Ympäristö ja etiikka edellä

Hanna Rainion korut syntyvät Reilun kaupan kullasta ja kierrätyshopeasta.
Teksti Hannu Toivonen, kuva Ville Lehvonen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 4/2017
Pienessä Kätkö paja & puoti -korupajassa Helsingin Harjussa juotospilli suhisee ja vasara nakuttaa, kun kultaseppä Hanna Rainio muokkaa kullasta ja hopeasta uniikkeja koruja. Tämä kulta ei ole kuitenkaan päätynyt Rainion viilan alle ympäristöä massiivisesti tuhoavista, suurista konekaivoksista.
”Kun olin valmistunut kultasepäksi vuonna 2013, ajattelin, että jalometallit ja kivet ovat rikkaiden turhaa luksusta. Aloin miettiä, että miten voisin tehdä tätä eettisesti ja ympäristön kannalta kestävästi”, Rainio muistelee.
Lopulta, pitkällisten selvitysten jälkeen Rainio löysi Reilun kaupan kullan ja sataprosenttisesti kierrätetyn hopean. Ja kaiken lisäksi: hän on yhä Suomen ainoa Reilun kaupan kultaa käyttävä kultaseppä.
Reilun kaupan kullalla on Rainion mukaan tiukat kriteerit.
Reilun kaupan kullalla on Rainion mukaan tiukat kriteerit. Kaivosten ympäristöhaitat ja kemikaalien käyttö minimoidaan, kulta kaivetaan käsityönä, lapsityövoiman käyttö on kiellettyä, ja osa rahasta menee yhteisöille.
”Kullankaivuu on hirveä bisnes. Suurin osa kullasta tulee pienistä kaivoksista, joissa tehdään työtä kurjissa oloissa ja kullan erottelussa maasta käytetään paljon ympäristölle vaarallisia myrkkyjä.”
Rainiolle puhdas luonto on ollut aina tärkeää, ja siellä hän kokee voivansa olla vapaasti oma itsensä ja rentoutua. Luonto on löytänyt tiensä myös taiteilijan koruihin.
”Alussa en halunnut sanoa, että inspiroidun luonnosta, koska kaikki tuntuvat sanovan niin. Mutta pian huomasin, että sieltä luonnosta ne aiheet ja inspiraatio kuitenkin tulevat”, kertoo Rainio ja esittelee samalla Metsän tytär -sormusta, joka syntyi vanamon lehdistön inspiroimana.
Hopeiseen Havu-amulettiin Rainio halusi puolestaan ikuistaan havunoksan. Kyseinen koru on osa Weecos-verkkokaupan Sydänmaa-sarjaa, jonka tuotoista osa luovutetaan Suomen luonnonsuojeluliitolle metsien suojeluun. Rainion käsintehdystä Havu-amuletista metsille lahjoitetaan 16,50 euroa.
Tutustu:

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”
Jaa sosiaalisessa mediassa
Sinua saattaisi kiinnostaa

Kaivannaisjäteasetuksen soveltaminen unohtui – ympäristöriskit kasvavat päivä päivältä
Suomessa on ollut vuodesta 2013 voimassa kaivannaisjäteasetus, jonka avulla kaivannaisjätteitä ja niiden käsittelyä olisi mahdollista säännellä…
Lue lisää
Kaivosliikkeet, yhdistykset, tutkijat ja vaikuttajat vaativat vetoomuksessa kaivosjätteiden sääntelyn tiukentamista
Kaivosliikkeet vaativat yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa kaivosjätteiden sääntelyn tiukentamista. Kaivosvetoomus.fi ja Luonnonsuojeluliitto…
Lue lisää