Ilta-auringon vielä paistaessa toukokuisena iltana vuonna 1938 oli Helsingin Säätytalon saliin pakkautunut 90 luonnonystävää pääosin neljästä tieteellisestä yhdistyksestä. Heidän tarkoituksenaan oli perustaa Suomeen luonnonsuojeluyhdistys. Kokousväki koostui pääosin vanhemmista akateemista herroista, mutta mukana oli myös jokunen ylioppilas ja muutama nainenkin.
Kokouksen avasi kasvitieteen professori ja kokouksen tuleva puheenjohtaja Kaarlo Linkola pitämällä esitelmän suomeksi ja ruotsiksi luonnonsuojelun kehityksestä sekä siitä, kuinka ”haluamme tehdä luonnon varjelun vaurioilta, jotka eivät ole välttämättömiä kotiseutu- ja isanmaanrakkauteen vetoavaksi kansallikseksi velvollisuudeksi”.
Sen jälkeen maisteri Reino Kalliola kertoi harvinaisten puulajien suojelusta, ja tohtori Pontus Palmgren puhui lintujen suojelusta.
Säätytalo oli kokoukselle luonnollinen paikka, koska se oli tuohon aikaan tieteellisten seurojen käytössä.
Sitten päästiin itse asiaan: käytiin läpi tulevan yhdistyksen alustavia sääntöehdotuksia ja perusperiaatteita. Tämän jälkeen oli historiallisen hetken vuoro, kun nuijan kopahdus kaikui salissa yksimieleisen päätöksen merkiksi. Suomeen oli perustettu 27.5. uusi kaksikielinen yhdistys Suomen Luonnonsuojeluyhdistys – Naturskyddsföreningen i Finland.
Tunnelma oli kuulemani mukaan Säätytalolla katossa kellon lähennellessä jo kymmentä perjantai-iltana, mutta vielä tuoreelle yhdistykselle valittiin johtokunta ja määrättiin 25 markan jäsenmaksu vuodelle 1939. Innostuneesta tunnelmasta ja uuden yhdistyksen tarpeellisuudesta kertoo sekin, että heti kokouksessa yhdistykseen liittyi 62 jäsentä.
Näin Suomeen oli saatu jo kauan kaivattu luonnonsuojeluyhdistys.
Rauno Ruuhijärvi
Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja 1978–1990
