Luonnonsuojelun kasvot
Luontoa voi auttaa monella tavalla – ja luonto hoivaa suojelijaansa. Suomen luonnonsuojeluliiton vapaaehtoiset kertovat tarinansa.
Julkaistu Luonnonsuojelija 3/2019 -lehdessä ja laajempi somenäyttely Instagramissa ja Facebookissa. Kuvat ja tekstit Raisa Kyllikki Ranta, toimitus Liisa Hulkko
”Tässä lähellä on sellainen metsä, missä tykkään olla. Kun tulen kotiin iltapäiväkerhosta, niin poikkean joskus metsään. Mulla on siellä monta lempipaikkaa.
Mä kuuntelen ja katselen, viimeksi kuulin talitintin laulua. Sitä kuulee täällä usein. Tykkään kiipeillä oksilla ja kävellä niitä pitkin.
Mulla oli toukokuussa synttärit. Täytin kahdeksan vuotta. Silloin pyysin kaikilta kavereilta ja sukulaisilta synttärilahjat rahana. Siitä kertyi yhteensä 300 euroa. Ne mä lahjoitin luonnonsuojelutyöhön.
Keksin idean, kun katsoin telkkaria. Sieltä tuli, että lahjoita köyhille lapsille rahaa. Mä ajattelin, että mulla on jo niin paljon leluja, että mä en tarvii enää enempää. Ja sitten mä päätin lahjoittaa ne synttärilahjarahat luonnonsuojeluun. Mä vaan niin tykkään kasveista, luonnosta ja eläimistä. Oon aina tykännyt.
Mun synttärijuhlat oli hauskat. Teemana oli uhanalaiset eläimet. Me pukeuduttiin, mutta mä en enää muista mihin asuun olin pukeutunut.”
Aino Hämäläinen, Helsinki, Torpparinmäki
”Mulla on aina havisvihko mukana, ja kirjoitan ylös havainnot retkellä. Ja mä olen aina retkellä.
Vietän paljon enemmän aikaa retkillä kuin kauhiassa suojeluväännössä. Kannattaa nauttia luonnosta. Sitä mukaa kun oppii tuntemaan oman alueensa lähiluontoa, herää ajatus siitä, minkä luontokohteen haluaa säästää ja miksi. Yhdistyksessä porukalla oppii sitten, miten se suojellaan. On tärkeää toimia yhdessä, yksin ei kannata ruveta.
On aina yhtä hienoa mennä suojeltuun paikkaan, varsinkin sellaiseen, jonka eteen on tehnyt töitä. Silloin ei tee mieli lähteä pois. Haluan vain jäädä rauhoittumaan, ihailemaan ja kahtelemaan, että onpa makee mesta. Kun muuten luonto on aika huonossa kunnossa.
Mä elän luonnosta. Kaikki mitä teen, liittyy jollakin tapaa luontoon. Paitsi ehkä se, kun vien lapsen jalkapallotreeneihin. No jaa, siinäkin kyllä lauloi kangaskiuru hallin pihalla.”
Esa Aalto, Oulu, Rouvanselkä
”Pienenä mie opin, että metsässä leikitään ja järvessä uidaan. Sitten jossain välissä se luontosuhde unohtui. Voin aika huonosti. Lopulta tajusin, että se johtui ainakin osittain siitä, että oon erkaantunut luonnosta. Nyt tuntuu, että olen palannut kotiin. Luontoon.
Tulin toimintaan mukaan katiskatalkoiden kautta. En tuntenut ketään, mutta ajattelin, ettenhän mie mitään siinä menetä ja menin katsomaan. Menin esittäytymään työntekijöille, että hei olen Hanne, minulla on kamera mukana, voin ottaa kuvia talkoista.
Menin pian seuraavaankin tapahtumaan kameran kanssa. Ja tein minä muutaman norppaturvallisen katiskankin siinä. Katiskojen tekeminen oli minulle ihan että wau, pystyn tekemään jotakin, mikä auttaa saimaannorppaa. Onhan saimaannorppa kotoisin sieltä minun kotivesiltäni.
