Lähimetsät kasvavassa kaupungissa – näkökulmia Pohjois-Savon luonnonsuojelupiirin järjestämästä ympäristödialogista

Kuopion lähimetsät ovat samaan aikaan monimuotoisia elinympäristöjä, ihmisten arjen virkistys- ja hyvinvointiympäristöjä sekä osa kasvavan kaupungin maankäyttöä. Kun samoihin alueisiin kohdistuu erilaisia tarpeita, syntyy myös ristiriitoja. Kuopiossa 3.9.2026 järjestetyssä ympäristödialogissa pysähdyttiin niiden äärelle: mistä ristiriidat syntyvät, miten niitä voitaisiin käsitellä paremmin ja millaista kaupunkia tämän päivän ratkaisuilla rakennetaan tuleville sukupolville?

Pohjois-Savon luonnonsuojelupiirin järjestämä ympäristödialogi Kuopion lähimetsien ja kaavoituksen välisistä ristiriidoista oli osa Vimman ja Tiisun Luontokiertuetta, joka toteutui Koneen säätiön Metsän puolella -rahoituksella. Maximissa käyty keskustelu toteutettiin Erätauko-keskustelun periaatteita noudattaen. Tarkoituksena ei ollut ratkaista yksittäisiä kaavoituskysymyksiä tai etsiä keskustelulle voittajaa, vaan lisätä ymmärrystä lähimetsiin ja kaupungin kehittämiseen liittyvistä erilaisista tarpeista ja näkökulmista.

Dialogiin osallistuivat:

• Hilkka Kontiainen, kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtaja
• Petra Kairinen, kaupungin- ja aluevaltuutettu
• Jukka Holopainen, kaavasuunnittelija, Kuopion kaupunki
• Tiina Laatikainen, kansanterveystieteen professori, Itä-Suomen yliopisto
• Oona Pohjolainen, Kuopion Metsäväki

Dialogin fasilitoivat GreenSavo – Ilmasto- ja ympäristötekoja yhdessä -hankkeen projektipäällikkö Johanna Räikkönen, Kehitysyhtiö SavoGrow Oy, sekä TKI-asiantuntija ja EU:n ilmastolähettiläs Jyri Wuorisalo, Savonia-ammattikorkeakoulu.

Räikkönen ja Wuorisalo ovat laatineet seuraavan yhteenvedon Chatham House -sääntöä noudattaen: asiasisältöjä ei yhdistetä esittäjäänsä.

Lähimetsässä kohtaavat monet arvot

Lähimetsien ja kaavoituksen välistä jännitettä ei voi tiivistää asetelmaksi, jossa vastakkain olisivat vain luonto ja rakentaminen.

Kaupungin suunnittelussa sovitetaan yhteen asuntojen ja yritystonttien tarvetta, palveluita, liikennettä, yhdyskuntarakennetta ja kaupungin taloutta sekä ilmasto- ja luontotavoitteita. Sama metsä voi puolestaan olla lajien elinympäristö ja osa laajempaa ekologista verkostoa, ihmiselle tärkeä virkistysympäristö tai alue, johon kohdistuu kaupungin kasvun tarpeita.

Keskustelussa korostui se, etteivät kaikki metsät ole luontoarvoiltaan samanlaisia. Metsän laadulla, lajistolla ja sijainnilla on merkitystä, mutta niin on myös sillä, miten metsä liittyy ympäröiviin luontoalueisiin. Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta tarkastelu ei siksi rajoitu vain yksittäisten metsäalueiden tai viherpinta-alan määrään. Myös ekologisten yhteyksien säilyminen nousi keskustelussa esiin: yhtenäiset elinympäristöt mahdollistavat lajien liikkumisen ja vähentävät luonnon pirstoutumista.

Lähellä oleva luonto on myös yhdenvertaisuuskysymys

Yksi dialogin vahvoista näkökulmista oli lähiluonnon saavutettavuus.

Jos lähimetsä katoaa, kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia siirtyä toiseen luontoympäristöön. Erityisen tärkeää lähellä oleva luonto voi olla lapsille, ikäihmisille ja ihmisille, joiden liikkumismahdollisuudet ovat rajalliset. Luonnon pitäisi olla mahdollista kuulua tavalliseen arkeen: koulun tai päiväkodin ympäristöön, työmatkaan tai kävelyyn kotiovelta.

Keskustelussa tuotiin vahvasti esiin myös monimuotoisen luonnon merkitys ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Luontokosketuksen terveysmerkitys ulottuu fyysisen hyvinvoinnin lisäksi laajemmin ihmisen ja ympäristön väliseen vuorovaikutukseen.

