Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Karjalan piiri

Pohjois-Karjala
Navigaatio päälle/pois

Ak­tii­vi­hii­li­lai­tos haitallinen turpeen polton lailla

Maakuntajohtaja Markus Hirvonen kehuu kolumnissaan (9.4.) Ilomantsiin suunniteltua turpeella toimivaa aktiivihiililaitosta.

Kirjoituksessa ei kuitenkaan mainita, että koko tuotannon elinkaaren ilmastovaikutukset vastaavat käytännössä vähintään haitallisten ilmastovaikutusten takia alas ajettavaa turpeenpolttoa. Laitoksen ympäristöluvan tietojen mukaan valmiissa tuotteessa on vain 25 prosenttia raaka-aineen hiilimäärästä. Karkeasti laskien 75 prosenttia raakaturpeen hiilestä palaa prosessissa.

Hirvonen toteaa, että maakunnassa on GTK:n mukaan merkittävä määrä aktiivihiilen tuotantoon soveltuvia soita, joista tiettyä osaa ollaan esittämässä maakuntakaavaan, mutta ei mainitse, että kyse on uusista turpeenottoon avattavista soista, joiden haittavaikutukset ovat suuret.

Mielestämme aktiivihiililaitoksen toiminnasta olisi kuitenkin mahdollista kehittää ekologisesti kestävää liiketoimintaa käyttämällä aktiivihiilen valmistuksen raaka-aineena turpeen sijaan muita vaihtoehtoisia raaka-aineita, kuten maa- ja metsätalouden sivutuotteita.

Monien aktiivihiilitehtaan raaka-aineeksi suunniteltujen turvekenttien vaikutuspiirissä olevilla vesistöjen valuma-alueilla on tehty mittavia taloudellisia panostuksia (yli 9 miljoonaa euroa) vesistöjen ekologisen tilan, kalatalouden, matkailun ja virkistyskäytön edistämiseen. Töistä ovat vastanneet muun muassa kunnat, asukkaiden perustamat yhdistykset, kalastusalueet ja lukemattomat muut vapaehtoiset avustajat sekä Pohjois-Karjalan ely-keskus.

Hirvonen ja maakuntaliitto näyttävät ottaneen tehtäväkseen tukea vain Vapo Oy:n tarpeita jatkamalla ympäristövaikutuksiltaan polttoturvetuotantoa vastaavaa turpeenottoa unohtaen syrjäseutujen muut kehittämismahdollisuudet ja niihin tehdyt panostukset.

Turvetuotantoon esitetyt alueet ovat voimakkaasti ristiriidassa alapuolisten alueiden vesiensuojelun, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja lisäämisen sekä ilmastonmuutoksen hillitsemisen kanssa sekä turvetuotannon energiakäytön vähentämisen tavoitteen kanssa.

Surullisinta maakuntaliiton toiminnassa on näköalattomuus, jossa käperrytään edelleen turvetuotantoon aikana, jolloin olisi mahdollista etsiä maakunnan tulevaisuuden kannalta uusia ja kestävämpiä ratkaisuja. Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden ja vesien hyvän ekologisen tilan säilyttäminen edellyttävät konkreettisia tekoja eikä vain yleisellä tasolla toistettuja sisällöttömiä fraaseja.

Arvo Ohtonen
suovastaava
Hannu Luotonen
hallituksen jäsen
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri

Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu Karjalaisen mielipidepalstalla 17.4.2021 otsikolla ”Aktiivihiililaitos haitallinen turpeen polton lailla” (maksumuurin takana).