Luon­to­har­ras­ta­jat ovat lajiseurantojen kantava voima

Lanttuperhonen, kangasperhonen, piippopaksupää, pikkukultasiipi, mustatäplähiipijä, nokkosperhonen, pihlajaperhonen, peltovirnaperhonen, idänniittyperhonen ja virnasinisiipi.

Ympäristöekologian dosentti ja Luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piirin puheenjohtaja Kimmo Saarinen havaitsi kesäkuun toisena lauantaina yhteensä 44 päiväperhosta ja 10 eri lajia. Tällä kertaa havainnot olivat melko tavanomaisia, tosin virnasinisiipi on uhanalainen laji.

”Runsaslukuisimmat lajit olivat lanttuperhonen ja kangasperhonen. Lanttuperhonen on se valkoinen perhonen, jota ihmiset usein luulevat virheellisesti kaaliperhoseksi”, Saarinen valistaa.

”Kangasperhonen puolestaan on todennäköisesti Suomen yleisin päiväperhonen, mutta se on vahvasti aliedustettuna seurannoissa. Havaitsemani nokkosperhoset olivat talvehtineita yksilöitä, aika räjähtäneen näköisiä.”

Perhosten lisäksi Saarinen kirjaa kuulakärkikynällä lomakkeelle tiedot olosuhteista: aurinkoisuus 73 prosenttia, lämpötila 18 astetta, pilvisyys 5/8 aloittaessa ja 7/8 lopettaessa.

Saarinen tekee säännöllisesti päiväperhosseurantaa Lappeenrannassa sijaitsevalla Joutsenon linjalla. Vapaaehtoiset ovat kiertäneet seurantalinjaa viikoittain yli 30 vuotta, joka kesä. Saarisella vapaaehtoistyöhön kuuluu myös Luonnonsuojeluliiton edustus hyönteissuojelun neuvottelukunnassa.

Päiväperhosseurannan luottomies

Saarinen kuuluu aktiivijoukkoon, joka tekee valtakunnallista päiväperhosseurantaa. Maastoretkien lisäksi hän myös vastaa seurannan koordinaattorin tehtävistä.
Saarinen huolehtii päiväperhosseurannan ”laaduntarkkailusta” eli siitä, että vapaaehtoisten ilmoittamat havainnot ovat mahdollisimman oikeita. Jos jokin havainto tuntuu kummalliselta, Saarinen ottaa yhteyttä havainnoitsijaan ja kyselee tarkennuksia.

”Vielä 1990-luvulla saattoi sanoa suoraan, ettei tätä lajia ole mahdollista nähdä tällä alueella. Nykyään en enää oikein uskalla kyseenalaistaa mitään. Lajien levinneisyysalueet muuttuvat niin nopeasti ilmastonmuutoksen takia”, Saarinen toteaa.

Joulun pyhinä Saarinen kokoaa yhteenvetoa menneen kesän perhoshavainnoista. Jokavuotiset raportit tuottavat tärkeää tietoa siitä, miten päiväperhosten levinneisyysalueet ovat muuttuneet, mitkä lajit pärjäävät ja millä menee heikosti.

Vapaaehtoiset ovat kaiken pohja

Ilman vapaaehtoisia ei olisi valtakunnallista päiväperhosseurantaa. Näin on myös monien muiden lajiryhmien seurantojen kohdalla, valaisee Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomuksen biodiversiteetti-informatiikan yksikön johtaja Kari Lahti.

”Merkittävä osa lajitiedosta tulee vapaaehtoisilta. Hyvä esimerkki tästä on BirdLife Suomi -järjestö, jonka harrastajat keräävät valtavat määrät lintutietoa. Harrastajat ovat Suomessa voimavara, joka mahdollistaa lajitiedon keräämisen.”

Suomi on suuri maa, eikä tutkijoita ja viranomaisia ole joka notkelmasssa keräämässä lajitietoa. Luonnossa liikkuvia kansalaisia sen sijaan riittää.
Lajitietojen kerääminen käy esimerkiksi retkeilijältä tai pihallaan hääräilevältä puutarhurilta helposti. Havaintoja voi ilmoittaa vaikka kännykällä suoraan maastosta.

”Kun näkee jonkin ihmeellisen lajin, sen voi ilmoittaa puhelinsovellukseen. Lajia ei välttämättä tarvitse edes itse osata tunnistaa, sillä tekoäly on jo pitkälle kehittynyttä ja auttaa tunnistuksessa”, Lahti toteaa.

Lähes kaikki kerätyt havainnot päätyvät Suomen Lajitietokeskukseen, joka kokoaa tiedot yhtenäiseksi, kaikkien käytössä olevaksi tietokannaksi.

Kansalaistieteellä parhaisiin tuloksiin

Luonnonsuojelun määrärahat eivät päätä huimaa. Siksi on tärkeää, että maassamme riittää vapaaehtoisia, jotka tekevät lajiseurantaa vuodesta toiseen.

