Kercan tuotantolaitos, ehdotusvaihe

Lausunnot

Ennen päätösten tekoa hankkeesta pitäisi käydä laaja julkinen keskustelu. Hakemuksen liitteissä on jonkin verran kerrottu laitoksen toimintaprosessista, mutta itse asemakaavaselostuksessa asia on kuitattu parilla lauseella. Kansalaisilla ja tuskin päättäjilläkään on kovin tarkkaa tietoa laitoksen uudesta tekniikasta, sen riskeistä ja kannattavuudesta.

Keravan ympäristönsuojeluyhdistyksen lausunto Kercan tuotantolaitoksen asemakaavan ehdotuksesta

Yhdistys epäili asemakaavan luonnosvaiheessa antamassaan lausunnossa hankkeen kannattavuutta. Vastineessaan kaupunki kirjoittaa: ”Jokainen hanke ja sen kannattavuus sekä vaikutukset arvioidaan aina erikseen. Hankkeen suunnittelussa ja vaikutusten arvioinnissa on ollut mukana kattava joukko asiantuntijoita ja viranomaistahoja.” Tämä virke ei yhdistyksen mielestä kuitenkaan ole peruste mihinkään investointiin ja jättää kannattavuuteen liittyvät kysymykset täysin hämärän peittoon.

Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan vihreän vedyn tuotantolaitos on avattu Harjavallassa 26.3.2025. Sinne on tarkoitus myöhemmin rakentaa samanlainen metanointilaitos kuin Keravalle. Vastaavia projekteja on suunnitteilla Kotkaan, Mikkeliin, Lahteen, Tampereelle ja Poriin. Näin ollen kysymyksessä on aivan uudenlaista tekniikkaa. Herääkin kysymys, ollaanko Keravalle rakentamassa pilottilaitosta vai tuotantolaitosta?

Pilottilaitokset ovat tutkimuslaitosten, yliopistojen ja yritysten toiminta-alaa. Niiden rahoitusta tulee hakea EU:n ja eri maiden kehitysrahastoista, mukaan lukien yritysten omat tuotekehitysrahastot. Kaupunkien tai niiden energiayhtiöiden ei tule osallistua pilottien rahoitukseen kuin harvoissa ja perustelluissa poikkeustapauksissa. Muutoin eri pilottien tasapuolinen kohtelu ei toteudu.

Tuotannollisen laitoksen rakentaminen edellyttää, että sen taustalla on pidempään alalla toiminut, vakavarainen yritys. Yrityksellä on joko oma, toimivaksi ja taloudelliseksi osoitettu pilotti, jonka on osoitettu skaalautuvan teolliseen mittakaavaan. Yritys on myös voinut ostaa vastaavat ominaisuudet täyttävän pilotin oikeudet. Ympäristövaikutuksista on tässä vaiheessa kattava, viranomaisen hyväksymä raportti.

Kummassakin tapauksessa laitoksen kannattavuus tulee esittää luotettavasti, tarvittaessa luottamuksellisesti (liikesalaisuudet). Arviointiryhmässä tulee olla fysiikan ja tuotantotalouden asiantuntijoita, jotka toimivat virkavastuulla. Kercan tuotantolaitoksen kaava-aineistot jättävät epäselväksi sen, onko tällaista arviointia tehty.

Mistä ja millä sopimustyypillä laitos ostaa tarvitsemansa sähkön? Kuinka suuri on laitoksen sähkönkulutus vuodessa? Miten se suhtautuu Keravan kokonaiskulutukseen sopimustyyppi huomioiden? Entä mikä on Fingridin näkemys alueen kantaverkon riittävyydestä? Nämä tulee selvittää tarkoilla laskelmilla ja tuoda ilmi kaava-aineistoissa.

Miten paljon laitos, huomioiden myös sen omat päästöt, vähentää Keravan hiilipäästöjä ja hiilijalanjälkeä? Miten paljon laitos elinkaarensa aikana alentaa ilmakehän hiilidioksidin pitoisuutta, mikä on tärkein ilmaston lämpenemistä aiheuttava tekijä? Kaksi viimeistä kysymystä ovat kaikkein tärkeimmät todellisten ilmastovaikutuksien arvioinnin kannalta. Ennen sitovien päätösten tekoa edellä mainitut asiat tulee selvittää puolueettomasti.

Ennen päätösten tekoa hankkeesta pitäisi myös käydä laaja julkinen keskustelu. Hakemuksen liitteissä on jonkin verran kerrottu laitoksen toimintaprosessista, mutta itse asemakaavaselostuksessa asia on kuitattu parilla lauseella. Kansalaisilla ja tuskin päättäjilläkään on kovin tarkkaa tietoa tällaisesta uudesta tekniikasta, sen riskeistä ja kannattavuudesta. Suuri yleisö varmasti myös ihmettelee, miksi vaivalla tehtyä sähköä muutetaan toiseen energiamuotoon. Lisäksi meitä on opetettu, että metaani on paha kasvihuonekaasu. Ollaanko tässä suin päin ostamassa sikaa säkissä? Kannattaa myös huomioida, että esimerkiksi Kokkolaan suunnitellun vihreän vedyn ja ammoniakin 700 miljoonan euron tuottolaitoksen emoyhtiö on juuri mennyt konkurssiin.

Kaavaan voi tutustua tarkemmin Keravan kaupungin sivulla Kercan tuontantolaitos.

Ajankohtaista