Yhdistys ei pidä kaavaehdotuksen ja havainnekuvien mukaista rakennusten sijoittelua erityisen onnistuneena. Ehdotuksessa ei ole mitenkään otettu huomioon eikä käytetty hyväksi reilun 4 metrin korkeuseroa koulurakennuksen pihojen ja peltoalueen välillä…
Yhdistys ei pidä kaavaehdotuksen ja havainnekuvien mukaista rakennusten sijoittelua erityisen onnistuneena. Ehdotuksessa ei ole mitenkään otettu huomioon eikä käytetty hyväksi reilun 4 metrin korkeuseroa koulurakennuksen pihojen ja peltoalueen välillä. 4-kerroksiset talot muodostavat kauempaa katsoen yhtenäisen massan ja niiden sijoittaminen havainnekuvien mukaisesti johtaisi todennäköisesti korkeaan täyttöpenkkaan peltoaukean puolella.
Rivitalojen pihojen sijoittaminen välittömästi Jaakkolantien reunaan ei vaikuta kovinkaan viihtyisältä ja niiden sijoittaminen pihan puolelle on taas ilmansuunnaltaan huono ajatus.
Yhdistys esittää, että rivitalot rakennetaan alueen pellon puoleiseen reunaan 2-kerroksisena ja kellarillisena siten, että oleskelupihat sijoitetaan länsisivulle. Kun nykyinen urheilukenttä täytetään lähelle koulun pihojen tasoa, näyttävät rivitalot pihan puolelta 2-kerroksellisilta ja pellon puolelta 3-kerroksisilta. Tällä tavoin vältettäisiin näkyvät täyttöpenkat ja luiskat. Rivitalot muodostaisivat yhtenäisen melumuurin ja tuulensuojan pellon suuntaan.
Autopaikat kannattaa rakentaa Jaakkolantien puolelle ilman turhia ajoväyliä tonttialueella. Tontin keskialueelle muodostuisi kiilamainen alue kerrostaloille. Kerrostalot tulisi ryhmitellä siten, että ne eivät kokonaan estä itä-länsisuuntaista näkyvyyttä. Kokonaisuuden kannalta kerrosluvut kannattaisi määritellä niin, että taloryhmä alkaa etelän puolelta matalampana ja nousee Rintalantien suuntaan mentäessä. Tällä tavoin näkymäeste Inkiläntien kerrostalojen suunnasta jäisi mahdollisimman pieneksi.
Nordic Ren-Gas Oy:n tuotantolaitoksen ympäristölupa
Nordic Ren-Gas Oy suunnittelee Keravan Energian lämpövoimalan yhteyteen rakennettavaa vedyn ja synteettisen metaanin tuotantolaitosta. Keravan ympäristönsuojeluyhdistys antoi ympäristölupahakemusta koskevan mielipiteen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle.
Tiilitehtaankatu 5, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
On valitettavaa, että jälleen kerran lähivirkistysaluetta ollaan kaavoittamassa muuhun käyttöön. Hankealuetta sivuavan Nissinojan kautta kulkee viherkaavassakin osoitettu viheryhteys Klondyken suuntaan arvokkaaseen Kumitehtaan metsään. Kaava tulee laatia siten, että viheryhteys säilyy riittävän leveänä ulottuen myös Kumitehtaanpolun itäpuolelle. Riittävän leveä, metsäinen viheryhteys luo myös näkösuojaa kaupunkikuvallisesti arvokkaan Tehtaanmäen asuntoalueen suuntaan.
Etelä-Nybacka, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Alueelle ollaan rakentamassa rukoushuonetta. Rakennuksen koko on 10000 kerrosneliömetriä, ja se on kokoustilaksi niin suuri, että sinne voisi helposti järjestää tilat vaikkapa 4000 kuulijalle. Satojen autojen tulo ja varsinkin samanaikainen lähtö aiheuttaisi melkoiset ruuhkat Leppäkorventielle ja Vanhan Lahdentien liittymälle. Kaavoituksen seuraavassa vaiheessa onkin välttämätöntä esittää selvitys rukoushuoneelle suunnitellun toiminnan laajuudesta ja alueen liikennejärjestelyistä.