Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri

Pirkanmaa
Navigaatio päälle/pois

Riuttaskorven hakkuut on keskeytettävä

Metsähallitus hakkaa Riuttaskorven virkistysmetsää, vaikka esitystä alueen liittämisestä Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistoihin ei ole vielä ympäristöministeriössä käsitelty.

Valtion maalla Seitsemisen ja Helvetinjärven kaksoiskansallispuiston välisellä alueella sijaitseva Riuttaskorven virkistysmetsä on keskeinen osa Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piirin ympäristöministeriölle vuonna 2020 jättämää kansallispuistojen laajennusesitystä. Esityksen myötä kansallispuistot käytännössä yhdistyisivät. Vaikka aluetta on esitetty suojeltavaksi aiemminkin, alueelle ei ole tehty hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Hakkuut ovat käynnissä myös aloitteeseen kuuluvan Helvetinjärven kansallispuistoon rajautuvan Haukkamaan ympäristöarvometsän alueella. 

Toteutuessaan kansallispuistojen laajennusesitys yhdistää Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistot ja helpoittaa puistoihin kohdistuvaa käyttöpainetta. Maakuntakaavassa alue on pääosin ekosysteemipalveluille merkittävää aluetta (himmeän vihreä alue kartassa). Kuva: SLL Pirkanmaan piirin kansallispuistojen laajennusesitys.

“Hakkuut tulee pistää jäihin, kunnes laajennusesityksemme on käsitelty. Hakkuissa menetetään luonto- ja virkistysarvoja, vaikka kyse olisi harvennuksista”, piirin puheenjohtaja Hannu Raittinen painottaa.

Myös nuorempien metsäkuvioiden hakkuita pitää lykätä. Mikäli alueiden liittäminen kansallispuistoon toteutuu, voidaan alueiden palautumista luonnontilaan nopeuttaa esimerkiksi kulotuksilla ja soiden ennallistamistoimilla. Harvennuksissa menetetään arvokkaita rakennepiirteitä, muun muassa kosteaa pienilmastoa vaativa lajisto ja lahopuusta riippuvaiset lajit kärsivät. 

“Harventamattomiin metsiin syntyy lahopökkelöitä, joihin esimerkiksi erittäin uhanalainen hömötiainen kovertaa pesänsä. Talousmetsissä lahopökkelöitä on erittäin vähän, mikä on osaltaan johtanut ennen niin yleisen metsätiaisen kannan romahtamiseen”, huomauttaa piirin aluesihteeri Anne Hirvonen.

Metsätiaiset kärsivät myös suojapaikkojen ja ravinnon häviämisestä hakkuissa. Kun suojaava alikasvos poistuu, tulee metsistä harvoja ja tasaikäisiä. Nuoremmatkin metsät tiheikköineen ovat merkittäviä elinympäristöjä monille linnuille. 

Alueen metsien nakertaminen jatkuvilla hakkuilla köyhdyttää alueen monimuotoisuutta, katkoo ekologisia yhteyksiä ja hidastaa alueiden palautumista luonnontilaan, vaikka alue on maakuntakaavassa merkitty ekosysteemipalveluille merkittäväksi alueeksi. Luontokadon eteneminen on pysäytettävä nyt, sillä lajit eivät voi odottaa.

Riuttaskorvessa ja Haukkamaalla hakataan parasta aikaa, vaikka kansallispuistojen laajennusesitystä, joihin alueet kuuluvat, ei ole vielä käsitelty. Kuva: Eero Heinonen, 30.10.2021 Riuttaskorpi.

Kansallispuistojen laajennusesityksen alue on harvoja valtion omistamia  alueita, joissa ylipäätään on mahdollisuus todella mittavan metsäalueen suojeluun Etelä-Suomessa. Alueella on tärkeä rooli ekologisen kytkeytyneisyyden kannalta. Luonnon palveluiden, uhanalaisten luontotyyppien ja lajiston turvaamiseksi tarvitaan myös laajoja yhtenäisiä alueita, jotka ovat metsätalouskäytön ulkopuolella. Alueella on nuoria ja varttuneita lahopuustoisia kangasmetsiä, korpia, rämeitä, järvenrantametsiä, puronvarsia ja kalliometsiä, jotka toimivat myös erittäin merkittävinä hiilivarastoina ja -nieluina.

Kuvaa saa käyttää tähän tiedotteeseen liittyen.

 

Lisätietoa Riuttaskorvesta: https://www.luontoon.fi/riuttaskorpi 

Kansallispuistojen laajennusesitys

Lisätietoja:
Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry
pirkanmaa@sll.fi

Hannu Raittinen
puheenjohtaja
p. 050 048 5244

Anne Hirvonen
aluesihteeri
p. 045 233 6356

 

Avauskuva: Niklas Garnholz/Unsplash