Suomen ikoniset maisemat ovat olleet uhattuina – ilman luon­non­suo­je­li­joi­ta Kolin vaaroilla voisi olla nykyään lomakylä ja Porkkalassa kaivos

Luonnonsuojelijat pelastivat Kolin lomakylältä

Yli sata vuotta sitten Suomen eturivin taiteilijat matkasivat lähes tiettömien taipaleiden päähän Itä-Suomen erämaihin. Kiipesivät Ukko-Kolin laelle, katsoivat sopivan kohdan ja laittoivat maalaustelineen pystyyn. Edessä avautui silmänkantamattomiin luonnontilaista metsää, järviluonto ja taivaalla lipuvia poutapilviä.

Siveltimen veto kerrallaan taiteilijat alkoivat luoda esiin suomalaista sielunmaisemaa – kansallismaisemaa. Seuraavina vuosikymmeninä Suomen kansallismaiseman luominen jatkui. Jean Sibelius, Eero Järnefelt, Into Inha ja lukuisat muut maalasivat, sävelsivät, kirjoittivat ja valokuvasivat.

Mutta ei Suomen nykyisiä kansallismaisemia – kuten Kolin vaaramaisemia – ole vain luotu. Niitä on pitänyt myös suojella.

Ylä-Kolille rakennettiin ensimmäinen matkailumaja jo 1900-luvun alkupuolella. Ensimmäinen laskettelurinne raivattiin metsään ennen sotia ja 1960-luvulla vaaran laelle pystytettiin hotelli.

Seuraavina vuosikymmeninä rakentajat lähtivät hamuamaan Kolia entistä kiivaammin matkailun käyttöön.

1970-luvulla Kolin vaaroille kaavailtiin lomakaupunkia, joka olisi sisältänyt useita hotelleja tuhansille majoittujille. Vaarojen rinteet olisi hakattu laskettelurinteiden ja hiihtohissien tieltä.

1980-luvun lopulla eräs liikemies kaavaili Ukko-Kolin viereiselle Paimenenvaaralle lasiseinäistä luolahotellia ja lähes 300 lomamökin keskittymää Paimenenvaaran ja Kolivaaran rinteille. Ja jälleen lisää laskettelurinteitä ja hiihtohissejä.

Kolin Ipattivaaralle uhkasi tulla myös 50 lomamökkiä. Pieliselle, keskelle Kolin klassista maisemaa suunniteltiin puolestaan isoa huvivenesatamaa ja aallonmurtajapenkerettä. Lopulta tämä ja muut edellä mainitut hankkeet saatiin torpattua.

Metrin korkuinen pino reikämappeja täynnä allekirjoituksia Kolin puolesta kärrättiin kottikärryillä eduskuntaan silloiselle ympäristöministeri  Kaj Bärlundille.

Jos hankkeet olisivat toteutuneet, taiteilijoiden kansallismaisema olisi tiessään.
Kolista olisi muodostunut laskettelun ympärille rakentunut lomakaupunki. Siellä, missä metsäkaistaleita olisi jäljellä, kiiltelisi mökkien ikkunoita ja öisin valot kajastaisivat vaarojen rinteillä.

Enää Kolin laelle ei vaellettaisi järvimaisemaa ihailemaan. Kovimman hinnan myllerryksestä olisi maksanut Kolin luonto. Hankkeiden tieltä olisi pitänyt hakata hehtaarikaupalla luonnontilaista metsää. Vaarojen rinteiltä olisi kadonnut muun muassa alueelle tyypillisiä lehtometsiä, suojaisia tihkulähteikköjä ja pieniä lettomaisia soita.

Myös Kolivaaran itärinteellä säilyneet viimeiset aarnimetsät olisi hakattu laskettelurinteiden tieltä. Lukuisia arvokkaita ja harvinaisia lajeja olisi kadonnut. Esimerkiksi kämmekkäkasveihin kuuluvien tikankontin ja neidonkengän kasvupaikat olivat uhattuina.

Lieksan kaupunki puolsi Kolin rakentamista. Silloisen kaupunginjohtajan kuultiin uhoavan, että hänen työnsä on valmis vasta, kun Kolin vaarat on rakennettu hotelleja täyteen.