Vapaaehtoisuuteen perustuvassa lajiseurannassa on kuitenkin se riski, etteivät harrastajat aina osaa tehdä oikeita lajitunnistuksia. Siksi onkin tärkeää, että resursseja riittää siihen, että asiantuntija tarkistaa havainnot.

”Paras laatu saadaan siten, että asiantuntijat ohjaavat kansalaistiedettä. Tiedon laatu riippuu siitä, onko asiantuntija tarkistamassa tietojärjestelmään tulleita havaintoja”, Lahti kertoo.

Lahti pitää hyvin järjestettyä vapaaehtoisuuteen perustuvaa lajiseurantaa erinomaisena tapana järjestää lajitiedon kerääminen. Jos lajiseuranta olisi pelkästään viranomaisten ja tutkimuslaitosten käsissä, toiminta olisi epävakaampaa.

”Tällä hetkellä hallitus panostaa luonnonsuojeluun, mutta pidemmällä aikavälillä poliittisista suhdanteista riippuva rahoitus on epävarmaa. Vapaaehtoisuuteen perustuva lajikartoitus ei ole samalla tavalla riippuvainen rahoituksesta.”

Vapaaehtoisia riittää tulevaisuudessakin, Lahti uskoo. Harrastajat ovat sitoutuneita keräämään lajitietoja ja uusia havainnoitsijoita tulee koko ajan lisää.

Päätöksenteon ja tutkimuksen tukena

Lahden mukaan kerättyä lajitietoa hyödynnetään tehokkaasti viranomaistoiminnassa. Lajitietokeskuksessa on erillinen viranomaisportaali, jossa viranomaisilla on saatavilla tietoa myös sellaisista lajeista, joiden havaintotiedot on karkeistettu. Karkeistuksella varmistetaan monien herkkien lajien suojelua.

”Viime vuonna tuli lähes tuhat aineistopyyntöä käyttörajoitteiselle, sensitiiviselle tiedolle. Se on tosi paljon. Määrä kertoo siitä, että maankäyttöpäätöksissä todella hyödynnetään lajitietoja.”

Lajitietoja käytetään päätöksenteon tukena. Kun ollaan rakentamassa esimerkiksi tuulivoimapuistoa tai suunnittelemassa metsänhakkuuta, toimintaa valvovat viranomaiset saavat käsiinsä myös vapaaehtoisten keräämät lajihavainnot alueelta. Usein viranomaiset tekevät itse tai teettävät havaintojen perusteella maastokartoituksen. Lajitieto toimii siis pohjana, johon viranomaiset voivat tukeutua.

Lajitietoja hyödynnetään myös tutkimuksessa. Esimerkiksi indikaattori- eli ilmentäjälajien levinneisyyden ja yleisyyden muutoksia seuraamalla saadaan tärkeää tietoa Suomen luonnon tilasta ja luontokadon etenemisestä.

Lisäksi lajikartoituksilla on ympäristökasvatuksellinen merkitys. Kun jokainen voi osallistua luonnon seurantaan, se lisää tietoa ja ymmärrystä luonnosta ja intoa vaikuttaa luonnon hyväksi.

Korvaamatonta työtä

Kimmo Saarinen on ollut mukana valtakunnallisessa päiväperhosseurannassa lähes sen alkuvaiheista lähtien. Seuranta aloitettiin vuonna 1991.
Päiväperhosseurannan aikana Saarinen on ehtinyt huomata valtavan muutoksen, joka perhosmaailmaan on kohdistunut.

”Pienet hyönteiset reagoivat ympäristön muutoksiin hyvin nopeasti. Ihmissilmällä pelto ja metsä saattavat näyttää samalta kuin ennenkin, mutta hyönteismaailma on muuttunut.

Jokainen perhossukupolvi elää hieman erilaisissa olosuhteissa”, Saarinen toteaa.

Seurannan tuloksia tarkastellessa huomaa, että erityisesti 2000-luvulla perhosten levinneisyysalueet ovat muuttuneet todella nopeasti. Se osoittaa, miksi tällaisella seurantatiedolla on iso merkitys. Joka vuosi ei tule shokeeraavaa uutta tietoa, vaan seuranta on perustyötä, jota vain täytyy tehdä.

Saarinen on tehnyt valtakunnallista perhosseurantaa pian jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Mikä kannustaa jatkamaan työtä vuodesta toiseen?

”Mietin kyllä vuosiraporttia numero 27 tehdessäni, että onpa tätäkin tullut tehtyä jonkin aikaa. Mutta silti sillä on merkitystä: jokainen vuosi on yksi uusi helmi alati pitenevässä helminauhassa. Nauhan pituus antaa perspektiiviä: jokainen helmi on oleellinen osa jatkumoa”, Saarinen toteaa.

”Ja muutoksen kyllä huomaa. Vasta pari vuosikymmentä sitten perhoskesien tulokset olivat hyvin toisenlaisia kuin nykyään.”