Sijainti: Pääsivu / Luonnonsuojelija / Lehtiarkisto / 2018 / 1/2018 / Helmipöllö tarvitsee kolon ja metsän

Helmipöllö tarvitsee kolon ja metsän

Helmipöllö tarvitsee kolon ja metsän

Teksti Juhis Ranta, Heikki Vasamies, helmipöllö Tomi Muukkonen, maastokuvat Juhis Ranta

Monen muun metsän asukin tapaan helmipöllönkin kohtalo on kytköksissä vanhoihin metsiin.

Tomteskog, Tonttumetsä. Viiden hehtaarin kokoinen alue sijaitsee pienessä Tyysterin kylässä Porvoossa. Se on Luonnonperintösäätiön omistama suojeltu alue, joka rajautuu etelässä Storkärrin peltoon ja muissa ilmansuunnissa metsiin, hakkuuaukeaan ja puroon. Se on Itä-Uudenmaan harvoja suojelualueita.

Kuninkaantien bussipysäkiltä on pari kilometriä matkaa metsälle. Taivas on vaaleanharmaiden pilvien peitossa ja lämpötila nipin napin plussan puolella. Puolessa välissä matkaa vastaan saapuu Jari Tolin. Hän on Luonnonsuojeluliiton Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistyksen (IULY) ja Kotimetsä Helmipöllölle -kampanjan aktiivi.

Kotimetsä Helmipöllölle on IULY:n ja Luonnonperintösäätiön yhteinen kampanja. Tolinin mukaan kyseessä on ensisijaisesti metsiensuojelukampanja, jonka symbolina on helmipöllö. Tarkoitus on kohdentaa Itä-Uudellemaalle suojelualueita, joilla helmipöllökin voisi elää.

”Kyllähän siitä hyötyvät kaikki muutkin lajit kun yhden elinympäristöä suojellaan.”

Kutsu pesimään

Savonlinna, Savonranta helmikuu 2017: Pöllöretkellä kireässä pakkaskelissä. Metsässä on hiirenhiljaista, vain muutama paukahdus kuuluu puiden halkeillessa pakkasen hyytävässä otteessa. Yhtäkkiä Palaneenmäellä, korkealla männikköisellä harjanteella, aivan lähietäisyydellä, huutaa yön ainoa lintu: helmipöllö puputtaa. Se on kevättalvisen yön lumoavin ääni.

Helmipöllö ja helmikuu kuuluvat yhteen. Silloin saloilla alkaa kaikua helmipöllön soidin. Ääntelijä on pöllökoiras, joka puputuksellaan yrittää lumota kuuloetäisyydellä olevia naaraita. Jos jyrsijöitä ja pikkulintuja riittää hengenpitimiksi, koiras pysyttelee valtaamansa pesäkolon tuntumassa vuoden ympäri. Keväällä puputuksen houkuttelema, reviirille pesimään asettuva naaras on vain aniharvoin koiraan edellisvuotinen morsio.

Nuoret linnut ja naaraat vaeltavat syksyllä ja talvella pitkiäkin matkoja ravinnon perässä.

Viime syksynä, 20.10.2017, Valko-Venäjän pohjoisosissa kontrolloitiin helmipöllö, joka oli rengastettu Suomessa Hangon lintuasemalla 7.11.2014. Etäisyyttä rengastuspaikkaan on peräti 533 kilometriä.

Kotimetsänsä hyvin tunteva koiras ruokkii pesinnän aikana puolisoaan. Naaraan tuottama munaluku ja jopa poikasten sukupuolijakauma vaihtelevat koiraan kantaman ravinnon määrän mukaan.

Luonnon pyhättö

Luonnonperintösäätiön omistamien alueiden on tarkoitus olla eräänlaisia luonnon pyhättöjä, missä ihmisen kädenjälki ei näy, ei edes pöntöt. Tolin on kuitenkin saanut sovittua, että tämän suojelualueen rajalle ripustetaan pönttö.

”Linkolakin tämän varmaan hyväksyisi. Tämä on muuten hyvää helmipöllömetsää, mutta luonnonkoloja täälläkin on aika vähän”, kertoo Tolin.

Tomteskog on enimmäkseen lehtomaista kangasta ja osittain tiheää kuusikkoa, ja suojaa tarjoavien tiheikköjen takia pöllöllekin mieluinen. Tolin asettaa tikkaat valittua kuusenrunkoa vasten ja kipuaa ylös. Hän asettelee pöntön suoraan ja kiinnittää sen tukevasti. Toivotaan, että helmari hyväksyy sen kodikseen. 

Oli aika, jolloin helmipöllö oli Suomen yleisin pöllö. Nykyään se lienee menettänyt kärkisijan viljelysmaisemien tuntumassa viihtyvälle sarvipöllölle, jonka vuosittaiset kannanvaihtelut tosin ovat helmariakin isommat.

Vuonna 1955 lintutieteilijä Einari Merikallio arvioi Suomen lintujen lukumäärä ja levinneisyys -kirjassaan helmipöllön parimääräksi 15 000.