Myös luonnon puolustajia löytyi. Kolin suojeluryhmä järjestäytyi vuoden 1989 lopulla vastustamaan lomakylähanketta ja muuta rakentamista.
Ryhmä poikkesi monista tuon ajan tyypillisistä nuorten idealistien suojelukampanjoista. Suojelijat olivat paikallisia, tavallisia keski-ikäisiä kansalaisia: opettajia, maanviljelijöitä ja vanhimpana yhdeksänkymppinen Lieksan entinen kauppalansihteeri.

Ryhmän tavoitteena oli saada Kolille kansallispuisto. Myös Suomen luonnonsuojeluliitto oli mukana suojeluryhmässä. Suojeluryhmä rupesi keräämään vetoomusta kansallispuiston perustamiseksi. Vetoomus oli esillä Lieksan yritysten tiloissa ja kirjastossa, mutta niitä poistettiin ja hävitettiin.
Tihutyöt toivat puolustajille näkyvyyttä, ja pian kansallispuistohanke sai tukea yhä laajemmin. Muiden muassa filosofi ja akateemikko Georg Henrik von Wright, muutama piispa, taiteilija Tove Jansson, kapellimestari Jorma Panula, ministeri ja lehtikustantaja Aatos Erkko sekä 16 tiede- ja kulttuurijärjestöä osoittivat tukensa Kolin kansallispuistoesitykselle. Luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto levittivät vetoomusta jäsenlehtiensä mukana kautta maan.

Lopulta kasassa oli 87 000 allekirjoituksen vetoomus. Metrin korkuinen pino reikämappeja kärrättiin kottikärryillä eduskuntaan silloiselle ympäristöministerille Kaj Bärlundille.

Jo alkukesästä 1990 pääministeri Harri Holkerin hallitus teki periaatepäätöksen Kolin kansallispuiston perustamisesta, ja vuoden päästä keväällä eduskunta hyväksyi lain.

Lain hyväksyminen meni viime tippaan, koska eduskuntavaalit olivat tulossa ja keskusta-puolue vastusti lakia. Kansallispuiston perustamispäätös oli lopulta silloisen eduskunnan viimeinen hyväksymä laki.

Kansallispuiston perustaminen oli ratkaisevaa Kolin suojelussa. Se varmisti, että yksi Suomen hienoimmista luontokohteista säilyy myös tuleville sukupolville.

Kolin kansallismaisema ei ole kuitenkaan täysin turvassa. Vain osa Pielisen saarista kuuluu kansallispuistoon ja matkailukäytössä olevalla alueella on edelleen rakennushankkeita vireillä. Kasvava matkailu luo painetta kansallispuistoon, minkä seurauksena muun muassa autojen pysäköinti lisääntyy alueella.

Luonnonsuojelijoita tarvitaan yhä.

 

Ounasjoki yritettiin tukkia vesivoimaloilla

Lapissa tuntureiden ja vaarojen välissä mutkittelee 300 kilometrin pituinen Ounasjoki. Välillä joki ryöppyää vuolaina koskina, hetken kuluttua se matelee suoalueen läpi ja lopuksi suvantona laakson pohjalla.

1970-luvulla Kemijoki Oy iski silmänsä toden teolla Ounasjokeen. Yhtiö oli jo tukkinut Kemijokea vesivoimaloilla, ja nyt se hamusi Ounasjokeen jopa kymmentä voimalaa.

Suomen pisimpään sivujokeen olisi tullut myös kaksi voimaloiden tekoallasta.
Hankkeet onnistuttiin estämään.

Vesivoiman vaikutus Ounasjoen luontoon olisi ollut mullistava. Vapaasti ryöpynneet kosket olisivat kadonneet ja tilalle tullut tasaiset rannat ja säännöstelty joki. Hopeakylkisten taimenten ja harjusten vaellukset olisivat päättyneet padon betoniseinään.

Voimalinjat halkoisivat jokimaisemaa. Patojen takia Ounasjoelle tyypilliset suistosaaret ja luonnontilaiset hiekkarannat uinuisivat veden alla.
Keväisin rannoille leviävä vesi ei enää ylläpitäisi tulvaniittyjen rikasta elämää. Tulvaniittyjen mukana katoaisi niille tyypillinen lajisto, kuten laaksoarho ja jokipaju.

Ounasjoki kuitenkin pelastui. Siitä on kiittäminen paikallisten perustamaa kansanliikettä ja kansalaisjärjestöjä. Luonnonsuojelijat keräsivät adresseja, antoivat lausuntoja ja vierailivat Helsingissä päättäjiä tapaamassa.

