Luontokartoitus ennen ja nyt

Suojelu lähtee kartoituksesta

”Luontokartoituksista saatu tieto on lähkökohtana, kun alueita suojellaan. Esimerkiksi Siuruan, Vuotoksen ja Kollajan allahankkeiden pysäyttämisessa kartoituksella oli iso merkitys.

Työskentelin silloin Oulun yliopiston kasvimuseossa ja vastasin Vuotoksen kasvi-inventoinneista. Siinä oli todellinen uhka päällä, ja työtä tehtiin ripeällä aikataululla. Keräsimme tietoa alueen kasveista ja sienistä: harvinaisista, silmällä pidettävistä ja uhanalaisista – kaikesta mitä alueella kasvoi.

Allashankkeet saatiin lopulta estettyä. Se tuntui hienolta, vaikka Vuotos pulpahtaakin pinnalle edelleen silloin tällöin.

Kartoitus luo perustan luonnonsuojelutyölle. Se on luontotiedon lisäämistä. On tärkeää tietää, mitä lajeja kasvaa missäkin.

Olin kartoitustyössä mukana jo 1960-luvulla. Työskentelimme kasvimuseon kasvistoryhmän kanssa aina alueilla, joista oli vasta hyvin vähän kasvitietoa. Niitä riittikin eri puolilla Pohjois-Suomea.

Suomen luonnonsuojeluliiton Kiiminkien yhdistyksen kanssa olimme mukana keräämässä tietoja muun muassa alueen uhanalaisista kasveista, kuten tikankonteista. Tiedot raportoimme kunnan päättäjille. Varsinkin kaavoitusasioissa on tarvittu tietoja uhanalaisista eliöistä.

Vuosien varrella kartoitus ei ole perustaltaan muuttunut. On tietenkin tullut erilaisia foorumeja ja tietokantoja, joihin ihmiset voivat ilmoittaa tietoja lajeista, mutta se on edelleen samanlaista metsissä ja soilla rämpimistä. Ja yhä edelleen tätä työtä tekevät pitkälti vapaaehtoiset.

Osittain tämä on myös surutyötä, jos joudumme välittämään tietoa, kuinka jotkut lajit ovat hävinneet. Välillä tuntuu, että jatkuvasti turmellaan arvokkaita luontokohteita, kaivetaan ojia ja rakennetaan uusia teitä ja taloja.

Nykyään kartoituksessa tärkeässä osassa ovat myös vanhat tiedot, jotka on kerätty 60- ja 70-luvulla. Niitä tietoja kysellään minulta jatkuvasti, kun halutaan tietää, mitkä lajit ovat taantuneet ja mitä on tullut lisää. Ilman tietoja lajien tilan seuraaminen jää arvailujen varaan.        

Koetan vieläkin olla ajan hermolla. Täällä Kiimingissä on paljon uhanalaisia lajeja. Aina kun ehdin, käyn kurkkaamassa, onko tikankontteja tai lehtonoidanlukkoja tullut esiin ja havainnot ilmoitan eteenpäin ympäristöviranomaisille.”

Esteri Ohenoja

Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja vuonna 1984 ja Kiiminkien luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja 1982–1984

Teknologiasta tehoa

”Uuden tekniikan luomat mahdollisuudet kartoituksessa ovat aivan omaa luokkaansa. Nykyään meillä on saatavilla valtava määrä erilaisia ilma- ja satelliittikuvia Suomesta ja maailmalta. Paikkatieto-ohjelmat ovat ilmaisia, samoin sähköiset kartat, ja digikameroilla voi ottaa kohteista tuhansia kuvia.

Jos saimme 90-luvulla jostain satelliittikuvan valokuvaprintin, se oli aarre, jota moni järjestö käytti yhdessä. Nyt tällaiset kuvat ovat metsämuseossa.

Myös GPS-paikannus on kehittynyt ällistyttävän paljon: tietyn paikan pystyy paikallistamaan maastossa kymmenen sentin tarkkuudella. Kartoittaja pystyy nykyään myös tallentamaan tietoa suoraan metsässä kymmenen kertaa nopeammin kuin ennen. Aikaisemmin meni aikaa, kun ährättiin muistiinpanoja paperipussin kylkeen.

Kärjistäen voisi sanoa, että melkein kaikki uhattuna olleet luontokohteet on saatu turvaan nimenomaan kartoituksen avulla. Luonnonsuojeluliitossa olemme kartoittaneet luontoa Hangosta Utsjoelle, ja tuloksia on tullut. Turvaan on saatu tuhansia hehtaareja luontoa. Kyse on valtavasta pinta-alasta!

Toimimme myös ulkomailla. Venäjällä, Laatokan alueella onnistuimme pelastamaan 3000 hehtaaria maata osaksi kansallispuistoa. Se tuntui todella huimalta. Minulla oli jo kädessäni kartta, jossa tämä ison möhkäleen kokoinen osa oli poistettu kansallispuistosta. Lopulta se saatiin inventointimme ansiosta alueeseen mukaan.

Olemme tehneet  kartoitusprojekteja myös Ruotsissa ja Baltian maissa. Madagaskarilla olemme puolestaan laatineet satelliittikuvien pohjalta karttoja, jotka auttavat arvokkaiden metsien paikantamisessa ja sitä kautta niiden suojelussa.

Mutta myös haasteita riittää. Kartoitettavaa olisi paljon, ja luonnon häviämisen vauhti varsinkin metsien osalta on aivan valtava. Resursseja tarvittaisiin lisää. Tuntuu siltä, ettei aina tajuta, kuinka paljon perinteisellä kartoittamisella saadaan aikaan.

Kartoitus käytetään myös apuna, kun todetaan metsä- ja luonnonsuojelulakien rikkomuksia sekä elinympäristöjen häviämisiä.

Kartoituksen tärkeinä anti onkin tiedon tuottaminen. Se on erittäin tärkeää.”

Olli Turunen

Suomen luonnonsuojeluliiton lähialue- ja kehitysyhteistyökoordinaattori