Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Lapin piiri Inarin yhdistys

Inari
Navigaatio päälle/pois

Lausunto Miesniemen ranta-ase­ma­kaa­vaeh­do­tuk­ses­ta

 

(lausuttavissa 13.3.2021 asti)

 

Yleistä:

Inarin Luonnonystävät ry (myöh. yhdistys) kiittää mahdollisuudesta kertoa näkemyksensä kyseisestä kaavasta.

Yhdistys on ollut jo pitkään huolissaan Inarijärven ranta-alueille kohdistuvasta matkailu- ja lomarakennuspaineesta. Erilaisia hankkeita on suunniteltu kahden eri yleiskaava-alueen osille, eikä Inarijärvelle suunniteltujen kaavojen ja matkailuhankkeiden yhteisvaikutusta ole arvioitu käytännössä mitenkään. Yhdistys pitää tätä vakavana puutteena, varsinkin kun kyseessä on Inarin alueen keskeinen maisema- ja kulttuurielementti.

Miesniemen ranta-asemakaava-alue sijaitsee melko keskeisellä paikalla Inarijärven länsiosan kokonaisuutta ajatellen, mutta kaukana olemassaolevasta infrastruktuurista sähköyhteyttä lukuun ottamatta. Suunniteltu hotelli- ja mökkikylähanke on laaja, ja sen aiheuttamat muutokset alueen nykykäytölle ovat selvitetyt puutteellisesti.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eivät tue matkailuhankkeen kohdistumista näin etäälle varsinaisesta asutuksesta.

Lisäksi yhdistys pitää hankalana sitä, että hankkeen rakennelmat kuuluvat Valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi luokitellulle alueelle, joka ei ole vielä saanut virallista lainvoimaa.

 

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ja niiden toteuttaminen kaavan yhteydessä:

Nykyisen VAT:n (2018) keskeisimmät kansainväliset sidokset ovat mm. a) Pariisin ilmastosopimus ja b) YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, c) biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus, d) maailman kulttuuri- ja luonnonperintöä koskeva yleissopimus. Mikäli näihin asiapapereihin perehtyy, on helppo havaita että kaavahanketta on esitetyssä muodossa vaikea soveltaa niitten antamiin reunaehtoihin.

Pahimpana puutteena suunnittelualueen suhteen voidaan pitää olemassaolevan vesi- ja jätehuollon puuttumista. Molemmat täytyy rakentaa alueelle kaukaa, kaavaselostuksen mukaan 17 kilometrin päästä. Muuhun tärkeään infrastruktuuriin Inarin kirkonkylälle on matkaa vielä enemmän.

Aiempi VAT kielsi ehdottomasti laajemman rakentamisen alueille vailla riittävää olemassaolevaa infrastruktuuria. Maailman tärkeimpiin huomioitaviin asioihin kuuluu ilmastonmuutoksen hillintä, mutta ko. matkailusuunnitelma ei esitä mitään menetelmää miten se hillitsisi jo ennestään vinoutunutta kehitystä.

 

Kaavaehdotuksen suhde alueen nykyiseen käyttöön

Inarijärven historiallinen merkitys ikivanhaan paikalliskulttuuriin ml. saamelainen elämäntapa, paikallisten perinteinen käyttö, kotitarvekalastus, virkistäytyminen sekä alueen luonto- ja kulttuuriarvot muodostavat Inarijärvestä erityisen kohteen, johon useiden eri hankkeiden samanaikainen suunnittelu ja toteuttaminen ei voisi olla vaikuttamatta. Matkailupaineen samanaikaista lisääntymistä Inarijärven rannoille on havaittavissa miltei kaikista suunnista.

Yhdistys on huolissaan myös siitä miten perinteinen Inarijärven käyttö esimerkiksi naapurissa olevien mökkiläisten kautta mahdollistuu jatkossa.

 

Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue

Yhdistys kiinnittää huomiota siihen, että alueen rakennettava osa kuuluu kokonaisuudessaan suunniteltuun valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen.

Yhdistys katsoo, ettei hanketta pidä ryhtyä toteuttamaan ennen kuin maisema-alue on saanut mahdollisen päätöksensä, ja jos alue on siinä mukana, niin on tutkittava minkälaiset vaikutukset kaavaehdotuksen sisältämillä rakenteilla maisema-alueeseen olisi.