Luonnonsuojeluliitto puolusti jokea Lapissa ja ajoi kolmea koskiensuojelulakia.
Lopulta työ tuotti tulosta. Vuonna 1983 presidentti Mauno Koivisto vahvisti allekirjoituksellaan erillislain, jolla Ounasjoki suojeltiin.

Laki turvaa Ounasjokea vesivoimaloilta, mutta muilta uhilta se ei ole täysin turvassa. Esimerkiksi Kittilän kaivoksesta voi vahingon sattuessa päätyä päästöjä jokeen.

 

Porkkalassa kaivos olisi ajanut linnut tiehensä

Joka kevät ja syksy tuhannet muuttolinnut saapuvat Porkkalan edustalle levähtämään. Allit ja haahkat laulavat, ja joutsenet laskeutuvat siivet levällään mereen. Lukuisat lajit jäävät sinne pesimään. Merikotkakin viihtyy alueella. Porkkalanniemelle suuntaavat kevään koittaessa myös lintubongarit.

Porkkalassa voisi olla kuitenkin toisin.

2000-luvun alussa Tikema Oy yritti perustaa Porkkalaan sinkkikaivosta. Merenalainen kaivos olisi tullut aivan Porkkalanniemen edustalle. Yhtiön valtaus oli kooltaan 28 hehtaaria, eli noin 40 jalkapallokentän kokoinen.

Hanke kaatui, kun yhtiölle ei myönnetty malminetsintälupaa.
Kaivosta vastustivat Kirkkonummen kunnan lisäksi paikalliset ihmiset, Luonnonsuojeluliiton Kirkkonummen ympäristöyhdistys ja kalastajat. Suomen luonnonsuojeluliiton keskustoimisto ja liiton Uudenmaan piiri antoivat kaivoksen vastustajille oikeudellista ja viestinnällistä tukea.

Keskeisessä osassa oli myös Kirkkonummen yhdistyksen silloisen puheenjohtajan, jo edesmenneen Jussi Pesolan valokuva Porkkalan kärjen näköalapaikalta, johon hän oli piirtänyt punaisella tussilla kaivoksen sijainnin.
Kuva julkaistiin paikallislehdessä, ja hän kiikutti sen Kirkkonummen kunnan päättäjien nähtäväksi. Kuva herätti omalta osaltaan ihmiset huomaamaan, kuinka järjetön hanke oli.

Yhtiön valtaus oli noin 40 jalkapallokentän kokoinen.

Tämän lisäksi Porkkalaan on haviteltu kahta muutakin kaivosta.

Jos kaivosyhtiö olisi onnistunut aikeissaan, Porkkala olisi täysin toisenlainen kuin nykyään. Aluetta halkoisivat uudet tiet ja vilkas rekkaliikenne, pahimmassa tapauksessa rautatie.

Linnunlaulun sijaan Porkkalan äänimaisemaa hallitsisi kaivoksen ja liikenteen melu. Kallioilla ja saarilla leijailisi raikkaan merituulen sijaan pöly.
Ei ole tarkkaa tietoa, minkälainen kaivoksesta olisi tullut. Meren alle rakennetusta kaivoksesta olisi johtanut mahdollisesti tunneli maan päälle ja rannalle olisi tullut kaivoksen maanpäällisiä rakenteita.

Jos kaivos olisi toteutettu vedenalaisena avokaivoksena, se olisi ollut loppu lukuisille vedenalaisille luontotyypeille ja niillä eläville lajeille. Samalla se olisi samentanut vettä kaivoksen ulkopuolellakin.

Ja jonnekin kaivosjäte olisi kasattu.

Porkkalaan olisi voitu rakentaa myös teollisuussatama, jos malmi olisi päätetty kuljettaa laivoilla jalostettavaksi.

Lintujen pesimäpaikkoja olisi kadonnut niin saarilta kuin rannoilta. Pelkästään kaivoksen meluhaitat olisivat ajaneet lintuja muualle.

Merenalaiset ja rannan luontotyypit olisivat kärsineet tai tuhoutuneet kokonaan. Uusien teiden tieltä olisi pitänyt hävittää lehtoja, niittyjä tai Porkkalalle tunnusomaisia kalliomännikköjä.

Porkkala säästyi kaivokselta. Nykyään osa Porkkalasta on suojeltu Natura-alueena ja seudulla on yli parikymmentä luonnonsuojelualuetta. Porkkalan kansallismaisemia suojaavat myös vahvat kaavat. Viime vuonna se hyväksyttiin valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Seuraava askel olisi perustaa Porkkalaan kansallispuisto.

