Eve aloitti piirillä työkokeilijana
–
Moi! Mun nimi on Eveliina Korhonen, 32 vuotias paljasjalkainen Joensuulainen. Ammatiltani olen valokuvaaja, mutta työskentelen hyvin erilaisissa hommissa. Olen esimerkiksi aktiivisesti mukana Koitereen Kalat ja Talot Oy:n toiminnassa jossa tehtäviäni…

Moi! Mun nimi on Eveliina Korhonen, 32 vuotias paljasjalkainen Joensuulainen. Ammatiltani olen valokuvaaja, mutta työskentelen hyvin erilaisissa hommissa. Olen esimerkiksi aktiivisesti mukana Koitereen Kalat ja Talot Oy:n toiminnassa jossa tehtäviäni on mm. kohdevuokraus ja kohdekehitys. Tulevaisuudessa toivon että voisin työskennellä luonnossa ja luonnon puolesta.
Luonto on ollut minulle lapsesta asti tärkeä elementti elämässä. Vahva luontosuhde on kuitenkin tässä maailmantilanteessa aiheuttanut minulle melko voimakasta ympäristöahdistusta, jota onneksi lievittää aktiivinen tekeminen luonnonsuojelun parissa. Olen toiminut vapaaehtoisena luontokartoittajana noin kolme vuotta ja innokkuuteni on johtanut siihen että pääsin työkokeiluun SLL:n Pohjois-Karjalan piirille. Työnkuvaani kuuluu mm. kuntametsien kartoittaminen sekä kartoitusopintopiirin järjestäminen. Toivon että työkokeilun aikana tulen kehittymään kartoittajana niin maastossa kun maaston ulkopuolella. Lisäksi haluan innostamaan muita ihmisiä vapaaehtoiseen luonnonsuojeluun.
Eveen voit olla yhteydessä sähköpostitse eveliina.korhonen(at)sll.fi