan esteenä rakentamiselle ja kaupungin kehittämiselle.

Kaupungeissa eläintä ei kuitenkaan nähdä osoituksena hyvinvoivasta metsästä, vaan esteenä rakentamiselle ja kaupungin kehittämiselle. Otsikoista päätellen liito-orava on aina käpälät pystyssä milloin milläkin työmaalla vaatimassa töiden lopetusta. Se on sopiva syntipukki.

Todellisuudessa ihminen uhkaa tämän uhanalaisen eläimen elinmahdollisuuksia, ja liito-orava vain yrittää selvitä hengissä.

Sen lisäksi, että keskustelu liito-oravasta on varsin ihmis- ja talouskeskeistä, siinä unohdetaan myös luonnon monimuotoisuus. Liito-orava on sateenvarjolaji, jota suojelemalla suojelemme lukuisia muita, usein uhanalaisia metsälajeja. Monet lajit hyötyisivät esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen menetelmän yleistymisestä metsätaloudessa.

Yhteiselo on mahdollista

Konfliktit ovat estettävissä tiedolla. Liito-oravan läsnäolosta pitää saada tieto jo hankkeiden alussa, ei vasta silloin, kun suunnitelmat ovat valmiit. Tietoa pyritään nyt lisäämään ja asenteita muuttamaan EU-rahoitteisella Liito-orava LIFE -hankkeella, jossa Luonnonsuojeluliittokin on mukana.

Laji ei ole estänyt yhtään rakennushanketta. Kaavoja ja suunnitelmia on jouduttu muuttamaan, mutta muutokset ovat useimmiten olleet pieniä.

Kaiken lisäksi liito-oravan maine kehityksen tulppana perustuu pitkälti väärinkäsityksiin. Laji ei ole estänyt yhtään rakennushanketta. Kaavoja ja suunnitelmia on jouduttu muuttamaan, mutta muutokset ovat useimmiten olleet pieniä. Usein lopputulos on itse asiassa ollut liiturin kannalta huono.

On hyväksyttävä se, että liito-orava pitää ottaa huomioon, myös Helsingissä. Taajama-alueet ovat koko ajan olennaisempia Suomen liito-oravapopulaation säilymisen kannalta, sillä maaseudulla liito-oravametsät ovat käyneet vähiin. Nämä vähäiset yhtenäiset metsät pitääkin jatkossa jättää hakkuiden ulkopuolelle.

Asenteella on myös väliä: ei ole kaupunkilaisellekaan pahitteeksi, että sekä kaupunkien virkistysalueet että luonnon monimuotoisuus säilyvät. Liito-orava on hyvä naapuri. Hiljaisesta asukkaasta ei ole mitään haittaa, ja samalla se suojelee ihmistenkin lähimetsät.

Lähteet: suojeluasiantuntija Paloma Hannosen ja erityisasiantuntija Tapani Veistolan haastattelut, Ilpo K. Hanskin kirja Liito-orava – biologia ja käyttäytyminen 2016.