Yrttiopissa Älänteellä.
–

Perillä jakoi saamaansa oppia, kokemusta ja tietoja yrttien käytöstä kymmenelle kiinnostuneelle hortonomi, fytoterapeutti Maarit Korhonen. Omalta pihalta tai luonnosta löytyvistä kasveistahan onkin yllättävän moneksi. Aikanaan pikkupoikana ulkoleikeissä saatuun haavaan osattiin kyllä laittaa piharatamon lehti ja pojanpojille tuli viime kesänä lettutaikinaan livautettua kuivattuja nokkosen lehtiä. Mutta siihen oma käyttö onkin jäänyt vaikka omalta pihaltakin löytyisi puhtaita ja edullisia raaka-aineita.

Yrttien käytössä on omat niksinsä joihin syytä perehtyä. Mahdollinen lääkityskin on otettava huomioon. Kuivataessa on tarkkailtava yritin värin säilymistä. Ihmisetkin ovat yksilöitä ja yrttien lääkekäyttö on aloittettava varovasti kokeilemalla. Esimerkiksi särmäkuisma (otsikkokuva) parantaa mikstuurana rem-unta tai voiteena toimii kivunlieventäjänä.

Kasveista käytetään eri osia käyttötarkoituksen mukaan. Esimerkiksi rätvänän juuresta tehtyä lientä käytetään vatsavaihoihin. Mutta kyllähän yrttejä käytetään ennenkaikkea ruokana, makua antamassa vaikka keitoissa tai levitteessä, ja salaattina, teenä tai mitä kukin keksii soveltaa omin kokeiluin. Kunhan varmistaa kasvin soveltuvan syötäväksi. Aiheesta on saatavana tietoa kirjallisuudesta. Internetin äärettömässä maailmassa syytä varmistaa sivujen luotettavuus.

Kurssin turvallisuudesta vastasi terhakka cairnterrieri Elsa. Pienet nokoset työn ohessa oli otettava, siksi työlästä oli oppilaita paimentaa.


