Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Keravan yhdistys

Kerava
Navigaatio päälle/pois

Kanniston päiväkoti – asemakaavan muutos

Kanniston päiväkoti  (2320)

Keravan ympäristönsuojeluyhdistys kiittää mahdollisuudesta lausunnon antamiseen ja toteaa tyydytyksellä Keravan kaupungin pyrkimykset huolehtia asianmukaisten tilojen järjestämisestä varhaiskasvatusta varten.

Voimassa olevan yleis- ja asemakaavan mukaan kysymyksessä on lähivirkistysalue sekä julkisten palvelujen ja hallinnon alue, jossa voi olla liikunnallista toimintaa palvelevia rakenteita sekä niihin liittyviä tiloja. Yhdistyksen mielestä se pitää sellaisena säilyttääkin. Kenttä on ollut kesät talvet alueen asukkaitten suosima kohtaamispaikka. Kentän käyttöä voisi monipuolistaa esimerkiksi jäädyttämällä se talveksi. Kenttää ympäröivät kumpareet tulee säilyttää koska ne ovat pidettyjä talvisia mäenlaskupaikkoja. Itäisen mäkikumpareen komeat petäjät on säilytettävä. Saviontaipaleen puolella on harvennusten jälkeen enää niukasti puustoa. Niitä ei saa kaataa, pikemminkin pitää pyrkiä viherkasvuston lisäämiseen.

Suunnitelma-alue on altis kovalle lentomelulle eikä ole siten erityisen soveltuva asuinrakentamiseen. Jos sellaista suunnitellaan, niin sen pitää olla määrältään vähäistä, niin etteivät alkuperäiset kaavatavoitteet vaarannu ja mahdollisten asumusten kerrosluvun pitää olla matala.

22.10.2019