Vesimerkillistä menee harjumetsään
Syksyn 2022 viimeisessä jaksossa Vesimerkillistä menee harjumetsiin. Niitä riittää Etelä-Hämeessä Salpausselillä ja pitkittäisharjuilla, jotka ovat vetäneet ihmisiä puoleensa heti jääkauden jälkeen. Mutta vieläkö muinaisen ihmistoiminnan jäljet näkyvät kasvilajeissa? Entä mitä tapahtui metsälaitumille, kun maaseutu tyhjeni ja kotieläimet lakkasivat laiduntamasta metsissä? Oulun yliopiston kasvimuseon museomestari, dosentti Ari-Pekka Huhta valottaa metsälaidunten tilaa ja ihmisvaikutuksesta kertovia lajeja metsissämme.
Harjumetsiä on muovannut vuosisatoja myös metsätalous, joka on sodan jälkeisenä aikana ajanut yhä useammat metsälajit ahtaalle. Metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde kertoo, miksi peitteisenä pysyvä metsä ja talousmetsän jatkuva kasvatus säästäisivät metsäluontoa ja kuinka menetelmä sopisi myös mäntymetsiin kuiville kankaille.
Metsätalous on pyyhkinyt kartalta – ja maastosta – polkuja, joita ihmiset ja eläimet ovat saattaneet käyttää esihistorialliselta ajalta saakka. Mutta mistäs me sen tiedämme? Museoviraston intendentti Jouni Taivainen kertoo kansainvälisestikin ainutlaatuisesta hankkeesta, jossa arkeologit inventoivat kulttuuriperinnön kaikissa Suomen valtionmetsissä. Muinaisjäännöksiä löytyi kivikautisista asuinpaikoista kaskiröykkiöihin ja tervahaudoista tukkilaiskämppiin. Hämeen metsissä retkeilijöitä odottavat kymmenet kohteet, jotka kertovat metsien käytön tarinaa.
Pohdimme myös paahdeympäristöjen ennallistamista polttamalla, kuuntelemme harjumetsien ääniä ja havaitsemme tarpeen kansalaisaktivismille. Vesimerkillistä menee metsään päättyy, mutta työ luonnon hyväksi jatkuu. Pitäkää huolta toisistanne – ja metsistänne!
Linkkejä taustatietoon podcastin jaksojen aiheista
*
Vesimerkillistä menee metsään on saanut rahoitusta Suomen tiedetoimittajain liitolta.