Luontokohteita uhan alla

Maanalainen kaivos vaarantaisi suoluonnon

Sodankylän kupeessa Viiankiaavan aapasuo levittäytyy lähes silmänkantamattomiin. Yli 60 neliökilometriä suon rauhaa, tuoksua ja poikkeuksellista lajikirjoa.

Viiankiaavalla on kuitenkin tehty jo vuosia malminetsintää. Vuodesta 2017 lähtien kaivosyhtiö AA Sakatti Mining Oy on suunnitellut suon alle monimetallikaivosta. Kaivos tulisi satojen metrin syvyyteen, ja sieltä johtaisivat tunnelit maan pinnalle suon laidalle.

Suon allakin kaivos vaarantaisi suoluonnon.

Suurin riski liittyy pohjaveden tason laskemiseen. Jos pohjavesi alenisi merkittävästi, Viiankiaavan tyypillinen lettomainen rehevyys vähenisi. Monet uhanalaiset kasvit, kuten lettorikko ja -sara, vähensivät tai katoaisivat kokonaan. Myös vesilintujen ja kahlaajien elinolosuhteen heikkenisivät.

Kaivosyhtiön tekemän selvityksen mukaan pohjavesi laskisi aapasuon länsiosassa vain muutamia kymmeniä senttejä. Jo tästä voisi olla haittaa lajistolle.

Pohjaveden käyttäytymistä on kuitenkin erittäin vaikea ennakoida. Ruotsissa kaivosyhtiön konsultit arvioivat läheisen avolouhoksen vaikutuksen pohjaveden tasoon olevan merkityksetön. Lopulta avolouhos pudotti viereisen Kokkovuoma-suon pohjaveden pintaa 16 metriä.

Pohjaveden lasku olisi vain yksi kaivoksen haitoista. Suon laidalla puiden yläpuolella kohoaisi rikastushiekka- ja sivukivikasat, joista hiekkapöly leijailisi kilometrien päähän. Kaivokselle rakennettaisiin uudet maantiet ja voimalinjat.

Kaivoksen jätevesien puhdistamista varten tehtäisiin saostusallas. Parhaassa tapauksessa vedet pysyisivät altaassa. Huonommassa puhdistamatonta jätevettä valuisi lähellä virtaavaan Kitinen-jokeen.

Tällä hetkellä Lapin ely-keskus arvioi kaivosyhtiön ympäristövaikutusten arviointiselostusta (YVA).

Lähivuosina viranomaiset päättävät myönnetäänkö kaivosyhtiölle toiminnan aloittamiseen vaadittavat luvat.

 

Kaivos katkaisisi suurpetojen vaellukset

Tulppion erämaassa itärajan kupeessa on tilaa karhuille vaeltaa ja ilveksille väijyä saaliseläimiä. Siellä sijaitsee Soklin karbonatiittimassiivin alue.
Keväisin ja syksyisin satojen lintujen muuttolintuparvet täyttävät ilman pysähtyessään muinaisesta jääjärvestä muotoutuneelle Loitsanalammelle levähtämään.

Laakson pohjalla levittäytyvät jopa maailman mittakaavassa ainutlaatuiset Soklin ahot.

Ne ovat muodostuneet kylmän ilman valuessa laaksoihin, jolloin sinne on syntynyt poikkeuksellisesti tunturipaljakan lajistoa. Ahojen syntymiseen on vaikuttanut myös maaperän koostumus ja ravinteisuus.

Urho Kekkosen kansallispuiston ja Värriön luonnonpuiston väliin sijoittuvan alueen luonto on ollut uhattuna jo vuodesta 1967 lähtien, jolloin Soklista löydettiin fosforia. Siitä asti eri toimijat ovat havitelleet alueelle kaivosta.

Tällä hetkellä lannoitteissa käytettyä fosforia tavoittelee kaivosyhtiö Sokli oy.

60 neliökilometrin kokoinen kaivosalue tulisi Kemijoen ja Nuorttijoen latvoille. Kaivoksen jätevedet laskettaisiin Kemijokeen. Nuorttijoen kalakanta kärsisi kaivoksesta, ja toiveet lohen paluusta heikkenisivät.

