Muurahaiset ylläpitävät monimuotoisuutta
Metsälle on muurahaisista enemmän etua kuin haittaa. Suurimmissa yhteiskunnissa voi olla miljoonia muurahaisia ja pesät voivat olla joskus jopa satoja vuosia vanhoja. Käytännössä tämä kuitenkin edellyttää häiriötöntä historiaa, sillä pesät eivät kestä metsäpaloja ja ne yleensä häviävät avohakkuissa.
Muurahaisilla on tärkeä rooli ekosysteemissä ja monimuotoisuuden ylläpitämisessä. Vaikka monien muurahaislajien tiedetään hoitavan kasveista nesteitä imevää “kirvakarjaa”, ne myös saalistavat muita kirvoja ja tuholaisina pidettyjä hyönteisiä, jotka syövät esimerkiksi puiden lehtiä. Lapista tunnetaan selvityksiä, joissa laajoja tunturikoivikoita paljaaksi kalunneita mittarien toukkien massaesiintymiä ei tavattu alueilla, joilla esiintyi kekomuurahaisia. Lehtipuille muurahaiset ovatkin selkeästi hyödyksi, mutta myös havumetsissä tase kääntyy plussalle: muurahaista on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Monimutkaisia vuorovaikutussuhteita
Muurahaisia on ollut olemassa yli sadan miljoonan vuoden ajan, eli muurahaisia taapersi maapallolla jo dinosaurusten aikoina. Muurahaisiin verrattuna ihminen on siis lajina hyvin nuori. Jotkut lajit ovat evoluution aikana sopeutuneet elämään muurahaisten rinnalla jopa niin, että ne ovat lisääntymisessään tai leviämisessään riippuvaisia muurahaisista.
Muurahaislevitteisistä lajeista tutuin lienee sinivuokko, joka leviää uusille kasvupaikoille muurahaisten avulla. Sinivuokon siememissä on rasvainen lisäke, elaiosomi, joka houkuttaa muurahaisia kantamaan saaliin ravinnoksi toukille. Itse siemen jää syömättä, ja se hylätään tai siivotaan pesän ulkopuolelle.
Maailmalta tunnetaan myös muurahaislajeja, jotka viljelevät itselleen esimerkiksi sieniä.
“Kotimaiset lajit ovat keskittyneet karjanpitoon. Muurahaiset siis suojelevat puista ja muista kasveista nesteitä imeviä kirvoja ja hyödyntävät itse kirvojen ulostamaa sokeripitoista mesikastetta. Pesistä on tavattu myös sienirihmastoa, mutta sille on käyttöä lähinnä pesärakenteiden vahvistamisessa”, dosentti Jouni Sorvari Turun yliopistosta kertoo.
Pesistä voi tavata myös monenlaista muuta lajistoa, pesävieraista pöytävieraisiin. Muurahaisista riippuvaisia lajeja kutsutaan myrmekofiileiksi, ja tällaisia lajeja löytyy monesta lajiryhmästä kovakuoriaisista päiväperhosiin. Pesästä tavattavista kastelieroista voi olla muurahaisille myös hyötyä, sillä ne voivat syödä muurahaisille mahdollisesti haitallista sienirihmastoa. Tällöin suhde on molempia osapuolia hyödyttävä, eli mutualistinen. Esimerkiksi jotkut hämähäkkieläimet voivat tulla pesiin myös puhtaasti hyötymään, eli saalistamaan muurahaisia. Pesissä voidaan tavata myös sammalpunkkeja, kovakuoriaisia ja jopa toisia muurahaislajeja. Kekomuurahaisten pesissä voi norkoilla esimerkiksi norkomuurahaisia (Formicoxenus nitidulus).
Kekomuurahaisten erottaminen lajilleen on vaikeaa
Suomesta on tavattu lähes 70 muurahaislajia, joista 55 on luonnonvaraisia. Varsinaisia kekomuurahaislajeja tavataan viisi, tupsukekomuurahainen, kaljukekomuurahainen, karvakekomuurahainen, punakekomuurahainen ja niittykekomuurahainen. Lajien erottaminen toisistaan edellyttää mikroskooppitarkastelua.
“Esimerkiksi tupsukekomuurahaisen erottaa kaljukekomuurahaisesta pään takareunan karvoja mikroskoopilla tarkastelemalla: siinä missä tupsukekomuurahaisella on pään takaosassa karvoja, kaljukekomuurahaisella niitä ei ole”, Sorvari kertoo.