Tärkeä huomio oli, ettei mikä tahansa vihreä ympäristö ole vaikutuksiltaan samanlainen kuin metsä. Metsän häviämistä voidaan pyrkiä lieventämään rakentamalla viheralueita, mutta keskustelussa painotettiin, etteivät hoidettu puisto ja monimuotoinen metsä vastaa toisiaan terveysvaikutusten tai luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Rakennetuilla viheralueilla on oma tärkeä merkityksensä kaupunkiympäristössä, mutta niitä ei tämän näkökulman mukaan voida pitää lähimetsän suorana korvaajana.

Terveyskeskustelu ulottui myös ilmastonmuutokseen ja tulevaisuuden riskeihin. Esille nousi se, ettei kaikkia ilmastonmuutoksen pitkäaikaisia terveysvaikutuksia vielä tunneta. Keskustelussa mainittiin muun muassa tautien ja terveydelle haitallisten mikrobien leviämiseen liittyvät muutokset sekä Suomessa punkkien levinneisyyden laajeneminen. Näkökulma muistutti siitä, että ympäristöä ja terveyttä koskevia ratkaisuja olisi tärkeää tarkastella myös kymmenien vuosien aikajänteellä, ei vain nykyhetken tarpeiden perusteella.

Täydennysrakentamisen vaikea yhtälö: lähimetsät, infra ja palvelut

Dialogi toi esiin myös sen, että sama kaavoitusratkaisu voi näyttäytyä eri tavoin lähialueen ja koko kaupungin näkökulmasta.

Asukkaalle oman lähimetsän muuttuminen voi olla konkreettinen ja merkittävä menetys. Kaupungin suunnittelussa tarkastellaan samalla koko yhdyskuntarakennetta: missä jo sijaitsevat kadut, kunnallistekniikka, joukkoliikenneyhteydet ja palvelut, ja mitä uuden alueen rakentaminen muualle edellyttäisi.

Keskustelussa nostettiin esiin myös kaupungin talous. Uuden rakentamisen sijoittaminen kauas olemassa olevasta infrastruktuurista voi edellyttää uusia katuja, verkostoja ja muuta infraa. Olemassa olevan infrastruktuurin hyödyntäminen voi puolestaan vähentää näitä kustannuksia. Kaupungin taloutta tarkasteltaessa kyse ei siten ole vain yksittäisen kaavan kustannuksista: samoja resursseja tarvitaan myös esimerkiksi kouluihin, päiväkoteihin ja muihin kuntalaisten palveluihin.

Tästä syntyy vaikea mittakaavakysymys. Lähimetsään kohdistuva täydennysrakentaminen voi aiheuttaa paikallisesti huomattavan menetyksen, mutta vaihtoehtona voi olla kaupungin levittäytyminen yhä uusille alueille, mikä puolestaan tuo omat taloudelliset ja ympäristövaikutuksensa. Dialogissa tätä ei esitetty yleispätevänä perusteena lähimetsiin rakentamiselle, vaan esimerkkinä siitä, miksi ratkaisuja joudutaan arvioimaan samanaikaisesti paikallisesta ja koko kaupungin näkökulmasta.

Kuopiossa valintoihin vaikuttavat lisäksi kaupungin maantieteelliset lähtökohdat. Keskeistä kaupunkialuetta ympäröivät vesistöt, maasto on paikoin haastavaa ja monet teknis-taloudellisesti helposti rakennettavat alueet ovat jo käytössä. Uusia rakentamisen paikkoja tarkasteltaessa vastaan tulevat siksi usein myös olemassa olevat luontoarvot.

Suunnittelu on hidasta, mutta tieto ja maailma muuttuvat nopeasti

Dialogin kiinnostava keskusteluosuus liittyi aikaan.

Kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus ovat pitkäjänteisiä prosesseja. Uuden alueen suunnittelusta sen toteutumiseen voi kulua vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Samaan aikaan ymmärrys ilmastonmuutoksesta, luontokadosta ja yksittäisten alueiden luontoarvoista lisääntyy.

Vuosia sitten käynnistetty suunnitteluratkaisu voi siten tulla toteutettavaksi tilanteessa, jossa käytettävissä oleva tieto tai yhteiskunnalliset tavoitteet ovat jo muuttuneet. Keskustelussa tunnistettiin, että suunnittelussa tehdään pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia ratkaisuja sen tiedon perusteella, joka kulloinkin on käytettävissä, ja ratkaisuja pyritään tarkentamaan tiedon lisääntyessä.

Kuopiossa luontotietoa kartutetaan muun muassa selvityksillä, ja keskustelussa nousi esiin myös ekologisen kompensaation pilotointi osana keinojen etsimistä rakentamisen luontovaikutusten vähentämiseen.

Samalla kaikkea tulevasta ei voida tietää. Tämä epävarmuus nousi esiin myös terveysnäkökulmassa: pitkän aikavälin seurauksista tarvitaan lisää tietoa, eikä tämän päivän päätöksiä voida perustaa ajatukseen täydellisestä varmuudesta.

