Suomen luonnon päivän retki Navettavuorelle ja Pirunpesälle 30.8.2025

Pilvipoutaisena aamuna lähdimme leppoisasti kävelemään leveää polkua kohti Navettavuoren
lakea. Pian polku kapeni ja maaperä kallion päällä oli ohut ja paikoitellen astelimme pitkin paljasta
kalliota. Noin kilometrin käveltyämme rinteessä oli ensimmäinen lohkareluola, jonne pienimmät
lapset ryömivät innokkaina. Lähellä oli myös valtavia kulmikkaita siirtolohkareita, joita oli jatkuvana
ketjuna laelle asti. Lapset ja jotkut aikuiset kiipesivät innoissaan siirtolohkareiden päälle ja näin he
etenivät pikkuhiljaa Navettavuoren laelle.

Polkua kävellessämme ihmettelimme, miten valtavalla voimalla mannerjäätikkö on irrottanut
emokalliosta suunnattoman suuria lohkareita ja kuljettanut niitä vain vähän matkaa etelään päin.
Kun jäätikön liike pysähtyi ja jää suli, ne jäivät paikalleen. Osa lohkareista on suorakaiteen
muotoisia, sillä kalliopinta on irronnut laattoina. Jalasjärvellä silokallioiden pinnalla olevat uurteet
osoittavat jäätikön virranneen pohjoisesta etelään. Hiljakseen käveltyämme saavuimme jäätikön
tasoittamalle laelle, jota siirtolohkareet reunustavat. Aikojen kuluessa tasaisella laella on ollut hyvä
viettää kesäjuhlia ja uskonnollisia hartaustilaisuuksia sekä polttaa pääsiäisvalakioita. Tyytyväisinä
näkemäämme ja kokemaamme jatkoimme matkaa Pirunpesälle.

Pirunpesä sijaitsee Isovuorella, jonka laella kasvaa kitukasvuisia mäntyjä ja kalliota peittää ohut
jäkäläkerros. Pirunpesä on rapaumaonkalo. Pääosa rapautumisesta on tapahtunut yli kaksi
miljoonaa vuotta sitten hyvin pitkään jatkuneen lämpimän kauden aikana. Vaakasuoran
rapautumisen lisäksi Pirunpesän kohdalla tapahtui syvälle ulottuvaa pystysuoraa rapautumista.
Pystyrakoilu kiertää ikään kuin kehänä Pirunpesän onkaloa ja myös vaakarakoilu on tiheää.
Pystyrakoja pitkin vesi on päässyt kallioon ja levinnyt vaakarakoja pitkin. Lämpötilan vaihtelut ja
veden jäätyminen raoissa ovat tehostaneet mekaanista rapautumista. Vähitellen kehittyi
rapautuneen aineksen täyttämä onkalo. Tämä oli Pirunpesän alkuvaihe.

Ilmasto kylmeni hiljalleen ja alkoi jäätikkövaihe. Mannerjäätiköt ovat vyöryneet Isovuoren ylitse
useita kertoja. Ne ovat kuluttaneet vuoren laella olevan kallioperän rapautumiskerroksen pois ja
kouraisseet Pirunpesän onkalon yläosaa useita kertoja. Viimeinen mannerjäätikkö hioi ja pyöristi
jonkin verran onkalon reunoja. Se myös kerrosti suurirakeista moreenia kuopan vanhimpien
kerrostumien päälle ja kuljetti onkalon pohjoispuolelta isoja kivenjärkäleitä kuoppaan
päällimmäiseksi. Hienoimmat moreeniainekset huuhtoutuivat onkalon yläosasta pois jääkauden
jälkeisen meri- ja rantavaiheen aikana. Ennen Pirunpesän tyhjentämistä pyöreässä kuopassa oli
päällimmäisenä isoja jäkälien peittämiä kivenlohkareita.

Laskeuduimme metalliportaita pitkin Pirunpesän pohjalle 23 metrin syvyyteen. Onkalon pohjalla
olevasta rapautuneesta aineksesta näkyi, että kallion mekaaninen rapautuminen jatkuu edelleen.
Pohjalla ja seinustoilla viihtyi muutamia sammallajeja. Sammakot naamioituivat hyvin alla olevaan
kallioon, joten niitä oli vaikea huomata ennen kuin ne loikkasivat häirittynä pois. Lätäkössä uivien
sammakoiden elämää seurasimme mielenkiinnolla.

Kodassa syötyjen eväiden ja nokipannukahvien jälkeen osa porukasta kiipesi näkötorniin 23 metrin
korkeuteen. Näköalatasanteelta ihailimme ympäröivää kallioista luontoa. Pirunpesän lähelle on
kasattu onkalosta kaivettu punertava Lotin sora yli kymmenen metriä korkeaksi keoksi. Ennen
luontopolulle lähtöä poikkesimme katsomaan muistomerkkiä, jonka Ylivallin nuorisoseura pystytti
kunnioittamaan Pertti ”Spede” Pasasen työtä Pirunpesän kehittämiseksi.

Porukalla lähdimme kiertämään noin kilometrin pituista luontopolkua. Aluksi kävelimme pitkin
paljaita kallioita, joilta jäkäläpeite on kulunut pois. Reitin varrella oli tasaisia lohkareita. Polku
kapeni ja laskeutui siirtolohkareiden ryppään muodostamalle luolalle, jota kutsutaan Kollinluolaksi.
Lähistöllä asunut Juho halusi itseään kutsuttavan Kolliksi. Metsästysretkillään hän yöpyi luolassa.
Ryömimme luolaan sisään ja toista kautta ulos. Lähellä ulostuloaukkoa seinämän vieressä oli
tasanne aivan kuin sänky. Jatkoimme kapeaa polkua loivasti alaspäin. Saavuimme Kollin lähteelle,
joka oli karhunsammalen peitossa. Polku kääntyi kohti Isovuoren lakea. Matkan varrella oli joitakin
lohkareluolia ja isoja siirtolohkareita, joiden päälle lapset jaksoivat vielä kiipeillä.

Isovuoren laelle päästyämme oli kotiinlähdön aika. Väsyneinä, mutta kokemuksia rikkaampana lähdimme
kotimatkalle. Linja-autossa oli hiljaista ja nuorimmat nukahtivat vauhdikkaan päivän jälkeen.

Tuula Ålander