Olen lukemattomat kerrat istunut Tenon rantakivillä. Olen katsellut Tenon toiselle puolelle juurtuneiden tuntureiden päällä läpi vuoden viihtyvää kirkkaanvalkoista lumipeitettä. Olen uittanut varpaitani hyisen kylmässä vedessä, laskenut voimakasta virtaa alas ja pidellyt pohjaa peittävistä pyöreistä kivistä kiinni pysyäkseni paikoillani, jotta tuo valtava veden massa ei vie mukanaan. Veden humistessa korvissani olen seuraillut veden alla lohenpoikasia, niiden rauhallista, ikään kuin ajan pysäyttävää oleilua parvessaan.
Nyt lumipeite on kuitenkin kesäisin kadonnut, sulanut pois. Alkukesän lohenpoikasten sijaan Tenon täyttävät loppukesän elävältä mätänevien kyttyrälohien röykkiöt.
Tenon varrella tuntee kaikki pohjoisen luonnon ja saamelaisen elämänrytmin kahdeksan vuodenaikaa. Niiden voimaa uhkaa kuitenkin ihmisen aiheuttama, liian nopea ilmaston lämpeneminen. Siinä missä toisaalla ilmastonmuutos on vain kaukainen, ajatuksen tasolla oleva teoreettinen pelote, näkyy se konkreettisesti arktisilla alueilla. Utsjoella muutoksen on nähnyt jo yhden nuoren aikuisen eliniän aikana. Eikä muutos jää ainoastaan ilmastonmuutoksen kiihtymiseen.
Samaan aikaan kun vuosia sitten Norjan korkeimman oikeuden päätöksellä laittomaksi määrätty Fosenin tuulivoimala tuottaa edelleen energiaa Saamenmaalla, kaavaillaan saamelaisten pyhän tunturin Rásttigáisán alueelle jo seuraavaa energiavoimalaa. Paikkaan, jossa me saamelaiset emme edes itse käy.
Tulevaisuudessa ei näy enää valkoista lumipeitettä tuntureilla, ei esiäitien hiljaisuutta tai pyhän paikan merkitsemää rauhaa, vaan niillä seisovat valtavat, ympärilleen tuhoa levittävät tuulivoimalat.
Historia toistaa itseään. Saamelaiset väistävät. Arktinen luonto väistää.
Ei. Se tuhoutuu. Ikiaikaiset saamelaissukupolvien lempipaikat pyyhkäistään kartalta kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Saamelaiset huutavat lasin takaa, mutta kukaan ei kuule.
Respect our existence, or expect our resistance.
Miisa Nuorgam
Luonnonsuojeluliiton viestinnän asiantuntija