Keskeiseksi kysymykseksi jääkin: miten vuosikymmenten päähän ulottuvaan suunnitteluun rakennetaan kykyä reagoida uuteen tietoon ilman, että pitkäjänteisyys katoaa?

Kansalaiset voivat täydentää suunnittelun tietopohjaa

Ristiriitojen vähentämisessä nousi esiin myös vuoropuhelun ajoitus.

Kaavoitukseen kuuluu lakisääteinen osallistuminen, mutta keskustelussa pohdittiin osallistumista laajempana kuin valmiiden suunnitelmien kommentointina. Ajatus oli, että vuoropuhelua ja tiedonvaihtoa olisi hyödyllistä käydä jo silloin, kun vaihtoehtoja vielä tarkastellaan.

Kansalaisten tekemissä luontokartoituksissa on löytynyt lajistoa, josta kaupungilla ei aiemmin ollut tietoa. Paikallistuntemus ja vapaaehtoisesti kerätty luontotieto voivat näin täydentää suunnittelussa käytettävää tietoa.

Samalla kaupungin näkökulmasta keskustelussa korostettiin ratkaisujen avoimia perusteluja. Vaikeakin ratkaisu voi jäädä asukkaalle etäiseksi, jos ei ole selvää, mihin laajempaan kokonaisuuteen se liittyy tai millaisia vaihtoehtoja on tarkasteltu.

Varhainen vuoropuhelu ei tarkoita, että kaikki näkemykset voidaan sovittaa yhteen tai että suunnitelma aina muuttuu. Se voi kuitenkin auttaa siirtämään asetelmaa vastakkainasettelusta kohti yhteistä tiedon muodostamista ja erilaisten lähtökohtien ymmärtämistä.

Kohti kokonaisvaltaisempaa vaikutustenarviointia

Kokonaisvaltaisempi vaikutustenarviointi nousi keskustelussa yhdeksi keskeiseksi kehittämiskohteeksi.

Miten samaan päätöksentekoon tuodaan eurojen ja infrakustannusten lisäksi biodiversiteetti, mielenterveys, fyysinen hyvinvointi, saavutettavuus ja pitkän aikavälin vaikutukset?

Kaupungin on tarkasteltava ratkaisuja talouden, infrastruktuurin, palveluiden, työpaikkojen ja liikenteen näkökulmasta. Samalla osa vaikutuksista on vaikeasti muutettavissa euroiksi tai vertailtavissa keskenään.

Yhtä yksinkertaista ratkaisua keskustelussa ei löytynyt. Esille nousivat laaja-alainen tieto, sosiaalisten vaikutusten arviointi, tietomallipohjainen suunnittelu, skenaariot ja seuranta. Vaikutustenarviointi ei poista arvoristiriitoja, mutta se voi auttaa tekemään näkyväksi sen, millaisia hyötyjä, haittoja ja epävarmuuksia eri vaihtoehtoihin liittyy – ja keihin ne kohdistuvat.

Kaavoitus ei yksin ratkaise tavoitteiden välisiä painotuksia

Dialogissa nousi esiin myös kaavoituksen rooli suhteessa kaupungin strategisiin ja poliittisiin tavoitteisiin.

Kaavoituksessa pyritään löytämään ratkaisuja tilanteessa, jossa kaupungilla on samanaikaisesti esimerkiksi kasvuun, elinvoimaan, asumiseen, ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen liittyviä tavoitteita. Niiden keskinäinen painotus ei kuitenkaan ratkea vain kaavoittajan työpöydällä.

Keskustelussa muistutettiin, että tavoitteita asettavat viime kädessä kaupungin päättäjät ja kaavoitus toimii niiden sekä lainsäädännön ja käytännön reunaehtojen puitteissa. Tämä tuo lähimetsäkeskusteluun tärkeän näkökulman: jos eri tavoitteet törmäävät toistuvasti yksittäisissä kaavoissa, keskustelua tarvitaan myös siitä, millaisia tavoitteita kaupungille asetetaan ja miten niitä suhteutetaan toisiinsa.

Kaikkia ristiriitoja ei siksi voida ratkaista vain lisäämällä selvityksiä tai kehittämällä suunnittelumenetelmiä. Osa kysymyksistä liittyy myös siihen, millaista kaupunkia halutaan tavoitella.

Luonto ja elinvoima – miten ne voidaan nähdä osana samaa kokonaisuutta?

Dialogissa luonnon monimuotoisuuden turvaaminen sekä elinkeinoelämän ja kaupungin kasvun tarpeet nousivat keskeiseksi kysymykseksi siitä, miten erilaisia tavoitteita voidaan sovittaa yhteen.

