Ilmastolain uudistus

1,5 asteen kuumenemisrajassa on pysyttävä

Ilmastolaissa on varmistettava, että Suomen ilmastotoimet ovat Pariisin sopimuksen ja 1,5 asteen kuumenemisrajan mukaiset. Päästövähennystavoite on päivitettävä 1,5 asteen mukaiseksi eli vähintään 65 prosenttiin vuodelle 2030. Lakiin tulee kirjata hiilineutraalisuustavoite vuonna 2035 ja hiilinegatiivisuus sen jälkeen. Jotta hiilineutraalius ja sen jälkeen hiilinegatiivisuus varmasti saavutetaan, nieluihin liittyvät epävarmuudet on huomioitava nielutavoitteessa korjauskerrointa soveltaen Suomen ilmastopaneelin suosituksen mukaisesti1. Nielujen on siis oltava vuonna 2035 huomattavasti päästöjä suuremmat.

Lain tavoitteisiin on kirjattava velvollisuus kaiken aikaa vahvistaa ilmastotoimia Pariisin sopimuksen mukaisesti. Lisäksi tarkoituksena on varmistaa, että ilmastopolitiikka on yhdenmukaista kestävän kehityksen, reilun siirtymän, muiden ympäristötavoitteiden ja luonnon monimuotoisuuden suojelun kanssa.

Lain on koskettava kaikkia sektoreita ja keskeisiä ilmastotoimijoita

Maankäyttösektori on otettava mukaan lain piiriin. Hiilinielut ovat olennainen osa ilmastopolitiikkaa ja niiden kasvu on varmistettava. Maankäyttösektorin päästövähennyksille ja hiilinielujen kasvattamiselle on asetettava omat tavoitteensa ilmastolaissa ja huolehdittava siitä, etteivät hiilinieluihin liittyvät epävarmuudet heikennä päästövähennystavoitteita. Tavoitteen asettelussa tulee huomioida, etteivät päästöt ja nielut ole suoraan vaihdettavia (yhteismitallisia), ja että Pariisin sopimuksen mukaan hiilineutraalisuuden tulee perustua ihmisperäisiin lisäisiin nieluihin.

Ilmasto- ja energiastrategian tulee sisältää arvio LULUCF-sektorin nielujen kehityksestä ja keskipitkän aikavälin ilmastopoliittisen suunnitelman politiikkatoimet hiilivarastojen säilyttämiseksi ja nielujen vahvistamiseksi lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Lisäksi maankäyttösektorin ilmasto-ohjelmassa tulee hahmotella vapaaehtoisia toimia sekä hankekokonaisuuksia nielujen vahvistamiseksi. Kaikissa suunnitelmissa ja ohjelmissa on arvioitava toimien vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen, vesistöihin, virkistykseen ja maankäytön suunnitteluun.

Ilmastolain tulee ohjata myös päästökauppasektoria ja energia- ja ilmastostrategian valmistelua.

Näiden lisäksi ulkoistamamme päästöt (ml. kansainvälinen laiva- ja lentoliikenne) ja niiden seuranta tulee ottaa lain piiriin.

Ilmastolain tulee koskea myös kansainvälistä ilmastorahoitusta. Kansallisiin ilmastosuunnitelmiin tulee sisällyttää lyhyen ja keskipitkän aikavälin tavoitteet Suomen kansainväliselle ilmastorahoitukselle ja ilmastovuosikertomuksessa tulee seurata rahoituksen määrää, laatua ja kriteerejä parhaiden kansainvälisten standardien mukaisesti.
Ilmastolain tulee koskea kaikkia viranomaisia ja viranomaistoimia hoitavia tahoja, kuten kuntia. Kunnat tulee velvoittaa asettamaan 1,5 asteen mukaiset päästövähennystavoitteet, laatimaan ilmastosuunnitelma ja raportoimaan ilmastotoimistaan. Monet ilmastopäätökset tapahtuvat kunnissa, joten edellä mainitun avulla varmistettaisiin osaltaan ilmastolain mukaisten tavoitteiden saavuttaminen.

Valtio-omisteiset yhtiöt tulee velvoittaa raportoimaan ilmastoriskeistä, laatimaan ilmastosuunnitelmat ja asettamaan tieteenmukaiset päästövähennystavoitteet.

Lakiin on kirjattava konkreettiset tavoitteet ja ohjauskeinot

Ilmastopaneelin suosituksesta asetettu tavoite saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä tulee kirjata ilmastolakiin. Ilmaston näkökulmasta tuleva vuosikymmen on ratkaiseva, joten vuoden 2030 päästövähennystavoitteen nostaminen 1,5 asteen mukaiseksi ja kirjaaminen lakiin on tärkeää. Lisäksi lakiin on kirjattava päästövähennystavoitteet vuosille 2030, 2040 ja 2050. Vuonna 2050 Suomen päästöjen tulee olla merkittävästi pienemmät kuin hiilinielut. Suomen ilmastopaneelin mukaan Suomen päästövähennystavoite vuodelle 2050 tulisi olla 110–130 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna.

Lakiin tulisi sisällyttää 5-vuotiset hiilibudjetit, joilla varmistettaisiin että polku päästövähennystavoitteisiin on linjassa 1,5 asteen kanssa. Hiilibudjettien asettaminen hyvissä ajoin on tärkeää ilmastopolitiikan ennakoitavuuden kannalta.

