Mielipide: Hyvinkään kirkonmäki on tärkeä ympäristökohde
–

Hyvinkään kirkonmäki on tärkeä ympäristökohde
Hyvinkään seurakunnan, kaupungin ja Suomen Arkkitehtiliiton järjestämä ”elävän kirkonmäen” ideakilpailu keräsi 124 ehdotusta, joita on päässyt arvioimaan netissä. Kilpailu ratkeaa v. 2027 alussa, mutta päätöksiin menee aikaa asemakaavasta alkaen. Ydinkysymys on, että seurakunta haluaa eroon vanhasta työkeskuksesta, joka on tärkeä osa arkkitehtuurin, kulttuurihistorian ja luonnon kannalta arvokasta Kirkkopuiston kokonaisuutta. Muutosten tulisi kunnioittaa olevia arvoja eikä aiheuttaa arpia kaupungin keskeiseen identiteettialueeseen. Iso kysymys on myös, löytyykö ideoiden toteutukseen rahoitusta.
Kaikissa ehdotuksissa on hyväksytty työkeskuksen poistuminen, joskin joissakin on ideoitu sen rungon käyttämistä kylmänä kehyksenä uusille toiminnoille. Tällainen olisikin ekotehokasta toimintaa. Muissa ehdotuksissa työkeskuksen tilalle esitetään laaja kirjo uutta kevyistä puistojärjestelyistä isohkoihin paviljonkeihin ja vaativiin ympäristörakenteisiin saakka. Toteutuskustannusarvioita ei ehdottajilta vaadittu, mutta haitari on iso.
Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistys ry. haluaa nostaa kilpailutuomariston ja muiden kehittämistahojen tietoon perustavoitteita, joilla on eniten merkitystä Hyvinkään kaupunkikuvan ja luontoympäristön ominaispiirteiden säilyttämiselle ja samalla alueen toiminnallisuuden kehittämiselle. Ensiksi ilmastoystävällisin ratkaisu olisi uusiokäyttää vanha työkeskus, jonka tekniset ongelmat ovat ratkaistavissa. Mikäli rakennusta ei voida tai tahdota korjata ja säilyttää edes kylmäksi rakenteeksi riisuttuna, tulisi sen hahmo ja ”ääriviivat” saada säilymään maisemassa, olipa ratkaisu sitten jokin paviljonki tai puistomuuri. Toiseksi tärkeää olisi kehittää nykyistä toimivampi ja elämyksellinen kulkuyhteys kirkon piha-alueelta työkeskuksen pohjoispuoliseen Kirkkopuistoon. Kolmanneksi on tärkeää säilyttää työkeskuksen takana nyt suojassa kasvavaa alkuperäistä metsäluontoa (kenttäkerros) eikä jyrätä sitä uusilla pinnoilla tai rakenteilla. Neljänneksi kaikki kirkonmäen ja Kirkkopuiston vanhat puut tulisi säilyttää, mikäli ne eivät ole turvallisuusuhka. Myös pensaskerros tulee säilyttää lintujen levähdys- ja pesintäpaikoiksi. Yleisetkin linnut, kuten pesivät peipposet, pajulinnut ja kertut ovat vähentyneet. Niiden laulu on tärkeä osa puiston
viihtyvyyttä.
Ehdotuksista löytyy ideoita tavoitteet täyttävien erihintaisten suunnitelmien kokoamiseen. Kilpailussa tulisi lunastaa tavallista enemmän ehdotuksia jatkosuunnitteluun. Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistys ry:n mielenkiinnon herättivät erityisesti ehdotukset 32. Häivähdys,aukio ja muuri, 89. Viive, 91. NOOA, 105. Elegia ja 123. Kuoleman puutarha, mutta monissa muissakin oli hienoja ajatuksia.
Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistys ry
Matti Nummelin, puheenjohtaja
Ilkka Holmila, varapuheenjohtaja
