Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Keravan yhdistys

Kerava
Navigaatio päälle/pois

Susirajalla kukkii

Tässä nyt kehottelen ihmisiä, että menkääpä kipin kapin katselemaan kukkia susirajalle eli Sipoon ja Keravan rajalle Kiskokujalle sekä Ahjonsillan kulmaan. Kyseiset paikat löytää jalkaisin tai pyöräilemällä, Porvoontietä kulkevilla busseilla tai jos välttämättä haluaa mennä autolla niin parkkiin mahtuu hyvin Alepan pihalle. Kiskokujan päässä, Puumerkin takana ja öljyradan varressa on vanha teollisuustontti. Sinne suunniteltiin jossakin vaiheessa asuntoja. Sitten havaittiin että siellä on niin paljon myrkkyjä että asuntoja ei voi rakentaa ja oli tarkoitus kaavoittaa teollisuustontti. Päädyttiin lopulta siihen, että myrkkyä on niin paljon että teollisuushallejakaan ei voi rakentaa. Sen jälkeen kaupunki maisemoi alueen (Kuva 1).

Kuva 1. Kiskokujan kumpare maaliskuussa 2019

Kaupunki kyseli kansalaisilta jatkoa. Keravan ympäristönsuojeluyhdistys ehdotti perhospuiston perustamista ja kaupunki itsekin oli tullut sellaiseen tulokseen, että kylvettiin kukkaniitty. Kesällä ja syksyllä 2019 siellä kasvoi jo monenlaista kukkaa, mm. ruiskukkaa ja unikoita. Tänä keväänä niitty jaksaa yllättävän hyvin. 2/3 länsiosasta kasvaa apilaa ja tällä hetkellä päivänkakkaraa (Kuva 2).

Kuva 2. Kiskokujan niitty pukkaa voimalla päivänkakkaraa

Toki isoja lupiinikasvustoja on ja pujoakin löytyy riittämiin. Maaperä on kuitenkin möyheää ja talkoilla epätoivottujen kasvisten into saadaan sammumaan. Monien mahdollisuuksien paikka, käykää katsomassa ja seuratkaa talkooilmoituksia. On siellä perhosiakin ja jatkossa toivottavasti yhä enemmän. Kumpareen ympäri kulkee sorastettu polku.

Ahjonsillan kulmassa oleva niitty pääsi vähän yllättämään. Päivölässä on rakennettu monta vuotta rajusti ja vieläkin Porvoontien varressa on kesken pari ikuisuusprojektia. Porvoontien varteen nousseiden kerrostalojen ja radan väliin näytti jäävän iso tyhjä alue, taas se tavallisen kaavan mukainen viherautio, kiukuttelin minä. Mutta yllättäen kaupunki olikin kylvänyt sinne kukansiemenet ja nyt niitty pukkaa kovaa vauhtia erityisesti puna-ailakkia (Kuva 3).

Kuva 3. Ahjonlaakson niityllä on jättipuna-ailakkeja

Ensimmäinen kirjoitukseni Luontouutisiin vuonna 2017 oli katkera purkaus myöskin Päivölässä sijaitsevan Kytkinkadun tuhotuista keltavuokoista. Kadun varressa pientareella oli tosiaan laaja esiintymä keltavuokkoja ja mukulaleinikkejä. Mutta joku keksi ajaa maan nurin ja kylvää nurmikon. Minkäänlaista jälkihoitoa ei ollut ja tilalle kasvoi pujo- ja haapavesojen viidakko. Kaikki kukat hävisivät. Keväällä 2019 paikalle ilmestyi kuitenkin yllättäen taas muutamia keltavuokkoja, tänä keväänä enemmänkin. Päätettiin kaupungin ja paikallisen kiinteistönhaltijan suostumuksella että yhdistys ottaa paikan hoitaakseen. Poístetaan lupiinit ja pujot sekä niitetään heinät. Tavoitteena on saada aikaan keltavuokkoniitty niin ettei tarvitse lähteä Helsingin Mustavuorelle asti hakemaan.

Tänä keväänä keltavuokot ovat muutenkin esillä. Kaupunki sai Sompion omakotiasukkaalta huolestuneen puhelun. Kiinteistöstä osa oli menossa myyntiin ja siellä oli pari keltavuokkoesiintymää (Kuva 4).

Kuva 4. Sompion keltavuokot

Soittaja oli huolissaan, että ostaja todennäköisesti myllertää keltavuokot kumoon. Yhdistys lähti apuun ja vuokot siirrettiin kasvamaan Keravan kartanolle ja Kytömaan lähteen ympäristöön. Olemme hyvin toiveikkaita että ne saadaan tuottamaan iloa uusissa kasvupaikoissaan.

Pekka Hellström