Hiitolanjoki vie melojan menneisyyteen

Kangaskosken voimalaitoksen alapuolinen laavuranta on vaatimaton. Laavun ohi virtaa Hiitolanjoki kadoten joenmutkaan Venäjän rajan tuolle puolen tuntemattomaan.

”Joki on vielä osin tuntematon jopa meille, jotka olemme olleet tekemisissä sen kanssa vuosikymmeniä”, kertoo Hiitolanjoki-yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Europaeus.

Europaeukselle tämä kohta jokea on suorastaan pyhä.

”Minulle paikka symboloi sitä, että jo muinaisaikoina sieltä on tultu tänne jostain muualta – sekä kala että ihminen. Kalan kannalta tämä pitää paikkansa vieläkin.”

Europaeuksen mukaan paikka on keskeinen järvilohen ja -taimenen kutu- ja poikastuotantoalue. Se on ”hot spot”. Hieman ylempänä on toinen kohta, jossa tapahtui muistitiedon mukaan 1960-luvulla jalokalojen joukkonousu. Laavulta on yli 500 metriä rajavyöhykkeelle ja noin kilometri rajalle.

Kokonaisuudessaan Hiitolanjoki on 53 kilometriä pitkä joki, josta yhdeksän kilometriä virtaa Suomen puolella Etelä-Karjalan Rautjärvellä ja 44 kilometriä Venäjällä Karjalan Tasavallan Hiitolassa. Joki saa vetensä Simpelejärvestä ja Silamusjoen yläpuolisista järvistä ja laskee Laatokkaan.

Villi kulttuurimaisema

Hiitolanjoki on kulttuurimaisemajoki, jota voisi Europaeuksen mukaan verrata paikoin Länsi-Suomen savimaiden jokiin. Joen varrelta löytyy kuitenkin häivähdys erämaisuutta.

Hiitolanjoen voimalaitokset ovat kuuluneet osaksi Simpeleen tehtaita. Tämä on sattumalta koitunut Hiitolanjoen hyväksi.

”Se on siunaus ja kirous”, Europaeus sanoo. ”Joessa on elohopeaa, mikä juontuu teollisesta historiasta. Se on sitoutunut pohjasedimentteihin, joten se ei haittaa jokeen nousevaa kalaa.”

Europaeus kertoo, että toisaalta voimalaitokset on koettu paikallisesti tehtaan reviiriksi. Alueella ei ole liikuttu eikä maasto ole kulunut vuosikymmeninä paljon.

”On ollut vain karjapolkuja ja tukkilaisten jälkiä. Venäjän puolella alue on ollut suljettu. Tämä näkyy nyt rajan toisella puolen käsittämättömänä rehevyytenä ja luonnontilaisuutena.”

Europaeuksen mukaan Laatokan Karjalan kasvillisuuden volyymi on Suomeen verrattuna moninkertainen. Putkikasvit ovat ottaneet tilansa, ja Syrjäkosken alue on säilynyt luonnontilaisena. Esimerkiksi ruisrääkkien tiheys on aivan eri luokkaa kuin Suomen puolella.

Rautjärven kunnalla onkin rajat ylittävä yhteistyöhanke vireillä. Selvityksessä on, miten retkikuntia voisi vuosittain päästä rajan yli matkailemaan ja nauttimaan rajavyöhykkeen erityisyydestä.

Pedot katsoivat peiliin

Suomen puolellakin voi kokea villiä luontoa. Monet linnut pitävät Hiitolanjokea sulavesitukikohtanaan.

”Vielä 80-luvulla oli kunnon pakkastalvet. Jo silloin Hiitolanjoelta löytyi joutsenia talvehtimasta ja sorsat sukelsivat itse ravintonsa pohjasta.”

Hiitolanjoella on nähty niin ikään harmaahaikara ja viimeksi Kangaskosken suunnalla kuningaskalastaja. Joki on Suomen ainoa luonnonvaraisen järvilohen lisääntymis- ja nousujoki. Niin ikään järvitaimen nousee ja joesta löytyy EU-direktiivikalalajeja: makean veden lohi, toutain, nahkiainen, pikkunahkiainen, kivisimppu ja rantanuoliainen eli rantaneula.

”Myös majavaa ja suurpetoa liikkuu. Jokivarren asukas Pentti Myllys on laittanut aivan rajan tuntumaan riistakameroita, joihin on tallentunut yli 30 eläinlajia. Paikalla on myös peili, josta itseään on käynyt kurkistamassa esimerkiksi mäyrä, ilves ja karhu.”