Erämaata halkoisivat uudet tiet tai jopa rautatie. Paikalliset ihmiset ovat huolissaan, että fosforin kaivaminen vapauttaisi maasta radioaktiivista toriumia.

Kaivoksen alle jäisi erityyppisiä suojeltuja koivulettoja ja lettorikkoja. Useiden uhanalaisten hyönteisten elinympäristöt olisivat vaarassa kadota.

Karhujen ja muiden suurpetojen vaellusreitit katkeaisivat, ja monien alueella pesivien uhanalaisten lintujen elinympäristöjä tuhoutuisi. Poroelinkeino ajautuisi vaikeuksiin.

Korkeimman hallinto-oikeuden on määrä päättää alkuvuodesta kaivosyrityksen ympäristöluvasta.

 

Hakkuut pirstaloisivat vanhan metsän

Etelä-Suomesta vanhat metsät ovat pitkälti kadonneet. Metsätalous on tehnyt tehtävänsä jättäen jälkeensä pirstaloituneita metsäsaarekkeita.

Häädetkeitaan luonnonpuistossa on säilynyt vanhaa luonnontilaista metsää ja karuja räme- sekä keidassoita. Viime vuoden lopulla Metsähallitus aloitti hakkuut Häädetkeitaan luonnonpuiston vieressä.

Ympäristöjärjestöt olivat jo aiemmin neuvotelleet tuloksetta metsän säästämisestä, mutta vasta ihmisten saapuminen paikalle pysäytti hakkuut. Luonnonsuojeluliiton Ylä-Satakunnan ympäristöyhdistys vaati yhdessä muiden kanssa Metsähallitusta pysäyttämään hakkuut.

Osa vanhoista metsistä säästyi toistaiseksi, mutta osa ehdittiin hakata.
Jos Häädetkeitaan tuntumassa olevat metsät hakataan, menetetään arvokas vanha luonnontilainen metsä. Samalla alueelta häviäisi lajeja ja luontotyyppejä.

Metsästä on löydetty uhanalaisia lajeja. Yksi näistä on ryväsjäkälä, joka kelpuuttaa kasvupaikakseen ainoastaan vanhat kelot ja kannot. Erityisen suurta vahinkoa hakkuista olisi monien paikallisten populaatioiden selviytymiselle.

Metsien pirstaloituessa erillisiksi saarekkeiksi lajien leviäminen ja siirtyminen alueelta toiselle vaikeutuu tai estyy kokonaan. Linnut pääsevät siirtymään lentäen, mutta jäkälien ja sammalien tilanne on paljon vaikeampi.

Ympäristöjärjestöt ovat jo vuosien ajan esittäneet Häädetkeitaan luonnonpuiston laajentamista hakkuu-uhan alla olevalle alueelle. Vielä tässä ei ole onnistuttu. Neuvottelut – ja tarvittaessa suora toiminta – jatkuvat.

Lehden painoon menemisen jälkeen Metsähallitus suoritti hakkuut päätökseen Häädetkeitaan luonnonpuiston vieressä olevissa metsissä. Metsää hakattiin noin seitsemän hehtaaria. Asiasta uutisoi Yle.

Oikaisu 28.2.2022 kello 12.30. Jutussa viitattiin virheellisesti, että Metsähallitus aloitti hakkuut viime vuonna Häädetkeitaan luonnonpuistossa. Metsähallitus aloitti hakkuut Häädetkeitaan luonnonpuiston vieressä.

Oikaisu 1.3.2022 kello 16.00. Häädetkeitaan luonnonpuiston vieressä tehtyjen hakkuiden sijaintia tarkennettu kahdessa kohdassa. Aikaisemmin jutussa luki, että hakkuut tehtiin Häädetkeitaan luonnonpuiston laidalla. Laidalla-sana on korvattu yhdessä kohdassa sanalla vieressä ja toisessa kohdassa sanalla tuntumassa.

Oikaisu 1.3.2022 kello 16.00. Jutussa mainittu Värriön luonnonpuisto oli kirjoitettu väärin muotoon Värrin luonnonpuisto. Kyseessä on Värriön luonnonpuisto.

Oikaisu 1.3.2022 kello 16.30. Jutun lopussa olevaan lisäykseen tarkennettu hakkuiden sijaintia. Lisäyksessä mainittiin, että hakkuut tehtiin päätökseen Häädetkeitaan laidalla. Hakkuiden sijainti korjattu muotoon Häädetkeitaan luonnonpuiston vieressä.