Tiilitehtaankatu 5, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Lausunnot
–
On valitettavaa, että jälleen kerran lähivirkistysaluetta ollaan kaavoittamassa muuhun käyttöön. Hankealuetta sivuavan Nissinojan kautta kulkee viherkaavassakin osoitettu viheryhteys Klondyken suuntaan arvokkaaseen Kumitehtaan metsään. Kaava tulee laatia siten, että viheryhteys säilyy riittävän leveänä ulottuen myös Kumitehtaanpolun itäpuolelle. Riittävän leveä, metsäinen viheryhteys luo myös näkösuojaa kaupunkikuvallisesti arvokkaan Tehtaanmäen asuntoalueen suuntaan.
Keravan ympäristönsuojeluyhdistyksen lausunto Tiilitehtaankatu 5:n asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Hankealue on yleiskaavassa teollisuus- ja varastoaluetta (TY-2), mutta asemakaavassa se on kuitenkin osoitettu lähivirkistysalueeksi ja siellä on hulevesivaraus. Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan huleveden viivyttämiseen ei kuitenkaan ole enää nähty tarvetta ja nyt laaditaan asemakaavamuutosta uuden työpaikkatontin toteuttamiseen. On valitettavaa, että jälleen kerran lähivirkistysaluetta ollaan kaavoittamassa muuhun käyttöön.
Suunnittelualue on osin vanhaa metsittynyttä peltoa, ja siellä on runsaasti kaatopaikkatavaraa. Alueeseen kuuluvan mäen metsä on käsitelty, mutta siellä on vieläkin korkeita mäntyjä. Luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä on vieressä kulkeva Nissinoja, joka tosin jää kaavarajauksen ulkopuolelle kuten Kumitehtaanpolku. Nissinojan kautta kuitenkin kulkee viherkaavassakin osoitettu viheryhteys Klondyken suuntaan arvokkaaseen Kumitehtaan metsään. Jos mahdolliset työpaikkarakennukset tulevat kiinni Kumitehtaanpolkuun, viheryhteys muuttuu mitättömän kapeaksi. Kaava tulee laatia siten, että viheryhteys säilyy riittävän leveänä ulottuen myös Kumitehtaanpolun itäpuolelle. Riittävän leveä, metsäinen viheryhteys luo myös näkösuojaa kaupunkikuvallisesti arvokkaan Tehtaanmäen asuntoalueen suuntaan.
Kaavaan voi tutustua tarkemmin Keravan kaupungin sivulla Tiilitehtaankatu 5.
Nordic Ren-Gas Oy:n tuotantolaitoksen ympäristölupa
Nordic Ren-Gas Oy suunnittelee Keravan Energian lämpövoimalan yhteyteen rakennettavaa vedyn ja synteettisen metaanin tuotantolaitosta. Keravan ympäristönsuojeluyhdistys antoi ympäristölupahakemusta koskevan mielipiteen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle.
Etelä-Nybacka, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Alueelle ollaan rakentamassa rukoushuonetta. Rakennuksen koko on 10000 kerrosneliömetriä, ja se on kokoustilaksi niin suuri, että sinne voisi helposti järjestää tilat vaikkapa 4000 kuulijalle. Satojen autojen tulo ja varsinkin samanaikainen lähtö aiheuttaisi melkoiset ruuhkat Leppäkorventielle ja Vanhan Lahdentien liittymälle. Kaavoituksen seuraavassa vaiheessa onkin välttämätöntä esittää selvitys rukoushuoneelle suunnitellun toiminnan laajuudesta ja alueen liikennejärjestelyistä.
Aurinkomäki on Keravan keskustan tärkein puisto, ja sitä ympäröivä rakennuskanta vaikuttaa merkittävästi viheralueen viihtyisyyteen. Samaan aikaan Keravanaukio on kaupunkikuvallisesti erittäin keskeinen alue, jolle suuntautuvan uudisrakentamisen pitäisi olla laadukasta ja aiempaan rakennuskantaan sopivaa. Asemakaavamuutoksessa esitetty rakentaminen kuitenkin heikentää Aurinkomäen viihtyisyyttä, poistaa historiallisia kerrostumia Keravan keskustasta eikä ole kaupunkikuvallisesti korkeatasoista.