Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pohjois-Karjalan piiri

Pohjois-Karjala
Navigaatio päälle/pois

Met­säs­tä­jil­lä­kin erilaisia mielipiteitä

Metsästäjäliiton puheenjohtaja Juha Hiltunen koki mielipidekirjoitukseni (Karjalainen 3.12.) maalittamisena kaikkia metsästäjiä kohtaan. Tämä ei suinkaan ollut tarkoitukseni, vaan halusin nostaa keskusteluun sen, että metsästäjäkunnassakin on ihmisillä erilaisia mielipiteitä.

Jotkut metsästäjät ovat viime vuosien aikana salametsästäneet – en usko, että suden salametsästykseen kykenee metsästyksestä mitään ymmärtämätön ihminen. Suden salametsästyksestä syytteitä ja tuomioita on vähän, koska rikoksia on hyvin vaikea todentaa. Johanna Suutarisen väitöskirjassa vuodelta 2019 tutkittiin pantasusien kuolinsyitä vuosilta 1998–2014. Luvattomasti tapettiin tuona aikana yhteensä 52 pantasutta ja 39 suden kohtaloa ei pystytty selvittämään.

Väitteeni susitutkijoiden uhkailusta perustuu viime vuosien median uutisointiin. Muun muassa susien pannoitus on tänä vuonna keskeytetty uhkailun takia (Yle 17.11.2020). Hankala on kuvitella jonkun metsästystä harrastamattoman henkilön hermostuvan niin paljon susitutkimuksesta, että päättäisi uhkailla tutkijaa. Uhkailu ja ikävät puheet asiassa kuin asiassa ovat tätä päivää verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Viranomaiset ovat aika kädettömiä puuttumaan tähän puheeseen, eikä oikeusprosesseja käynnistetä matalalla kynnyksellä. Tämän nämä uhkailijat itsekin hyvin tietävät.

Hiltunen kertoi Suomessa olevan 80 000 metsästyskoiraa. On totta, että eniten korvauksia maksetaan juuri metsästyskoirista. Mutta esimerkiksi tänä syksynä tarkkaan kuvattu koiravahinko osui lemmikkikoiraan (Karjalainen 31.10).

Metsästäjät tekevät paljon vapaaehtoistyötä harrastuksensa ja riistatutkimuksen eteen, sitä en kiistä. Mutta minun näkemykseni pohjautuvat, kuten sanottua, Luonnonvarakeskuksen tutkimuksiin sekä niiden aktiivisten susialueilla liikkuvien ihmisten näkemyksiin, jotka eivät sutta kohtaa kuin äärimmäisen harvoin.

En sano, että ääripäitä olisivat luonnonsuojelijat ja metsästäjät, kumpikaan joukko ei ole homogeeninen. Haluaisin tietää keitä ovat ne, jotka ajautuvat epätoivoisiin keinoihin ja mitkä ovat heidän todelliset motiivinsa. Suomen perustuslaissa on myös pykälä 20, jonka mukaan vastuu luonnon monimuotoisuudesta kuuluu meille kaikille, ja sen turvin minäkin tätä keskustelua käyn.

Joensuussa 8.12.2020
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri

Juha Hiltusen mielipidekirjoitus julkaistiin Karjalaisessa otsikolla ”Luonnonsuojelijat, nyt faktat esiin, jos on” (maksumuurin takana).

Tämä vastine on julkaistu Karjalaisessa 9.12.2020 mielipidepalstalla otsikolla ”Ei salametsästykseen kykene kuka tahansa” (maksumuurin takana).