 

Puuttuvan infrastruktuurin ongelmat

Yhdistys pitää vakavana ongelmana, ettei kaavaselostus pidä sisällään riittävää selvitystä siitä miten kaavaehdotus toteuttaa vedenhankintaan, jäteveteen ja kuljetuksiin liittyvät ongelmat. Kaavaa ei missään nimessä voi ryhtyä toteuttamaan ennen kuin infrastruktuuriin sisältyvät kysymykset on tutkittu riittävän tarkasti.

Hanke ei saa vähentää alueen luontoarvoja, pohja- ja pintavesien tilaa, eikä alueelle suuntautuva liikenne saa ylittää ekologisia eikä naapuruussuheisiin liittyviä kantokykyjä.

 

Hankkeen ekologisuus

Yhdistys pitää hyvänä, että kaavaa toteuttava taho on ottanut huomioon rakennusten sopimisen yleismaisemaan, ja että niiden aiheuttamat lieveilmiöt pyritään minimoimaan.

Kuitenkin kaavaselostus ei kerro mahdollisista oheispalveluista tarkempaa konkretiaa. On selvää, että mahdollisesti tuhannet kävijät paikalla aiheuttavat itsessään ongelmia, ja ennen kaikkea heidän käyttämänsä oheispalvelut. Liikkumiseen käytettäviä laitteita voi harvoin pitää ekologisina. Todellinen hiilineutraalius toteutuu ainoastaan ihmisen (ja eläimen) lihastyönä tapahtuvassa liikunnassa.

Huomattavasti suurempi ekologinen ongelma muodostuu matkailijoiden paikalle saapumisesta, sillä on oletettavaa, että valtaosa heistä saapuu lentäen ja autokuljetuksilla. Tällöin vähin mihin pitää pyrkiä, on kompensoida tavalla tai toisella lentämisen ja autoilun hiilijalanjälki esimerkiksi maksamalla paikallisyhteisöä tukeva kompensaatioraha alueen vanhojen erämaametsien säilyttämiseksi hakkaamattomina.

 

Puuttuvat selvitykset

Yhdistys katsoo, että suunnitelman toteuttaminen vaatii vielä runsaasti lisäselvityksiä. Näitä ovat:

– selvitys siitä miten kaavahanke toteuttaa VAT:n vaatimuksia

– selvitys siitä miten kaavan puuttuva infrastruktuuri pyritään järjestämään

– tarkka selvitys jätehuollon järjestämisestä sekä miten viemärijätteen käsittely aiotaan järjestää, ja paljonko hanke tuottaa jätevettä vuorokaudessa

– selvitys siitä miten alueen veden ottaminen järjestetään ja paljonko vettä tarvitaan vuorokaudessa

– selvitys miten kulkeminen alueelle aiotaan järjestää, kuinka paljon se lisää alueen liikennettä ja riittääkö olemassaoleva tiestö

– selvitys siitä miten nykyinen alueelle saapuva sähköjohto riittää kasvavaan käyttöön

– selvitys miten matkailupaineen ja aktiviteettien harjoittaminen vaikuttaa alueen luontoon ja Inarijärven Natura-alueelle

– selvitys miten matkailun rakenteet vaikuttavat tulevalle valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle

– selvitys alueella mahdollisesti sijaitsevista muinaismuistolain piiriin kuuluvista rakenteista tms

– tarkempi luontoselvitys alkukesän aikana linnuston, kasvillisuuden ja hyönteisten osalta sekä paikan päällä että olemassaolevista tietokannoista

– selvitys alueella jo olevien mökkiläisten suhtautumisesta uuteen alueen käyttöä merkittävästi lisäävään hankkeeseen

– selvitys hankkeen vaikutuksesta inarinsaamelaiseen kulttuuriin

– selvitys kaikkien Inarijärven vireilläolevien kaava- ja matkailuhankkeiden yhteisvaikutuksesta Inarijärven Natura-alueeseen sekä paikallisten asukkaiden nykyiseen Inarijärven käyttöön

 

Matkailuhankkeen toteuttaminen

Yhdistys katsoo, ettei kaavaa pidä ryhtyä toteuttamaan ennen kuin yllä luetellut selvitykset on tehty riittävällä tarkkuudella.

Mikäli selvityksiä ei tehdä, katsoo yhdistys, ettei kaavaluonnos toteuta Maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimuksia, ja että matkailuhanke on syytä haudata.

 

Inarin Luonnonystävät ry:n puolesta:

 

Ivalossa 12.3.2021

Ilkka Roininen, puheenjohtaja

Vesa Luhta, sihteeri