Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Etelä-Savon piiri

Etelä-Savo
Navigaatio päälle/pois

Savonlinnan oma kaupunkinorppa

Savonlinnan postinumeroalueelle 57130 on muuttanut syyskuussa saimaannorpan kuutti.

Savonlinna on maailman saimaannorppapääkaupunki. Puolet saimaannorpista asustaa Savonlinnan alueella. Toisinaan norpat tulevat lähelle kaupungin keskusta-aluetta ja näyttäytyvät ihmisille. Erityisesti nuoret norpat saattavat olla uteliaita ja pelottomia – eivät kuitenkaan kaikki, ja jäljempänä tekstissä onkin hieman ohjeita norpan kohtaamiseen.

Syyskuussa moni kertoi Olavinlinnan virrassa näyttäytyvästä norpasta, joka on jatkanut uudessa asuinpaikassaan vielä lokakuussakin. Jos norpan mielii nähdä kannattaa varata aikaa ja olla valmis menemään toisenkin kerran. Osa paikalla käynneistä ei tosin tiennyt, että linnaa ihallessa norppakin on mahdollista nähdä ja ovat saattaneet saada linnan katselun ohessa hienon luontokokemuksen. Vaikka tämä norppa ei ihmistä hätkähdä, kannattaakin asettua rannalle tai linnan ponttoonisillalle odottamaan norppaa, jolloin kohtaaminen tapahtuu norpan ehdoilla, eläintä säikyttämättä. Linnan tykönä onkin saatu kivoja norppakuvia kännykällä, mikä on epätavallista.

 

Norppabongareiden keskuudessa on pohdiskeltu norpan asuinpaikan pysyvyyttä. Norppa saattaa vaihtaa paikkaa yhtä nopeasti kuin on paikalle ilmestynytkin. Toisaalta jos norppa päättää jäädä pysyvästi kaupunkinorpaksi, on seuraavana kesänä odotettavissa ruuhkia linnalle johtavalla sillalla.

Norpan lähestyminen kuvaustarkoituksessa on luvanvaraista ja norppa tuleekin kiertää ja jättää rauhaan. Kesäisillä Saimaan vesillä kohtaaminen sujuu parhaiten kun pidetään oma suunta. Erityisesti keväällä norpat vaihtavat karvaa ja niitä ei pidä häiritä. Kivellä lokoileva norppa ei yleensä välitä ohi ajavasta veneestä kun vene etenee tasaisesti omaa vauhtiaan. Veneessä kyydissä olevien kannattaakin tyytyä tiirailemaan norppaa kauempaa ja pitää kiikarit mukana sekä kuvausta varten pitkälle ulottuvalla zoomilla varustettu kamera.

Jos norpan haluaa nähdä, on vaihtoehtona opastettu norpparisteily tai safari, jossa noudatetaan norppaystävällisen matkailun pelisääntöjä. Luonnossuojeluliiton Etelä-Savon piiri järjestää norpparisteilyjä yhdessä Savonlinna-risteilyjen kanssa joka toukokuussa. Risteilyllä on varattu kaikille kiikarit ja norppia onkin yleensä nähty useita yksilöitä risteilyä kohti. Osa risteilylipusta menee luonnonsuojeluliiton piirin toimintaan.

Lisätietoa saimaannorpasta

https://www.sll.fi/mita-me-teemme/saimaannorppa/

https://www.luontoon.fi/saimaannorppa

https://www.sll.fi/mita-me-teemme/saimaannorppa/toiminta-ja-saavutukset/saimaannorpan-suojelun-lyhyt-historia/