Aika nopeasti norppatyö vei minut mennessään.”
Hanne Kosonen, Lappeenranta, Pallonlahti
”Mä oon aina ollut sitä osastoa, joka nostelee kastematoja tieltä pois. Mulle on selvää, että ihmislaji ei ole irrallaan muusta olevasta. Näkemykseni on evoluutiobiologinen, jossa on pieni pisara panteismiä. Jos meissä jotakin jumalallisuutta on, niin on se kaikessa muussakin. Ehkä juurikin jossain muussa kuin tässä ihmisen sekoilussa. Luontoahdistuksen purkaminen oli aikanaan syy toimimiseen. Se on kyllä purettu 90-luvulla viimeistään. Nykyään mua ajaa vastuuntunto ja tottumus. Lapsen saamisen myötä olen muuttunut vielä hellämielisemmäksi.” Keijo Savola, Helsinki
”Vapaaehtoistyö on mulle luonteva tapa olla yhdessä muitten ihmisten kanssa. Mä en oo varsinkaan nuorempana ollut mitenkään sosiaalisesti lahjakas. Oulussa talkoissa käy ihmisiä vähän päälle parikymppisistä eläkeläisiin. Se on aika mukavaa, kun on erilaisia ihmisiä mukana. Parin viime vuoden aikana on tullut sellainen tunne, että nää toimijat on mun kavereita. Yhdistystoiminnassa on kivaa se, että se ei lähde mistään organisaatiosta eikä ulkoapäin vaan että jokainen saa tehdä sitä mitä haluaa, omista lähtökohdistaan.” Elina Rönkä, Oulu
”Suomessa on hienoa, että pääsee nopeasti ja helposti metsään. Intiassa asun miljoonakaupungissa. Samalla minulle on myös vähän pelottavaa tai ainakin uutta olla täysin yksin metsässä. Sitä ei koe Intiassa. Olen huolestunut metsien häviämisestä maailmanlaajuisesti ja monimuotoisuuden nopeasta häviämisestä. Vapaaehtoistyö Kolu-hankkeen (Kotouttavaa luonnonhoitoa Pirkanmaalla) kautta on mukavaa, koska tietää tekevänsä hyvää ympäristölle ja pääsee opettelemaan suomen kieltä suomalaisten kanssa.” Tanmay Godbole, Teisko
”Mua on kutsuttu luonnonsuojelijaksi hyvässä ja pahassa. Mutta mä oon vaan ihan tavallinen ihminen, joka on ihastunut kaikkeen, mitä ympärilläni näen. Luonto on sellainen suuri salaisuus, joka ympäröi meidät koko ajan. Me ei vaan tajuta sitä. Mä en ole oikein porukassa tekijä. Paljon voi tehdä tietokoneellakin asioita, jos on vähän ihmisarka. Yhdistystoiminnassa saat olla just sellainen kuin olet. Mulle on tärkeää, että on olemassa Luonnonsuojeluliitto, piiri ja yhdistys. Sillä nyt tiedän, etten jää yksin. Tiedän, keneltä saa tukea ja apua.” Kaarina Davis, Hämeenkyrö
”Nyt on neljäs kesä täällä Oulun Loppulan kesäkahvilalla Sanginjoen juuri suojellun metsän kupeessa. Vanhassa metsänhoitajan tuvassa ja pihapiirissä on paljon mukavaa arkista maalaistyötä. Niittämistä, haravointia, lapiointia, katon paikkausta, ovien korjaamista ja talon maalaamista. Sellaisesta minä pidän, osaan tehdä monenlaista.
Nykyään yhdistystoiminnassa ei olla kauhian tiukkapipoisia, ei tarvii olla biologi eikä kieltäytyä muovipusseista, pakastimesta tai autosta. Voi aika arkisesti tulla mukaan tekemään mielekästä hommaa, joka on vieläpä tärkeää.