Kuopion luonto nähtiin kaupungin veto- ja pitovoimatekijänä. Järvet, metsät ja lähellä sijaitsevat luontokohteet ovat osa sitä ympäristöä, jonka vuoksi kaupungissa halutaan asua ja joka voi osaltaan houkutella myös uusia asukkaita. Keskustelussa pohdittiin lisäksi lähiluonnon tarjoamia mahdollisuuksia esimerkiksi matkailun ja elämystoiminnan näkökulmasta.

Toisaalta kaupungin elinvoimaan liittyvät myös asunnot, palvelut, työpaikat ja yritystoiminnalle soveltuvat alueet. Näiden sijoittumiseen vaikuttavat muun muassa liikenneyhteydet ja olemassa oleva infrastruktuuri.

Keskustelusta ei syntynyt yhteistä mallia siihen, kuinka nämä tavoitteet pitäisi kaikissa tilanteissa sovittaa yhteen. Se nosti kuitenkin esiin kiinnostavan näkökulman: voisiko Kuopion luonto olla nykyistä vahvemmin osa sitä, miten kaupungin elinvoimaa tarkastellaan – yhtenä kaupungin vetovoimaa, hyvinvointia ja tulevaisuuden mahdollisuuksia rakentavana tekijänä?

Millaisen Kuopion haluamme jättää tuleville sukupolville?

Dialogin viimeisessä osassa katse siirrettiin tietoisesti tulevaisuuteen.

Osallistujia pyydettiin pohtimaan, mitä seuraavien kymmenen vuoden aikana pitäisi tapahtua, jotta lähimetsät, luonnon monimuotoisuus ja kaupungin elinvoima voisivat tulevaisuudessa hyvin.

Esille nousivat muun muassa luonnon monimuotoisuuden säilyminen, kaupungin elinvoima, kaupunkivihreän lisääminen, ekologiset yhteydet, kestävä yhdyskuntarakenne sekä vastuu tuleville sukupolville. Keinoista ja painotuksista oli erilaisia näkemyksiä: osa keskustelijoista korosti luonnon vahvempaa asemaa päätöksenteossa, osa kompromissien ja tavoitteiden yhteensovittamisen merkitystä.

Yhteistä tulevaisuuspohdinnalle oli kuitenkin pyrkimys katsoa tämän päivän ratkaisuja nykyhetkeä pidemmälle. Keskustelun lopussa esitetty kysymys kiteytti tämän näkökulman:

Mistä olisimme itse ylpeitä 50 vuoden kuluttua, kun katsomme tämän päivän päätöksiä taaksepäin?

Mitä dialogi teki näkyväksi?

Dialogi ei ratkaissut sitä, mihin Kuopiossa tulevaisuudessa rakennetaan tai mitä metsiä säilytetään. Sen tehtävä olikin toinen: tehdä näkyviksi niitä erilaisia arvoja, tietoja ja aikajänteitä, jotka samassa päätöksessä voivat kohdata.

Yksi jännite kulkee lähelle ja kauas katsomisen välillä. Lähimetsän menetys koetaan paikallisesti ja ihmisen arjessa, mutta kaavoituksessa joudutaan samalla tarkastelemaan koko kaupungin yhdyskuntarakennetta, infrastruktuuria, palveluita ja taloutta. Kumpikaan mittakaava ei yksin kuvaa koko vaikutusta.

Toinen jännite liittyy tietoon ja aikaan. Kaavoitus ulottuu vuosikymmenten päähän, mutta tieto luonnosta, terveydestä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista täydentyy jatkuvasti. Päätöksiä on silti tehtävä tilanteessa, jossa kaikkia tulevia vaikutuksia ei voida varmasti tietää.

Kolmas liittyy siihen, miten erilaiset arvot saadaan näkyviksi samassa päätöksenteossa. Eurojen ja infrakustannusten rinnalla ovat luonnon monimuotoisuus, ihmisten terveys ja hyvinvointi, lähiluonnon saavutettavuus ja pitkän aikavälin vaikutukset. Vaikutustenarviointi tarjoaa keinoja niiden tarkasteluun, mutta se ei poista tarvetta tehdä myös arvovalintoja.

Ehkä ympäristödialogin keskeinen arvo oli juuri siinä. Ristiriita ei kadonnut, mutta sen sisältö tarkentui. Kun lähimetsästä keskustellaan yhtä aikaa luonnon, terveyden, asukkaiden arjen, kaupungin talouden, yhdyskuntarakenteen ja tulevaisuuden näkökulmista, hahmottuu paremmin myös se, millaisia kysymyksiä päätöksenteossa on ratkaistavana.

Ympäristödialogin jälkeen ilta Maximissa jatkui Tiisun ja Vimman konserteilla.