Ensimmäisessä Suomen lintuatlaksessa 1983 lajin todettiin taantuneen selvästi 1950-luvulta lähtien muun muassa Pirkanmaalla ja Hämeessä. Biologi Martti Lagerström arvioi tuolloin, että hyvinä myyrävuosina ylletään yli 10 000 pesivään helmipöllöpariin .

Sittemmin alamäki on jatkunut. Nykykannaksi arvioitiin viimeisimmässä Lintuatlaksessa 3000–8000 paria myyräkannoista riippuen. Alennustilan myötä helmipöllö on jo 2010 lähtien luokiteltu uhanalaisuusarvioinneissa silmälläpidettäväksi lajiksi.

Avomaiden kaihtaja 

Kirkkonummi, Rönnskär lokakuu 1979: Helmipöllö istuu ulkosaaressa pienessä kuusen näreessä, hädin tuskin näkösuojassa. Se on luultavasti kaukana synnyinpaikastaan, ja nyt se on joutunut umpikujaan – meren ylitykseen sen voimat eivät riitä. Pöllö näyttää laihalta ja uupuneelta, ei jaksa edes vilkaista ohikulkijaa. Seuraavana aamuna pöllö löytyy kuolleena puun alta.

Pöllöjen liikekannalla olo ei voi olla hyvä asia. Ravinnon loppuminen kotiseuduilla ajaa nuoret helmipöllöt pitkälle toivottomalle nälkämarssille.

Mikä helmipöllöä vaivaa? Tai oikeammin: mikä koko suomalaista metsäekosysteemiä vaivaa?

Se, että juuri sarvipöllö on ohittanut helmipöllön runsaudessa, antaa jo viitteitä elinympäristöissä tapahtuneista muutoksista. Siinä missä sarvipöllölle kelpaa pesimäpaikaksi viljelysten ja avoimaiden keskellä oleva metsäsaareke, helmipöllö tarvitsee kodikseen kunnon metsän.

Se tarvitsee oksiston tarjoamaa näkösuojaa välttääkseen isompia petoja. Avomailla saalistaminen on sille iso riski. Helmari pysyttelee mieluiten vanhassa kuusimetsässä lähellä kotikoloaan, jossa se oksalta käsin väijyy metsämyyriä. Pesimäaikaan se saalistaa myös metsänreunojen peltomyyriä.

Myyrätutkija, LUKE:n metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen esitti jo 1980-luvun lopulla teorian, jonka kollegat nimesivät Henttosen hypoteesiksi.

Hypoteesin mukaan laajojen avohakkuiden seurauksena syntyneet raiskiot ovat heinittyneet. Sama muutos koskee pakettipeltoja, taimikoita ja ojitettuja soita. Ympäristön muuttuessa peltomyyrä valtaa alunperin metsämyyrien asuttamat paikat.

Toisin kuin metsämyyrällä, peltomyyrän lisääntyvät naaraat elävät hyvin pienillä, jopa päällekkäisillä elinpiireillä, ja se johtaa suotuisissa olosuhteissa nopeaan kannan kasvuun. Tiheä myyräkanta kasvattaa hetkellisesti niitä syövien pikkupetojen kuten ketun, näädän, lumikon ja kärpän kantoja. Seuraa peltomyyräkannan romahdus, jonka jälkeen kasvanut petopopulaatio vaeltelee lähialueilla verottaen myös metsäalueiden metsämyyriä.

Pikkupedot siis vaikuttavat myyräkantoihin, mutta nyt myös ilmastonmuutos on alkanut vaikuttaa myyräsykleihin vaihtelevien säiden kautta. Kosteitten kelien ja pakkasjaksojen vaihtelu on myyrille myrkkyä. Puhelu Henttoselle valaisee asiaa.

”2008 oli kaikkien aikojen myyrähuippu Etelä-Suomessa. Sen jälkeen 2011 oli jonkinlaista myyrähuippua, ja myös 2013 syksyllä myyräkannat nousivat Etelä- ja Keski-Suomessa. 2013-14 vuodenvaihteessa alkutalvi oli luminen ja märkä, mutta tammikuussa tuli kovat pakkaset, ja orastava nousu hiipui siihen. 2014 myyrähuippua ei sitten tullutkaan”, hän kertoo.

Myyräsyklien epäsäännöllisyys tällä vuosikymmenellä ja pitkiksi venyvät heikot myyräkaudet ovat saattaneet heikentää helmipöllöjen pesimätulosta varsinkin Etelä-Suomessa. Ne eivät pääse lisääntymään riittävän usein eivätkä riittävän laajoilla alueilla, kun myös myyräsyklien alueellinen samanaikaisuus on tuona ajanjaksona heikentynyt.

Hoitometsät ovat liian harvoja

Helsinki Lauttasaari tammikuu 2000: Iltamyöhällä tumma hahmo lehahtaa lentoon Myllykallion kiertävältä valaistulta kävelytieltä, ja katoaa metsän siimekseen. Pian kuuluu helmipöllön varoitusääni, lyhyt ja voimakas, vähän oravamainen ”tsiak”. Pöllö on tullut kaupunkiin talvehtimaan koti- ja metsähiirten sekä metsä- ja idänkenttämyyrien houkuttelemana.