Toisista ihmisistä saa voimaa ja siitä luonnossa olemisesta. Ja kun muistelee, että on jotain joskus saanut aikaankin. Kaavoitusasiat ja niihin liittyvät lausunnot ja valitukset ovat yksi sellainen työ, mitä me olemme Minnan kanssa tehneet paljon. Me olemme asuneet niin monessa paikassa Oulussa, että tunnetaan kaupunkia ja sen luontoa monelta kantilta.”
Eetu Pikkarainen, Oulu, Loppula, Sanginjoki
”Sanotaan, että tuoksumuisti on ihmisellä kaikkein pisin. Tuoksut tulevat varmaan jo lapsuudesta, ja kun saan metsästä tuttuja tuoksuja kiinni, niin olen siitä ihan hirveän iloinen. Suopursun tuoksu menee kaikkien muiden edelle.
Olen aina ollut erityisen aistiherkkä. Sitä on sitten herkkä luonne myös, joka sekään ei ole aina ihan helppoa. Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnassa on se hyvä puoli, että täällä ymmärretään tosi hyvin erilaisia ihmisiä. Luulen, että meissä luontoihmisissä on muitakin herkkiä. Meidän porukassa on sellainen tuntu, että jokainen otetaan kokonaisena persoonana vastaan. Se on jotenkin liikuttavaa.
Meille on Eetun kanssa kummallekin lääkäri sanonut, että meillä on vakava sairaus. Kun on tarpeeksi sairauksia, niin sitä osaa nauttia kahta kauheammin tästä elämästä. Eikä sairaus estä minua touhuamasta. Päin vastoin, se tekee hyvää. Ei oo niin kipiä sitten kun ei tarkkaile koko ajan itteänsä. ”
Minna Paarma, Oulu, Loppula, Sanginjoki
”Haluan kertakaikkiaan vaikuttaa asioiden kulkuun. En pysty katteleen vierestä, eikä piäkkään. Haluan tehdä elonkehämme luonnon eteen hommia, että elämä jatkuisi ja monimuotoisuus pysyisi.
Teen erityisesti kampanjointihommia, ne on mun juttu. Avohakkuut historiaan -kampanjaan olen käyttänyt eniten aikaa: katukampanjointiin, koordinointiin, sometukseen ja lehtikirjoituksiin.
Muutosta tapahtuu, kun sitä tehdään. Me saimme kampanjan avulla nostettua avohakkuut yleiseen keskusteluun. Erityisen hieno hetki oli, kun saimme kansalaisaloitteeseen tarvittavat 50 000 nimeä täyteen. Oli ihan hirveen hyvä mieli, kävin sinä päivänä lintutornissakin tuulettumassa. Se oli niitä kauniita loppukesän päiviä.
Palkitsee se työ aina lopulta. Tulee välillä kiitosta myös ihan tuntemattomilta, sellainenkin auttaa jaksamaan.”
Jari-Petteri (Jalmari) Suutari, Oulu, Kuusisaari
”En omista metsää eikä minulla ole kesämökkiäkään. En osaa ajatella luontoa rahan kautta. Luontoarvojen kautta minä katson näitä asioita. Löysin esimerkiksi sellaisen metsän, jossa täpläpapurikko-perhoset kirmailivat tosi hienosti. Sitten kun menin seuraavana keväänä sinne innoissani kameran kanssa, niin eihän siellä ollut enää puun puuta. Vanha kuusikko oli kaadettu. Sellainen harmittaa.
Ajatusmaailmani ei ole silti ehdotonta mihinkään suuntaan. Mie en edes miellä itseäni ihan luonnonsuojelijaksi. Mutta luonnosta tiedän aika paljon kaikenlaista. Tunnen perhosia, ötököitä, lintuja ja kasveja. Siksi sovin hyvin retkioppaaksi. On kiva olla oppaana ja välittää luontokokemuksia ihmisille.”
