Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Metsistä sellukoneiksi – ja takaisin

Asiallinen keskustelu metsien eri uudistamistapojen mielekkyydestä on syytä oikeasti avata, kirjoittaa Ismo Tuormaa Varoitusmerkkejä-kolumnissa.

Teksti Ismo Tuormaa, kuva Lauri Salminen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 2/2018

Muutos Suomen metsien luontaisesta uudistumisesta niiden keinolliseen uudistamiseen on ollut sotien jälkeen suorastaan mykistävän raju. Esimerkiksi viime vuonna tehtyjen hakkuuilmoitusten mukaan yhteensä vain 1,6 prosenttia kaikista leimikoista, nekin lähinnä Kainuussa ja Lapissa, perustuivat Suomen metsäkeskuksen mukaan metsien jatkuvapeitteiseen kasvatukseen.  Loput leimikot luokittuivat tasaikäismetsätaloudeksi.

Jatkuvapeitteinen metsien kasvatus oli pitkään kiellettyä, ja se vapautettiin pannasta vasta 2014 uuden metsälain myötä. Nyt menetelmä on kasvussa.

Joensuun yliopiston professori Timo Pukkala ja Arvometsä Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja suurmetsänomistaja Timo Kujala arvostelevatkin nykyisten hakkuutilastojen tulkintoja tarkoitushakuisiksi.

”Vain poiminta- ja pienaukkohakkuut tilastoituvat jatkuvapeitteiseksi metsänkasvatukseksi ja kaikki muut tilastoituvat tasaikäismetsätaloudeksi, vaikka metsänomistaja ei harvennushakkuuta tekiessään edes pohtisi, aikooko hän joskus avohakata metsän.”

Kujala sanoo itse käsittelevänsä kaikkia talousmetsiään – vuosittain 100–200 hehtaaria – yläharventamalla erinomaisin tuloksin. Noin 80–85 prosenttia Kujalan metsistä on lopulta jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa. Silti nekin tilastoidaan avohakkuisiin johtaviksi harvennuksiksi. Kujala omistaa yhteensä peräti 4200 hehtaaria metsiä eri puolilla maata.

Kujalan kokemusten mukaan metsien hoidon tarve ja hoitokulut pienenevät oleellisesti jatkuvassa kasvatuksessa, vaikka toisin väitetään. Korjuuvauriot ovat vähäiset ja metsänomistajan nettotulot kasvavat.

Timo Kujala sanoo myös Suomen metsäkeskuksen antamien tietojen metsien jatkuvapeitteisen kasvatuksen ongelmista olevan asenteellista. Kujalan kokemusten mukaan metsien hoidon tarve ja hoitokulut pienenevät oleellisesti jatkuvassa kasvatuksessa, vaikka toisin väitetään. Korjuuvauriot ovat vähäiset ja metsänomistajan nettotulot kasvavat.

Tukin osuus kasvaa seuraavassa yläharvennuksessa ja myrskytuhot pysyvät pieninä. Sen lisäksi metsien hiilensidonta pysyy hyvänä, luonnon monimuotoisuus säilyy paljon avohakkuita paremmin, metsäkanalintukannat säilyvät ja mustikka- ja sienisadot paranevat. Metsänomistaja, luonto ja virkistyskäyttäjä voittavat. Ei ihme, että jatkuvapeitteinen metsänkasvatus kiinnostaa!

Metsien keinollisessa uudistamisessa monet taimitarhoilla kasvatettavat havupuun taimet, etenkin kuusentaimet, uitetaan pahamaineisessa neonikotinoidi-liuoksessa tukkimiehentäin torjumiseksi. Jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa tätäkään ei tapahdu.

Luonnonmukainenkin metsätalous vaatii tuekseen suojeltuja metsiä. Kujala näytti esimerkkiä lahjoittamalla viime vuonna 600 hehtaaria omia metsiään suojelualueiksi.

Asiallinen keskustelu metsien eri uudistamistapojen mielekkyydestä on syytä oikeasti avata.

Ismo Tuormaa, 21.5.2018

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity

”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”

Jaa sosiaalisessa mediassa