Osa lajeista on yksikuningattarisia, jolloin yhdessä pesässä on vain yksi kuningatar. Kun kuningatar kuolee, myös pesä tyhjenee. Tällaiset lajit jatkavat sukuaan, kun uudet kuningattaret perustavat uuden pesän häälennon jälkeen. Uusi pesä perustetaan usein kekomuurahaisia pienempien mustamuurahaisten pesään. Esimerkiksi punakekomuurahainen kuuluu yksikuningattarisiin lajeihin.
Monikuningattarisilla lajeilla, esimerkiksi tupsukekomuurahaisella, yhdessä isossa pesässä on jopa satoja kuningattaria. Myös kekoja voi olla useampia. Mikäli jollakin alueella on useita pesiä, muurahaisliikennettä seuraamalla voi todeta, kuuluvatko pesät samaan yhdyskuntaan. Monikuningattariset yhteiskunnat voivat kasvaa todella suuriksi. Suuressa yhteiskunnassa voi olla kymmeniä tuhansia muurahaisia ja jopa tuhansia kuningattaria.
“No ants land”
Suomalaiset muurahaislajit ovat lopulta melko sopuisia. Isommat kekomuurahaiset voivat sietää hyvin pienempiä lajeja, joista ei ole niillä uhkaa: mustamuurahaisten pesä voi olla ihan tupsukekomuurahaisten pesän kyljessä. Rajaneuvotteluita tai jopa sotia voi syntyä lähinnä kahden yhtä voimakkaan lajin välillä.
“Esimerkiksi tupsukekomuurahainen ja kaljukekomuurahainen ovat tällaisia lajeja, jotka eivät siedä toisiaan. On huomattu, että näiden kahden lajin välillä on usein 100 metrin rajavyöhyke, jolla ei esiinny kumpaakaan lajia, siellä on siis välissä ei kenenkään maata, “no ants land”, Sorvari kertoo.
Tavallisesti muurahaiset hakevat ravintoaan puista ja lähiympäristöstään, ehkä vain 30 metrin säteeltä pesästä. Pesät ovatkin usein puiden juurilla. Jos metsä kaadetaan, suurin syy muurahaisyhteiskunnan häviämiseen on juuri ravintoresurssien katoaminen.
Keko voi olla hyvin vanha
Muurahaiskeon maanpäällinen osuus on vain osa totuutta. Sopivassa hiekkamaassa pesäluolasto voi jatkua toista metriä maanpinnan alapuolelle. Yleensä pesän keskellä on lämmin alue, jossa kotelovaiheessa olevia jälkeläisiä haudotaan, syvemmällä keon viileämmissä osissa kuningatar tai kuningattaret munivat ja hivenen lämpimämmässä osassa hoidetaan toukkia.
Kesähelteillä pesän pinnan auringon puoleinen sivu on usein tyhjä muurahaisista, sillä kohdasta tulee pian liian kuuma. Kun pesää katsoo tarkemmin, voi nähdä pesän ilmastointijärjestelmän tuuletusaukkoja. Käytännössä aukkoja on keon reunoilla ja yläosassa. Keon ilmanvaihtojärjestelmä on siis painovoimainen.
Pesän koosta ei voida suoraan päätellä sen ikää. Joskus pesä voidaan rakentaa nopeastikin, mutta toisinaan pesän koko ei juuri näytä kasvavan. Jotkut kekokompleksit voivat olla hyvinkin vanhoja.
“Lapissa on eräällä suoalueella kangasmetsäsaarekkeeksi kasvanut keko, jonka iäksi on arvioitu 1000 vuotta. Päälle on ehtinyt kasvaa suuria puita”, Sorvari kuvailee.
Hyvin vanha keko edellyttää myös, että alue on säästynyt häiriöiltä, sillä keot myös palavat ja kytevät kauan metsäpalojen yhteydessä. Suoalueen keskellä oleva keosta muodostunut kangasmaasaareke on voinut säästyä paloilta sijaintinsa vuoksi.
Muurahaiskeon lähistöltä voi löytää tummemman alueen, muurahaisten hautausmaan. Yhteiskunnilla on yleensä kaatopaikka, jonne kuljetetaan jätteet, saaliseläinten kitiinikuoret ja myös kuolleet lajitoverit. Pesän pitäminen siistinä estää tautien, homeiden ja loisten leviämistä.