Juha Jantunen, Imatra
”Olen viihtynyt luonnossa niin kauan kuin muistan. Ja olin jo kauan ollut huolestunut metsien ja soiden tilasta. Kun tilaisuus tuli, lähdin kumppanini kanssa mukaan toimintaan. Olen ollut kartoittamassa suojelun arvoisia metsiä ja puolustamassa niitä, opastanut retkiä, osallistunut talkoisiin ja ollut kirjoittamassa tiedotteita ja kannanottoja. Saan voimaa toivosta, että saamme aikaan edes pieniä liikahduksia luonnonsuojelun etenemisessä ja samanmielisten ihmisten seurasta.” Liisa Laitinen, Lappeenranta
”Mie oon aina ollut luonnontutkija. En lakkaa koskaan hämmästelemästä sitä, kuinka hienosti ja käsittämättömän fiksusti asiat luonnossa toimii, kunnes ihminen puuttuu peliin. Miun mielestä luonnonsuojelun ja tutkimuksen yhteensovittamisessa ei ole ollut mitään eturistiriitaa. Päinvastoin, minua on auttanut suojelutyössä koulutuksellinen tausta ja tieto. Luonnonsuojelijoiden ongelma ei ikinä ole ollut se, että tietopohja ei olisi riittävän hyvä. Sitä tietoa ei vain ole riittävästi arvostettu.” Kimmo Saarinen, Lappeenranta
”Ilmastonmuutos on globaali ympäristöongelma, ja se vaikuttaa meihin kaikkiin. Me olemme osa tätä “Äiti Maata”. Emme saa lannistua ilmastokriisin edessä. Itse ajattelen, että pitää toimia, kommunikoida ja saada lisää ihmisiä mukaan. Minusta on innostavaa edistää EKOenergiaa eli uusiutuvaa energiaa Espanjassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Vapaaehtoistyö on palkitsevaa. Se voi olla rankkaa, mutta on hyvä olo, kun tietää vieneensä asiaa eteenpäin, vaikka edes pieniä askelia.” Glòria Monterrubio, Helsinki
”Olen nimenomaan ympäristökasvattaja – minusta sana kuvaa hyvin sitä, että mietin kokonaisuuksia ja yhteyksiä luonnossa. Metsä ei ole vain puita, vaan se vaihettuu joen varreksi ja suoksi ja järveksi. Lasten kanssa työskentelyssä parasta on, että he oivaltavat ja ihmettelevät ennakkoluulottomasti. He innostuvat tutkimaan ja kuuntelevat tarinoita. Oma luontosuhteeni on vahvasti elämyksellinen, jopa välillä vähän luontouskomuspohjainen.” Milla Tuormaa, Helsinki
”Tänään retken jälkeen yksi osallistuja halasi minua ja sanoi, että ”Kaijan retkillä kaikki murheet unohtuu”. Se on juuri palkitseva palaute, josta saan intoa vapaaehtoistyöhön. Ja tietenkin luonto, siitä saan voimaa! Minä koen sen niin, ettei meillä ole mitään muuta kuin luonto. Kaikkea elämää ylläpitävää luonto, itsensä – ja samalla meidät – hoitava luonto.
Retkeläiset ovat antaneet mulle lempinimen Heinäharava. Mulla on aina joku heinätuppo kädessäni, kun opetan kasveja. Äidiltäni opin alun perin kasvit, linnut, eläimet, kaikki. Jatkoin sitä omassa perheessäni.
Luonto-osaamisen kysyntä kasvaa koko ajan. Minusta se on palkitsevaa, vaikka se työllistääkin meitä. Eihän tässä työssä ole tavoitteena joku inside-kerho. Me teemme tätä koko maailmaa varten.”
Kaija Helle, Nokia, Myllypuro
”Rakastan luontoa ihan hirveästi, ja koen pohjatonta kunnioitusta sitä kohtaan. Lapsena jo itkin, kun puita kaadettiin, olen ollut sellainen luontofriikki koko ikäni.
Meidän roskaryhmän siivoustalkoot ovat tosi palkitsevia, koska siinä pääsee konkreettisesti näkemään oman työn tuloksen. Lisäksi se tekee keholle ja mielelle hyvää, kun täällä kyykkii.