Myyräkato ei riitä helmipöllön ahdingon koko selitykseksi. Helmipöllön väheneminen alkoi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla huomattavasti aikaisemmin kuin sisämaan myyräsyklit alkoivat vaihdella ja kadota. 

Helmipöllöä yli 50 vuotta tutkineen professori Erkki Korpimäen tutkimusten mukaan suurin syy helmipöllön taantumiseen on sen elinympäristön häviäminen. Vanhoja kuusivaltaisia metsiä on liian vähän jäljellä etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa. 

”Tutkimuksemme osoittavat, että helmipöllöjen eloonjäävyys ja elinaikainen jälkeläistuotto ovat sitä suuremmat, mitä enemmän elinpiirillä on vanhaa ja keski-ikäistä metsää”, Korpimäki sanoo puhelimessa.

Harvennetut hoitometsät, joissa tehdään taimikoissa ensiharvennus, ovat liian harvoja helmipöllölle. Ne eivät löydä niistä suojaa isompia saalistajia kuten viiru- ja lehtopöllöä sekä kanahaukkaa vastaan.

”Ainoa keino mikä auttaa on metsien suojelu ja laajojen avohakkuiden vähentäminen. Hoitometsissä pitäisi mennä tähän eri-ikäiskasvatukseen. Eli poimitaan valikoituja puita, ei tehdä avohakkuita. Ja jätetään tiheämpiä kohtia sinne metsään.”

Jos haluaa suojella lajia, pitää suojella myös sen elinympäristö. Korpimäen mielestä luonnonsuojelulaissamme on se heikkous, että uhanalaiset lajit on kyllä suojeltu, mutta niiden elinympäristöt eivät ole suojelun piirissä.

”Esimerkiksi tutkimusalueellani Etelä-Pohjanmaalla suojeltujen metsien osuus on noin kaksi prosenttia. Se on kaikkein pienin koko maassa muistaakseni Etelä-Karjalan ohella.”

Suojelualueita uhkaa saarettuminen

Tomteskogin suojelualueella pöllönpönttö odottaa nyt asukkaita.

Tolin kulkee alueella tottuneesti. Välillä hän pysähtyy kuuntelemaan lintujen ääniä.

”Nyt kuuluu palokärki”, Tolin huomauttaa. Se on hyvä merkki – helmipöllön pesäkolon kovertajakin on siis paikalla.

Ainoa keino mikä auttaa on metsien suojelu ja laajojen avohakkuiden vähentäminen.

Tolin on asunut Tyysterissä yli 20 vuotta. Hän on nähnyt, miten metsä ja sen lajisto ovat muuttuneet. Villisikojen jälkiin törmää yhä useammin, kun taas metsot, punatulkut, hömötiaiset ja töyhtötiaiset ovat hävinneet.

Tolinia surettavat ympärillä tapahtuvat metsätyöt, erityisesti viereisellä metsäpalstalla äskettäin suoritettu avohakkuu.

”Tämä oli aikaisemmin metsän hienoin kohta. Sellainen korpinotko. Nyt se heinittyy, kun ilta-aurinko pääsee porottamaan siihen”, hän kertoo.

Ennen metsän keskellä olleet vanhat puut olivatkin yhtäkkiä metsän reunassa, eivätkä ne olleet tottuneet kovaan tuuleen. Hakkuiden jälkeen ensimmäinen myrsky kaatoi ison osan suojelualueen reunasta. Nyt tuulenkaadoille on muuttanut peukaloinen, joka viihtyy pystyyn nousseissa juurakoissa.

Ympäröiviä alueita hallitsevat yksityiset metsänomistajat. Tolin pyrkii neuvottelemaan heidän kanssaan joko suojelualueen laajentamisesta tai siitä, että alueen välittömässä läheisyydessä olevia alueita hoidettaisiin ja hakattaisiin kevyemmin.

”Täytyy vain luottaa, että he pitävät sanansa.”

Lyhellä päivävierailulla Tomteskogiin helmipöllö ei anna merkkejä itsestään. Tolinkaan ei ole onnistunut näkemään vanhan metsän piilottelevaa pöllöasukasta. Yö sen sijaan on pöllöjen aikaa, ja pimeällä täällä onkin jo kaikunut toiveita herättävä puputus. 

Jutun lainaukset ovat Heikki Vasamiehen havaintokirjasta.

 

Pönttö helmipöllölle, katso ohjeet


Kotimetsä helmipöllölle
- Itä-Uudenmaan luonnonsuojeluyhdistys ja Luonnonperintösäätiö keräävät varoja helmipöllölle sopivan metsän suojeluun.
- Lahjoittaessa muista viitenumero, joka ohjaa rahat juuri tähän kampanjaan.
Tili  FI78 5494 0950 0224 93, Viite  201647, rahankeräyslupa  POL-2015-4516
- Lisätietoa:  //sll.fi/uusimaa/ita-uusimaa/Kotimetsa-helmipollolle//

Julkaistu Luonnonsuojelijassa 1/2018. Lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu. Liity: sll.fi/liity