Marginaalista valtavirtaan

”Luonnonsuojeluliiton tehtävä on ylläpitää jatkuvuutta luonnonsuojelussa, keskellä jatkuvaa murrosta. Poliittiset päättäjät vetävät helposti sesonkiluonteisia linjauksia. Meillä ei ole vaalikausia. Luonnonsuojelijan on tarpeen olla edelleen hereillä ja liikkeellä varhain”, kirjoittaa päätoimittaja Matti Nieminen Luonnonsuojelija-lehden pääkirjoituksessa.
Teksti Matti Nieminen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 3/2018
Suomen luonnonsuojeluliitto juhlistaa ensi lauantaina 80 vuoden taivaltaan kansalaisjärjestön tavoin: kokoonnumme Turun Ruissalossa juhlimaan Suomen luonnon päivänä 25.8.2018. Päivällä luontotapahtumassa tammien katveessa ja illalla ilmaiskonsertissa tunnustuksia jakaen. Tervetuloa mukaan, paikan päälle tai somessa!
Palataan ajassa taaksepäin. Säätytalon puulattiat narisivat, kun muodollisen tyylikkäästi pukeutunut herraseurue kokoontui sodan kynnyksellä Helsingissä. Toukokuinen ilta vuokkojen aikaan oli lämmennyt. Oli siellä muutama nainenkin. 27.5. on tarkka syntymäpäivämme.
Sittemmin on vettä virrannut Kuusamon koskissa ja kansallispuistojen puroissa. Luonnonsuojeluliitto on naisistunut, viime aikoina vähitellen nuorentunut ja kaupunkilaistunut. Ihmisiässä olemme tulleet tärkeäksi osaksi suomalaisuutta, johon niin voimakkaasti liitetään nykyään luonto. Nyt jo maana liputamme sille.
Luonnonsuojeluliitto on aikanaan korvannut puuttuvaa viranomaista. Tämä rooli saattaa tehdä paluutaan, kun meidänkin aloitteellisuudesta syntynyttä ympäristöhallintoa paraikaa puretaan.
Vuosikymmeniä ympäristöväki on muistuttanut, harannut vastaan, kyseenalaistanut, ollut huolissaan ja vängännyt. Eräs arvostettu toimijamme kertoi, kuinka aikanaan eräässä kokouksessa vieressä istunut vastapuolen edustaja takoi häntä päähän rullatulla kokouspaperinipulla huutaen samalla ”suu kiinni sorsa!”
Samalla on nostettu esiin uusia ympäristöhaasteita, etsitty ratkaisuja ja siirrytty jo seuraaviin. Kierrätys, ekoenergia, kohtuutalous… Tuoreimpia näistä on perustamamme Hiilipörssi. Napakasti konseptoitu tapa suojella soiden avulla ilmastoa. Sen innostunut vastaanotto kertoo, että tätä lisää. Ensimmäisen ojituksella tuhotun suon ennallistus on jo rahoitettu.
Mikä on Luonnonsuojeluliiton tehtävä nyt?
Ylläpitää jatkuvuutta luonnonsuojelussa, keskellä jatkuvaa murrosta. Poliittiset päättäjät vetävät helposti sesonkiluonteisia linjauksia. Meillä ei ole vaalikausia. Luonnonsuojelijan on tarpeen olla edelleen hereillä ja liikkeellä varhain.
Pitkään on pärskitty vasten yhteiskunnan hyökyä, edistysaaltoa. Nyt on mahdollista edetä myös myötävirrassa. Suuren yleisön mielipide kyseenalaistaa rahavetoista ajattelua ja luonnonvarojen tuhlausta. Vastuullisuudesta on tullut megatrendi. Globaalit ympäristömuutokset ovat kaikessa hirvittävyydessään herättäneet suuren enemmistön. Ympäristöahdistus on sitä luokkaa, että ihmiset kaipaavat helpotusta.
Samalla meistä, edistyksen vastustajiksi usein leimatuista, on tullut voittavia. Marginaalista on tultu mainstreamiin.
Matti Nieminen, 20.8.2018

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”
Jaa sosiaalisessa mediassa
Sinua saattaisi kiinnostaa

Luontopalveluilta leikkaaminen iskee suomalaisten terveyteen ja on vastoin hallituksen tavoitteita
Hallitus leikkaa Metsähallituksen Luontopalvelujen rahoitusta 11 miljoonaa euroa ensi vuonna. Luontopalvelut on se taho, joka veronmaksajien…
Lue lisää
Voittojen vuosi 2023
Haasteet ovat valtavia, mutta luonnonsuojelijoita ei voi kukaan pysäyttää, uskoo puheenjohtaja Hanna Halmeenpää.
Lue lisää