Soidensuojelu ennen ja nyt

Vimmaisen ojittamisen aikaa

”Kulkiessani soilla 1950-luvulla ojiin ei juurikaan törmännyt. Pian niitä alkoi ilmestyä joka paikkaan. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla ojitus meni täysin överiksi: pahimpana vuotena ojitettiin 290 000 hehtaaria suota. Kun valtion tukema uudisojitus 1990-luvulla lopetettiin, oli noin viisi miljoonaa hehtaaria eli yli puolet suoalasta ojitettu. Se on suurin muutos, mitä ihminen on Suomen luonnossa aiheuttanut.

Osa metsäojitetuista soista tuottaa epäilemättä hyvin puuta, mutta homma karkasi käsistä. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan yli 800 000 hehtaaria on metsänkasvatukselle liian karua tai liian pohjoisessa, jossa kasvukausi on lyhyt. Monet epäilevät, että puunkorjuun vaikeudet huomioon ottaen todellinen virheojitusten määrä on lähes kaksinkertainen.

1950-luvulla ajateltiin, että suot säilyvät suojelemattakin. Toisin kuitenkin kävi. Ensin soita ojitettiin pelloiksi, sitten metsiksi. Myöhemmin soita hukkui tekoaltaiden alle ja 1970-luvun energiakriisin puhjettua soista alettiin nostaa turvetta. Ja edelleen soita raivataan pelloiksi. Ja edelleen turveteollisuus tahtoo lisää.

1960-luvulla herättiin Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksessä (nykyisin Luonnonsuojeluliitto) puolustamaan soita.

Hurja soiden ojitus tuntui minusta mahdottomalta ja pelottavalta. Jotain oli tehtävä. 1960-luvulla herättiin Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksessä (nykyisin Luonnonsuojeluliitto) puolustamaan soita. Järjestön ja Suoseuran yhteinen soidensuojelutoimikunta aloitti 1965. Samalla käynnistyivät inventoinnit luonnonharrastajien ja tutkijoiden toimesta. Ensimmäiset suojeluohjelmat valtionmaille valmistuivatkin jo 1960-luvulla.

Ministeriöissäkin ymmärrettin soidensuojelun tärkeys. Soidensuojelun perusohjelma valmistui 1980-luvun vaihteessa. Soita oli perusohjelmassa noin 600 000 hehtaaria. Osa suojelusta toteutettiin kansallispuistoina. 1980-luku oli muutenkin suomalaisen luonnonsuojelun kulta-aikaa. Silloin soita suojeltiin myös vanhojen metsien suojeluohjelmissa, erämaa-alueiden perustamisessa ja EU:n Natura 2000 -ohjelmassa. Lopulta saimme turvaan 1,2 miljoonaa hehtaaria suota.

Kului aikaa ja hallitusohjelmaan pääsi soidensuojelun täydennysohjelma. Yksityismaiden osalta suojelu pysähtyi kuitenkin vuonna 2015 edellisen ympäristöministerin käsiin. Luonnonsuojeluväki odottaakin nyt seuraavaa hallitusohjelmaa.”

Rauno Ruuhijärvi

Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja 1978–1990

Suot takaisin ennallistamalla

”Ihmiset ovat alkaneet ymmärtää soiden tärkeyden. Ennen soita pidettiin aivan joutomaana, mutta nykyään on noussut esiin kansanliikkeitä, jotka vastustavat esimerkiksi turpeennoston aiheuttamia vesistöpäästöjä.

Oli harmi, että soidensuojelun täydennysohjelma peruuntui. Se pitäisi saada ehdottomasti läpi ensi hallituskaudella.

Menneisyydessä on tehty karmeita virheitä, joita nyt korjaillaan. Suurin oli valtava ojitus metsätalouden tarpeisiin. Eteläisessä Suomessa jopa yli 80% soista on ojitettu.

Onneksi soita pystytään ennallistamaan. Ja oikein toteutetut ennallistamiset näyttävät onnistuneen hyvin.

Olen järjestänyt yli kymmenet ennallistamistalkoot, ja kiinnostus ennallistamistalkoita kohtaan onkin kasvussa. Käsipelillä ojien patoaminen on usein tehokasta ja jälki siistiä, vaikka kaivinkoneella ojaa saakin vauhdilla tukkoon.

Näin suot saadaan takaisin hiilinieluiksi, vesistöpäästöt vähenevät ja ihmiset pääsevät soille virkistäytymään.

Onneksi soita pystytään ennallistamaan. Ja oikein toteutetut ennallistamiset näyttävät onnistuneen hyvin.

Ennallistaminen on kuitenkin rahasta kiinni – ja osin myös halusta. Jotkut metsätalouden piirissä ajattelevat vielä, että kyllä se puu siellä vähän kasvaa. Kyllä se vähän kasvaa, jos lannoittaa, mutta se taas aiheuttaa vesistöpäästöjä.

Jos hiilensidontapuoli saataisiin maailmanlaajuisesti mukaan päästökauppaan, soiden ennallistaminen tulisi kannattavaksi niin yrityksille kuin myös valtiollekin. Silloin voitaisiin jopa miljoona hehtaaria ojitettua suota ennallistaa.

Toinen taistelu käydään turvemafiaa vastaan. Ahkeralla muistutusten ja valitusten teolla turpeenkaivuulupien pinta-alaa on saatu pienennettyä ja parhaissa tapauksissa lupia on saatu kokonaan kaadettua. Nykyinen hallitus on byrokratian purkutalkoiden nimissä kuitenkin vaikeuttanut valitusten tekoa.

Turpeen poltto on sinnikkään vastustuksen myötä vähenemään päin, eikä näytä mahdottomalta, että se saataisiin kokonaan loppumaan.

Tykkään itse liikkua soilla. Niillä on enemmän täysin luonnontilaisia paikkoja kuin muissa elinympäristöissä, ja lintuharrastajana minua kiinnostaa soiden oma lintulajisto. Luotan, että suoasiat menevät parempaan suuntaan: soita suojellaan  ja ennallistetaan lisää.

Matti Aalto

Keurusseudun Luonnonystävien aktiivi