Vapaaehtoistyö on voimaannuttavaa, se antaa minulle paljon enemmän kuin se ottaa. Olen päässyt tekemään monipuolisesti kaikenlaista. Samalla olen tullut kerryttäneeksi kokemusta, minkä toivon tulevaisuudessa olevan työmarkkinoilla minulle eduksi.”
Julia Helminen, Turku, Halistenkoski
”Olen kasvanut kiinni luontoon. Välillä minun on pakko päästä metsään tai suolle elpymään maailman kovuudesta. Ammennan luonnosta voimaa myös työhöni kirjailijana.
Kaitasuolla olen kuitenkin surullinen. Olin viimeiset 14 vuotta mukana taistelussa Kaitasuon puolesta, mutta nyt tämä 9000 vuotta vanha suo tuhotaan. Edelleen silti ihastelen täällä kevättä. Kuulin kiurun laulun jo viime viikolla, nyt kurjet lentävät suon yllä.
Välttelen melua ja väkijoukkoja, joten en mielelläni osallistu mielenosoituksiin. Joillakin taas ei kynä luista ollenkaan. Onneksi kaikille löytyy oma tapa osallistua. Toivon, että pystyn romaaneillani vaikuttamaan ihmisten ajatuksiin.
Esikoisromaanini tekijänpalkkioilla ostin pieniä metsäalueita ja sitten suojelin ne Metso-ohjelmassa. Suojelualueet ovat työni konkreettisimmat ja pysyvimmät tulokset. Olen niistä onnellinen.”
Anni Kytömäki, Urjala, Kaitasuo
”Luonnoneläimille pitäisi järjestää hyvä hoito. Ja jos mä saisin eläinten hoitamisesta palkkaa, niin olisin varmaan maailman onnellisin ihminen.
Kasvoin lapsesta asti luonnonvaraisten eläinten hoidon parissa. Tänne muutettuamme 15 vuotta sitten tuotiin minulle hoitoon siipirikko joutsen. Sitten niitä vahingoittuneita ja luonnonvaraisia eläimiä rupesi tulemaan lisää. Joinakin vuosina on tullut jopa tuhat puhelua ja yli kaksisataa hoidokkia. Lajikirjo on suurta lepakonpoikasesta kauriisiin.
Tässä on yksi viime kesän orvoista siileistä, joiden emo jäi auton alle. Tutitin, pissatin ja kakatin koko pesueen. Pidän niistä huolta ensimmäisen talven ja palautan ne keväällä luontoon hyvin tankattuina ja hoidettuina.
Tässä työssä posket kastuu monessa välissä. Toisaalta silloin, kun on pakko tehdä lopetuspäätös, mutta tulee kyynel silmään silloinkin, kun saa vapautettua hoidokin. Mulle on ihan sama, onko se jalohaukka, pulu vai varis, se on aina yhtä upea hetki. Linnut usein tekee kierroksen tai kaksi yläpuolellani ennen kuin ne lentää pois.”
Marija Wallden, Sastamala
Suomen luonnonsuojelun säätiö tuki Luonnonsuojelun kasvot -projektia.
Kuvia ihmiseltä ihmiselle Näin kuvat syntyivät
Valokuvaaja Raisa Kyllikki Ranta kuvasi ja kohtasi luonnonsuojelijoita lapsesta eläkeläiseen. Hän kertoo miettineensä, keitä ne sadat vapaaehtoiset luonnonsuojelijat ovat, ja mistä tulee se voima jaksaa tehdä vapaaehtoistyötä. Henkilökuvaajana Ranta halusi näyttää tämän luonnonsuojelun inhimillisen puolen.
Lue juttuLiity jäseneksi
Vaikutusvaltaisen luontojärjestön jäsenenä saat vaikuttamiskanavan oman paikkakuntasi, maakunnan ja valtakunnan luontoon ja ympäristöön.
Liity jäseneksi
Tule vapaaehtoiseksi
Haluatko vaikuttaa monimuotoisen luonnon säilymiseen ja ympäristön suojeluun? Tule vapaaehtoiseksi Luonnonsuojeluliittoon! Löydät varmasti oman tapasi vaikuttaa.
Tule vapaaehtoiseksi