Evo on mielentila

Evon retkeilyalue Hämeenlinnassa on vanhoja hämyisiä kuusikoita, mäntykankaita, pieniä järviä ja lampia, niitä yhdistäviä solisevia puroja, polkuja ja metsäteitä, jyrkkärinteisiä harjuja, aarnialueita, laavuja, metsäammattilaisten opinahjo, hakkuiden historiaa ja vanha tutkimuskohde. Evon rikkaus on ilman muuta sen vaihteleva moni-ilmeisyys. Etelä-Suomen suurimpiin kuuluva yhtenäinen metsäalue vielä jatkuu naapurissa Padasjoen puolella Taruksen retkeilyalueena. Kun Evoa oppii, Evoon jää koukkuun. Aina ennen pitkää alkaa evotuttaa. Se on metsän kaipuuta, hiljaisuuden ja rauhan sylinkipeyttä, vuodenaikojen värejä, sammalikkojen pehmeyttä ja lahottajien työn tuoksuja, tulilla oleilun täyttymätön kuppi. Eikä kopallinen suppiksiakaan harmita.

Itselleni Evon juttu ovat mahtavat majavat. Loputtomasti voi seurata miten ne valtaavat reviirinsä, tulvittavat ja syövät, rakentavat ja muuttavat koko elinympäristön. Ja miten reviiri loppuun kulutettuna tyhjenee, vesi laskee ja alkaa uusi luonnon kiertokulku. Välillä onnekas pääsee seuraamaan uintiretkiä. Käsittämättömän ponnekasta porukkaa. Talven pakkasella samalla purolla saattaa seurailla saukon jälkiä. Ilves jättää sekin lumiset käyntikorttinsa. Karhua en ole päässyt sontaa lähemmäs.

Vanhan valtionmaan siunaus on sen tuhansien hehtaarien laajuus, aina odottaa jokin käymätön paikka ja kulkematon polku. Toisaalta palaaminen rakkaisiin paikkoihin opettaa luonnon rauhalliseen rytmiin, elämän ja kuoleman kierron vääjäämättömyyteenkin. Sekin polulle kaatunut koivu, jonka runko vaati nostelemaan koipia, on nyt vain valkolahoista putua. Evolla on historiansa. Hiiltyneet tyvet kertovat metsäpaloista, vanhan uittouoman partaalta löytyivät kämpän jäänteet, polun varresta ruosteinen pudonnut hevosenkenkä. Evolla hakataan edelleen, opetusmielessä ja varmasti pankkitilin täytettäkin. Harmi ettei hämeenlinnalainen aloite kansallispuiston perustamisesta ottanut tulta. Kuten ruusussa on piikkinsä, Evon metsissäkin on puupinonsa ja harvesterin jälkensä. Kaatuuko lempikuusikko? Jatkuukohan laavujen ja tulipaikkojen ylläpito?

5.5.2018

Markku Karvonen

Luonnonsuojeluyhdistyksen varapuheenjohtaja