Syöttöporsaat auttavat talven yli
Yhteiskuntamuurahaisilla on kuningattarien lisäksi työläisiä, jotka hoitavat kaikki työt. Ne puolustavat pesää, hoitavat toukkia ja kuljettavat pesään ruokaa, saaliseläimiä ja mesikastetta. Pesän sisällä asustelee myös eläviä ravintovarastoja, työläisiä, joita syötetään pitkin kesää sokeripitoisella mesikasteella. Nämä syöttöporsaat voivat paisua varsin kookkaiksi, jolloin tummaa takaruumista juovittaa tummien kitiinilevyjen välistä paistava vaaleampi rasva.
Syöttiläitä lihotetaan talvea varten, tai oikeastaan seuraavaa kevättä varten: kun muurahaiset keväällä heräilevät talvihorroksestaan, elävinä ravintovarastoina toimivat muurahaiset oksentavat muille ravintoa ensi hätään.
Uhkat ja mahdollisuudet
Avohakkuiden lisäksi lajeja voivat tulevaisuudessa uhata myös erilaiset kulkutaudit ja loiset. Talvien lauhtuminen ei ole muurahaisille eduksi, mikäli se tarkoittaa pesän vettymistä. Toisaalta myös kesien kuivuusjaksojen lisääntyminen voi olla haitallista, sillä muurahaiset tarvitsevat myös vettä juodakseen. Ekosysteemissä lajiston monimuotoisuus turvaa myös muurahaisia, sillä niidenkin taudit ja loiset ovat usein lajikohtaisia. Jos lajeja on monia, ei yksi tauti tai loinen pääse runsastumaan ja leviämään kulovalkean tavoin.
“Toistaiseksi meillä ei ole vielä uhanalaisia kekomuurahaislajeja. Ilmaston lämpeneminen voi kuitenkin lisätä erilaisten kulkutautien ja loisten esiintymistä sekä vaikeuttaa talvehtimista”, Sorvari toteaa.
Muurahaiset kiinnostavat
Sorvari kiinnostui itse muurahaisista jo kouluikäisenä. Hän seurasi kekojen välistä muurahaisliikennettä ja nimesi eri yhteiskuntien valtakuntia. Myöhemmin hän opetteli tunnistamaan kekomuurahaislajit, jonka myötä hän lopulta ajautui myös tutkijan uralle: hänet valittiin avustajaksi tutkimushankkeeseen, jossa edellytettiin kekomuurahaislajien tunnistamista.
“Itsekin opettelin tunnistamaan lajit ihan maallikkona, eli kyllä se on jokaiselle mahdollista. Mikroskooppia kuitenkin tarvitaan ja palavaa intoa”, Sorvari toteaa.
Sorvari on tutkinut muurahaisia myös kansalaistutkimuksen avulla, jossa ihmisiä pyydettiin lähettämään näytteitä. Näytteitä tuli lopulta valtavasti, tuhansia näytteitä eri puolilta maata.
“Näytteitä tuli kaikenlaisilta ihmisiltä ikäihmisistä päiväkotiryhmiin”, Sorvari kiittelee.
Heinäkuun 31. päivä Sorvari kertoi muurahaisista maastoluennolla Kyrön Luonnon järjestämillä Luonto- ja Maisemapäivillä Hämeenkyrössä. Esitys kirvoitti kuulijoilta lukuisia kysymyksiä ja osallistujia oli ennätysmäärä. Muurahaiset todella kiehtoivat ihmisiä!
Osallistu kesäkisaan ja ilmoita korkeasta muurahaispesästä
Piirin kesäkisassa etsitään tänä vuonna Pirkanmaan korkeinta muurahaiskekoa. Ilmoita pesästä elokuun loppuun mennessä osoitteeseen: pirkanmaa@sll.fi
Suurimpien pesien ilmoittajat palkitaan luontoaiheisilla palkinnoilla!
Lue lisää: https://www.sll.fi/pirkanmaa/2021/07/27/kuinka-korkea-on-pirkanmaan-suurin-muurahaiskeko/
Teksti: Anne Hirvonen/SLL Pirkanmaa
Avauskuva: Muurahaiskeko Jyrkällä Ylä-Savossa, kuva: Jouni Sorvari