Pienen sammalen suuri voima

Lahokaviosammal on vanhojen metsien erikoinen asukki. Lehtisammaliin kuuluvan lahokaviosammalen versot ovat hyvin hankalasti havaittavia ja piilossa lahopuun pinnassa. Lahokaviosammal muodostaa verkkomaisesti haarovaa kapeaa levämäistä alkeisrihmaa, josta kasvaa versoja ja itiöpesäkkeitä sekä itujyväsryppäitä.

Äärimmäisen uhanalainen laji on EU:n luontodirektiivin suojelema sekä luonnonsuojelulain -ja asetuksen mukaan erityissuojeltava laji. Tämä tarkoittaa, että sen merkittävät esiintymät voidaan ELY-keskuksen päätöksellä rajata suojelualueiksi. Toistaiseksi yhtäkään suojelualuetta ei ole kuitenkaan perustettu erityisesti lahokaviosammalta varten.

Mistä sen voi löytää?

Lahokaviosammal kasvaa metsissä, joissa on järeää pitkälle lahonnutta lahopuuta tai ainakin isoja kantoja sen kasvualustaksi. Sammal suosii mikroilmastoltaan kosteita kuusivaltaisia kankaita tai lehtoja esimerkiksi jyrkänteiden pohjoislaidoilla tai puron notkoissa. Kasvualusta on useimmiten kuusi, mutta muutkin puulajit kelpaavat. Aiemmin luultiin lahokaviosammalen kasvavan Suomessa vain tammivyöhykkeellä, mutta viime aikoina pohjoisimmat havainnot on tehty Rovaniemeltä ja Kainuusta. Lahokaviosammalelle sopivan alueen on tuotettava lahopuuta jatkuvasti, joten vaativan lajin suojelu hyödyttää monia muitakin lahopuita tarvitsevia, uhanalaisia eliöitä.

Mistä sen tunnistaa?

Lahokaviosammal on helpointa tunnistaa itiöpesäkkeistä, jotka kehittyvät talven aikana. Nuoret, vihreät sauvamaiset pesäkkeet erottuvat mukavasti kasvualustastaan keväällä ennen muun kasvillisuuden kehittymistä. Pienen harjoittelun jälkeen silmä harjaantuu nopeasti havaitsemaan lahopuulta jykevärakenteiset, kypsyttyään nahanruskeat epäsymmetriset pesäkkeet. Karheapintaiset n. 0,5 cm korkuiset pesäkeperät voivat säilyä paikalla itse pesäkkeitä pidempään.

Viitisen vuotta sitten oivallettiin, että lahokaviosammal kasvattaa toisinaan myös suvuttomia leviäimiä, itujyväsiä. Nämä muodostavat paljain silminkin havaittavia, punertavan ruskeita itujyväsryppäitä. Itujyväsryppäiden tunnistaminen vaatii jonkun verran kokemusta, ja ainakin aluksi määrittäminen on hyvä varmistaa mikroskoopissa.

Arvoituksia riittää

“Epäselvää on, mikä on itujyvästen merkitys lahokaviosammalen lisääntymisbiologiassa. Kuinka tehokkaasti ne leviävät? Miten hyvin ne itävät? Perustiedot ovat vielä hyvin puutteellisia,“ kertoo Turun yliopiston tutkija Sanna Huttunen sammaltyöryhmästä.

Huttunen kertoo kasvattaneensa itujyväsiä laboratoriossa. “Mukana tulee aina yksisoluisia viherleviä. Emme tiedäkään, onko sammalella jotain symbiontteja. Sammalellahan ei ole vihreätä sammalkasvia, joten symbionttisesta suhteesta viherlevän kanssa voisi olla sille hyötyä.”

Sammal oikeudessa

Lahokaviosammalen löytyminen on pysäyttänyt muutamia rakennushankkeita Uudellamaalla. Vantaalaisesta metsästä löytyi suuri esiintymä, joka sai Lemminkäisen perumaan rakennussuunnitelmansa. Vantaalla ovat seisahtuneet myös Puu-Kivistön ja Lehmustontien asemakaavat, joista Uudenmaan luonnonsuojelupiiri valitti yhdessä Vantaan yhdistyksen kanssa. Piiri sai kumottua hallinto-oikeudessa sammaleen siirtoluvan Espoossa. Kaikkien kolmen tapauksen oikeuskäsittelyt ovat kuitenkin vielä kesken.

“Piirin kanta on, että ennen kuin lajille perustetaan riittävästi suojelualueita, sen esiintymispaikkoja ei tule varovaisuusperiaatteenkaan vastaisesti tuhota tai vaarantaa epävarmoilla siirroilla”, selventää Uudenmaan luonnonsuojelupiirin ympäristöjuristi Maria Westerman.

“Lahokaviosammalella on hyvin tiukka suojelun taso niin kutsutusti paperilla, mutta käytännössä sen suojelustatus ei kuitenkaan ole johtanut uusiin suojelupäätöksiin, kuten erityisesti suojellun lajin rajauksiin tai uusiin Natura-alueisiin,” kertoo Westerman.

Lahokaviosammalen suojelu onkin hänen mukaansa välitilassa.

“Odotamme, että korkeimman hallinto-oikeuden linjapäätökset tuovat selvyyttä tilanteeseen,” Westerman toteaa.

Havaintojen kirjaaminen auttaa suojelemaan

Laissa lahokaviosammalelle perätään suotuisan suojelun tasoa, mutta kun lajin levinneisyys on puutteellisesti tunnettu, on vaikea arvioida, mitkä esiintymät ovat erityisesti suojelun tarpeessa.

“Me voimme sammaltyöryhmässä patistaa Ely-keskuksia tekemään suojelurajauksia, mutta jos keskuksella ei ole resursseja kartoitusten tekemiseen, asia voi jäädä kaiken muun työn jalkoihin,” Huttunen kertoo.

Tässä kohtaa luontoharrastajien havainnot tulevat kullan arvoisiksi. Sammaltyöryhmä kannustaakin luonnossa liikkujia ilmoittamaan löytönsä Lajitietokeskukseen, jotta tiedot esiintymistä pääsevät osaksi lajin tutkimusta, ja siten edistämään lahokaviosammalen suojelua.