Ruuhijärvi teki mittavan uran tutkijana, opettajana, järjestötyössä ja kansainvälisessä yhteistyössä. Kaikissa näissä läpikulkevana teemana oli työ luonnon hyväksi. Hän aloitti biologian ja maantieteen opinnot Helsingin yliopistossa 1950-luvun alussa, jolloin aukeni mahdollisuus pohjoisten soiden kartoittamiseen. Hän seikkaili moottoripyörällä neljä kesää pitkin ja poikin Suomea ja ihastui näillä retkillään erityisesti Lapin aapasoihin. Pohjois-Suomen soiden kasvillisuudesta valmistui myös väitöskirja.
Hyvin pian Ruuhijärvelle valkeni, että soita uhkaa totaalinen hävitys ellei mitään tehdä tämän kehityksen torjumiseksi. 1950-luvun lopulla Lokan ja Porttipahdan alueiden soiden kohtalot oli jo sinetöity. Ruuhijärvi nimitettiin Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen Kemijoen patoamisaltaiden tutkimustoimikunnan sihteeriksi, ja hän vietti kolme kesää 1958–1960 keräten aineistoa hukutettaviksi määrätyiltä soilta. Kun sitten Euroopan suurin aapasuo Posoaapa jäi veden alle 1967, Ruuhijärvessä heräsi entistä voimakkaampi halu taistella luonnon puolesta. Hän toimi Luonnonsuojeluyhdistyksen ja Suoseuran soidensuojelutoimikunnan puheenjohtajana 1965–1975. Pääosin toimikunnan työn tuloksena syntyi ensimmäinen soidensuojelun perusohjelma.
Ruuhijärvellä oli kyky saavuttaa poliitikkojen ja päättäjien luottamus.
Kun Ruuhijärvestä vuonna 1978 tuli Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja, hän oivalsi pian, että poliittisiin päättäjiin on luotava toimivat ja luottamukselliset suhteet – muuten tuloksia luonnonsuojelussa ei saada aikaan. Kansanedustaja Pertti Salolaisen aloitteesta vuonna 1979 eduskuntaan perustettiin ympäristö- ja luontoryhmä kansanedustajien yhteiseksi harrastuskerhoksi. Ruuhijärvi piti perustamiskokouksessa kannustavan ja informatiivisen avauspuheen.
Ruuhijärvellä oli kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja saavuttaa poliitikkojen ja päättäjien luottamus. Liiton puheenjohtajana Ruuhijärvi loi hyvät ja luottamukselliset suhteet muun muassa Matti Ahteeseen (sd) sekä 1980-luvun alun maa- ja metsätalousministeri Taisto Tähkämaahan (kesk). Tähkämaa oli esittelevä ministeri, kun eräät pinta-alaltaan suurimmat suojelupäätökset vietiin läpi valtioneuvostossa ja eduskunnassa: vuonna 1981 perustettiin yhdellä kerralla 11 uutta kansallispuistoa ja viisi uutta luonnonpuistoa. Hänen kaudellaan perustettiin vielä vuonna 1983 Saaristomeren kansallispuisto sekä UKK-puisto Koilliskairaan. Jälkimmäinen syntyi pitkällisen prosessin tuloksena, kun Ruuhijärvi huhtikuussa 1978 liittohallituksen kokouksessa esitti puiston perustamista Urho Kekkosen 80-vuotispäivän kunniaksi.
Suomen ensimmäinen ympäristöministeri Matti Ahde turvautui usein Ruuhijärven asiantuntemukseen ja neuvoihin. Heillä oli tapana tavata aamuvarhaisella Ahteen työhuoneessa ja pohtia ratkaisuja erilaisiin ympäristöongelmiin. Luottamussuhde kulminoitui Ahteen ministerikauden lopulla, kun Suomen viimeisten vapaana virtaavien jokien kohtaloa puitiin koskiensuojelutoimikunnassa. Lopullisessa päätöksenteossa toimikunnan enemmistö esitti varsin suppean listan suojeltavista koskista. Tämä ei Ruuhijärveä tyydyttänyt vaan hän laati parin muun jäsenen kanssa huomattavasti laajemman listan suojeltavista jokiosuuksista. Varmaan monille yllätyksenä Ahde otti tämän eriävässä mielipiteessä esitetyn listan koskiensuojelulain pohjaksi ja se saatiin maaliin valtiopäivien viimeisenä asiakohtana vuonna 1987.
Kasvimaantieteilijänä Ruuhijärvi tunsi suurta mielenkiintoa Neuvostoliiton ja Venäjän koskemattomiin erämaihin. Hän toimi 1978–1985 Suomen ja Neuvostoliiton ympäristönsuojelun yhteistyökomission jäsenenä ja luonnonsuojelutyöryhmän Suomen osapuolen puheenjohtajana 1986–2002. Tästä työstä on syntynyt mittavia tuloksia: Vodlajärven, Paanajärven, Kalevalan ja Äänisniemen kansallispuistot sekä viimeisimpinä ilonaiheina Laatokan pohjoisen saariston ja Suomenlahden suojelualueet.
Toiminnastaan Ruuhijärvi sai lukuisia palkintoja ja tunnustuksia: UNEP:n Global 500 Award -palkinnon, Alfred Kordelinin Säätiön tunnustuspalkinnon, Suomen Kulttuurirahaston kunniapalkinnon, Maj ja Tor Nesslingin Säätiön ympäristöpalkinnon, Joensuun yliopiston kunniatohtorin arvon, Metsähallituksen ja luonnollisesti Luonnonsuojeluliiton kultaisen ansiomerkin. Liiton kunniapuheenjohtajaksi Ruuhijärvi nimitettiin liittokokouksessa 1998.
Ruuhijärven 90-vuotispäivien 4.9.2020 kunniaksi saatiin yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa perustettua Rauno ja Liisa Ruuhijärven luonnonsuojelualue (53 ha) lähelle hänen kotitaloaan Korsossa.
Myös valtiovalta voisi kunnioittaa luonnonsuojelun suurmiehen muistoa nimeämällä Evon alueen kansallispuiston Rauno Ruuhijärven tiedepuistoksi.
Loppuun saakka virkeänä toiminut Ruuhijärvi jättää suuren aukon luonnonsuojelun toimijoiden kenttään ja suuren kiitollisuuden hänen työstään luonnon puolesta. Kiitos Rauno!
Esko Joutsamo
Ismo Tuormaa
Kirjoittajat ovat Ruuhijärven pitkäaikaisia työtovereita ja ystäviä
