Kalaverkoilla Syvärillä, yöretken luontohavaintoja ja Honkaluodon saaren vaikuttavuus

Reissun ajankohta oli heti Vapun jälkeen 3.-4.5. Säätiedot lupasivat hyviä soutuvenekelejä, mikä on aina syytä ottaa tarkkaan huomioon, sillä määränpäähän, Nimetön saareen on soutumatkaa noin 7 km Liestynselän ja Mustaselän poikki, jotka tuulisina päivinä eivät houkuttele.

Luontohavainnoista menoiltana sävähdyttävin oli toistuvat hanhien muuttoaurat iltataivaalla. Arvioimme hanhia muuttaneet ylitsemme soutumatkan aikana noin 500. Mukavalta tuntui myös kalasääski pariskunnan kaartelu taivaalla tavoitteena ilmeisesti iltapalan hankinta. Erikoisin havainto liittyi tiirapariskunnan soidinlennon vauhdikkuuden ja taituruuden näytökseen, jonka aikana uros antoi naaralle kosiomenoihin liittyen ruokapalan.

Yöretkemme tuuliolot olivat erinomaiset. Verkkojen veteen lasku illalla ja verkkojen kokeminen aamulla tapahtuivat tyynissä tuuliolosuhteissa. Verkkoja meillä oli 8, jotka laskimme jatassa kolmeen eri paikkaan.

Palattuamme verkonlaskusta leiripaikkamme laavulle oli iltapalan aika. Aurinko oli matalalla hipoen jo taivaanrantaa. Kulovaroitustilan vuoksi lämmitimme teeveden leirikeittimellä ja teetä juodessamme tyyneen iltaa kahahtivat kuikan kuikutukset, jotka kuuluivat voimakkaina toistuvina äänivyöryinä. Teen juonti jäskeytyi. Mukanamme oli kaukoputki, joten nyt oli pakko mennä pohjoisniemen kärkeen katsomaan kuulemaamme. Helposti kaukoputkella kuikat löytyivät ja jälleen pariskunnalla oli tirojen tapaan häämenot käynnissä. Nyökyteltiin päitä ja asetuttiin vastakkain, väliin siipiä levitellen ja paikallaan pyörien. Vaikuttava kokemus jälleen nähdä jotain sellaista, joka sattuu vain kevätiltaan ja tuulen tyynnyttyä.

Yö oli kylmä. Lämpötila laski nollan pintaan ja vaikka makuupussimme olivat talviolosuhteisiin tehty, alkuyöstä piti laittaa päälle kaikki mukaan tullut vaatetus. Yön aikana joutsenet pääsivät vauhtiin. Lentoonlähdöt siipiä veden pintaan iskien samalla trumpettimaista ääntä tuottaen herätti varmasti uneen päässet retkeläiset. Aamuyöstä äänimaisemaan tunkeutui sepelkyyhkyjen rytmikäs, pehmeä ääntely, joita oli useita ja auringon noustessa yltyi kilpalaulannaksi. Tässä vaiheessa retkeläisten unien aika päättyi. Kylmyys viimeistään ajoi ulos makuupussista aamupalan tekoon ja verkkoja kokemaan. Edessämme oli retken huipennus. Millainen kalansaalis tällä kertaa meitä mahtoi odottaa?

Soudellesssamme verkoille muistelimme menneiden keväiden kalasaalista.Yleiskuvaksi totesimme hyvän. Aina olimme saaneet eniten kuhia, vähemmän ahvenia ja haukia. Lahjat ovat olleet myös kuvassa mukana, mutta pienikokoisina emme ole niitä huolineet, vaan jättäneet lokeille. Yksi lokki oli tälläkin kertaa lyöttäytynyt seuraamme. Kellui korkin tavoin pinnalla päätään kiertäen suuntaan ja toiseen, väliin lähempänä, väliin kauempana, mutta ilmiselvästi tietoisena, mitä pikapuoliin tulisi tapahtumaan.

Kokeneena verkkokalastajana Sami on aina nostanut verkot, minä olen ollut airoissa.