Laissa tulee kuvata Suomen tavoite irtautua kokonaan fossiilisista polttoaineista eli tulla fossiilivapaaksi.
Hiilinieluille tulisi asettaa erillinen numeerinen tavoite vuodelle 2030. Suomen maankäyttösektorin luonnollisten hiilinielujen (metsät, maatalousmaat ja hoidetut kosteikot) on kasvettava tasaisesti niin, että vuonna 2030 maankäyttösektorin nettonielu on vähintään 40 miljoonaa tonnia, ja jatkettava kasvua tämän jälkeen.
Suomessa on johdonmukaista seurata EU:n sektorijaottelua sekä huomioida päästöjen ja nielujen erilainen luonne. Näin ollen erilliset tavoitteet on asetettava päästökaupan ja taakanjakosektorin piirissä oleville päästöille sekä maankäyttösektorin nieluille.

Ilmastolain tavoitteiden tuleekin muodostua velvoitteiksi erityisesti ympäristölainsäädännössä lupaehtojen ja muiden ympäristövaikutuksia omaavien ohjauskeinojen kautta.

Ilmastopolitiikan riittävyyden seurantaa on helpotettava sekä kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia parannettava

Ilmastovuosikertomusta tulee kehittää niin että se mahdollistaa helpon ja ymmärrettävän tavan seurata ilmastopoliittisten toimenpiteiden riittävyyttä suhteessa 1,5 asteen tavoitteeseen. Vuosikertomukseen tulee sisällyttää kaikki sektorit, mukaan lukien maankäyttösektori ja energiasektori sekä kulutuksemme aiheuttamat päästöt ja kansainvälinen ilmastorahoitus. Raportoinnissa tulee myös vahvistaa ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja sen kustannusten käsittelyä. Ilmastovuosikertomuksen tulee sisältää yhteenveto ilmaston kuumenemisen viimeisimmistä vaikutuksista Suomessa ja maailmalla.

Riippumattoman ilmastopaneelin tulee toimia hallitusta ohjeistavana elimenä, joka arvioi ilmastopolitiikan ja lainsäädännön kehitystä, toimeenpanoa ja riittävyyttä suhteessa 1,5 asteen tavoitteeseen tieteelliseen tietoon perustuen. Viranomaisilla ja hallituksella tulee olla velvollisuus kuulla paneelia ennakkoon eri ilmastopoliittisissa prosesseissa erityisesti valtiontalouden suunnitelman, ilmastovuosikertomuksen ja kansallisten suunnitelmien valmistelussa. Paneelin lausunnot liitetään valtiontalouden suunnitelman, ilmastovuosikertomuksen sekä kansallisten suunnitelmien liitteiksi. Paneelin toiminnalle on taattava riittävät resurssit valtion budjetissa. Ilmastopaneelin jäsenten on oltava omilla aloillaan aktiivista ja korkeatasoista tutkimusta tekeviä henkilöitä ja edustettava monipuolisesti luonnontieteellisiä ja yhteiskuntatieteellisiä tieteenaloja. Jäsenten tulee olla riippumattomia poliittisesta ohjauksesta. Ilmastopaneelin kokoonpanosta, tehtävistä ja roolista tulee päättää tähän tarkoitukseen perustettavassa yhteiselimessä, jossa on edustus valtioneuvostosta sekä tutkijayhteisöstä.

Eduskunnan rooli ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen ilmastopolitiikassa on ollut ilmastolain vahvuus ja tätä on kehitettävä edelleen. Jotta vahvan ilmastopolitiikan tuki säilyy kansalaisten keskuudessa, politiikkatoimia on valmisteltava avoimesti ja parhaaseen tietoon perustuen. Ilmastolaissa on varmistettava osallisuus ja määriteltävä velvollisuus julkisiin kuulemisiin hallituksen ilmastopoliittisten suunnitelmien ja tiekarttojen valmistelussa, EU-lainsäädännön mukaisissa prosesseissa, kuten metsien käytön vertailutason esityksessä ja varmistettava kansalaisten riittävä tiedonsaanti päätösten perusteista selkokielisesti. Ilmastolakiin on sisällytettävä nimenomaiset määräykset päätösten valituskelpoisuudesta. Myös järjestöillä on oltava valitusoikeus. Ilman valitusmahdollisuutta ilmastotavoitteiden juridinen sitovuus jää hataraksi.
Ilmastotoimet on toteutettava oikeudenmukaisesti

Tarvitaan toimia, jotta ilmastoteot eivät lisää eriarvoistumista. Reilu ilmastopolitiikka tarvitsee vastuuministerin, joka huolehtii reilun siirtymän ohjelman valmistelusta yhteistyössä muun ilmasto- ja energiapoliittisen ministerityöryhmän kanssa. On siis yksilöitävä, kuuluuko vastuu esim. ilmastoministerille, elinkeinoministerille, opetusministerille vai työministerille. Haavoittuvaiset ryhmät ja toimialat tulisi tunnistaa ja räätälöidä toimia myös alueellisesti. Reilun siirtymän toteuttamiselle tulee laatia indikaattorit ja näitä tulisi seurata osana ilmastovuosikertomusta.

Suomen hallituksen hiilineutraaliuustavoitteessa vuodelle 2035 on kansainvälisestikin katsoen hienoa se, ettei tavoitetta ole lähdetty vesittämään kansainvälisten päästökompensaatioiden kautta. Ilmasto-oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on kestämätöntä ajatella, että Suomi voisi korvata päästövähennyksiään kompensoimalla päästöjään esimerkiksi hankkeilla kehittyvissä maissa. Nämä hankkeet ovat alttiita ihmisoikeusloukkauksille, voivat aiheuttaa haittaa paikallisyhteisöille ja pahimmillaan myös köyhdyttävät luonnon monimuotoisuutta ja lisäävät ilmastopäästöjä. Euroopan parlamentti on hylännyt ehdotuksen käyttää kansainvälisiä kompensaatioita osana EU:n ilmastolain mukaisten tavoitteiden täyttämistä.