Aamun herkkyys eli tyyneydessä, joka kantoi yli vetten pinnan mukaan lukien avaran aavanselän, jonka reunalla ensimmäinen verkkojata alkoi nousta tummen veden syleilystä. Jänninys lymysi kummankin mielessä, mutta sanat eivät maistuneet, kun puikkariin kertyi laskostunutta tyhjää verkkoa. Ensimmäinen verkko… toinen verkkio… kolmannessa jo elonmerkki. Totta merkki, sillä juuri jo verkon lopun lähestyessä pintaan nousi ensimmäinen ja kohta myös toinen … kuha.

Tämäkin jo jotain, olihan kaksikin jo kahdelle jaettavissa. Mutta kun vertaa menneisiin kertoihin, eipä suuren, vain pienen ilon aihe.

Kohta vuoro toisen jatan. Samaa jännittämistä toistamiseen, samaa toiveikkuutta toistamiseen ja pieni pettymys myös toistamiseen. Ei antanut kuin tyhjän saaliin, vaikka kaiken. piti olla otollista. On pantava kaikki toivo viimeiseen.

Kolmannen jatan olimme vieneet etäämmälle, saaren eteläpäähän suoraa etelään osoittaen. Soutaessani kohti kolmatta Sami teki odottamatta yllätyksen. ”Tule sinä kokemaan verkot, minä voin soutaa”. Vavahduin kuulemastani, mutta vastaankaan en pistänyt. Niinpä tartuin puikkariin ja tyynessä veessä vene liikkui verkon nousun rytmissä. Jälleen jännitys tihentyi, mutta vain pari lahnaa. Nostin verkon pois, tartuin tyhjään puikkariin ja viimeisen verkon ylösveto alkoi. Heti tuntui toiselta ja sen myös sanoitin. Nyt nykii. Jatkoin nostoa, mutta tyhjältä edelleen näytti. Kävipä mielessä, olinko erehtynyt tuntemiseni tulkinnassani? Kunnes se tapahtui. Yht’äkkiä edessämme veden rajassa verkossa kiinni oli kuusi kuhaa, kuusi sätkyä vonkaletta, vain veneeseen nostamista odottamassa. Samassa apuun tuli myös Sami ja hänen nopeilla liikkeillään kaikki kuhat ja yksi ahvenen vonkale nousivat veneeseen. Olimme todistamassa jotain aivan tavatonta. Vähäinen saaliimme oli kertaheitolla nelinkertaitunut tämän yhden verkon pienen pätkän todentamana.

Elämässä tapahtuu aina odottamatonta, niin toivottua kuin toivomatonta. Tämän päivän toivotusta oli tullut minulle ikimuisto. Kuten Samille tunnustin – en ole koskaan elämässäni nostanut verkkoja paljoa, enkä koskaan saanut yhdellä verkolla kuutta kuhaa. Tänään minä sain Samin ehdottamana nostaa juuri sen verkon, jossa ihme majaili. Muistan hetken aina.

Lopuksi päätimme viedä saamamme lahnat rantaan ja palkita se yksinäinen kalalokki, joka oli pysytellyt kaiken aikaa lähellä veneettämme. Kokemansa puolesta saattoipa seuralaisemme luottaa jotain saavansa. Poispäin soutaessamme lokki ui rauhallisesti rantaan, nousi maihin ja varmasti mieltyi näkemäänsä.

Aurinko nousi korkeammalle ja samalla lämpökin. Tuulen vire rypytti veden pintaa ja vene kulki soutajan soudellessa ja pienen sähköpotkurin pyöriessä. Kalasaaliimme oli ison muovilaatikon pohjalla rääpalat päällään. Jäiden mukaantulo ei ollut turha temppu.

Kiirettä emme pitäneet ja niinpä päätimme vielä nousta maihin Honkaluodon saareen, joka vasta on siirtynyt rantojensa osalta Luonnonperintösäätiön suojelusaareksi. Kiersimme saaren ympäri rantoja pitkin ja lumouduimme vielä kerran. Saari on vanhojen puiden reunustama ja täyttää kirkkaasti suojelukriteerit lajirikkaudessaan ja kuolleen puun määrässään. Alla olevat kuvat puhuvat puolestaan.