Iijoki murtaa padot

Pohjolan Voima Oy sulki mahtavan Iijoen pääuoman Yli-Iin Pahkakosken padolla jo 1960-luvun vaihteessa. Sittemmin patoja tuli vielä neljä lisää Iijoen alimmalle osalle. Näille voimaloille asetettiin kalataloudelliset istutusvelvoitteet vasta 1980-luvulla.

Nyt kalatalousvelvoitteen muutos on avaamassa padot virtavesikalojen nousulle takaisin Kalle Päätalon maisemiin. Pohjolan Voima tekee kaikkensa estääkseen patojen ohitusuomien rakentamisen.

Iijoen kalatalousvelvoitteen muutos ei äkkiseltään kuulosta dramaattiselta tai mediaseksikkäältä luonnonsuojeluteolta. Sitä se kuitenkin on sanan kaikissa merkityksissä. Niinpä on tarpeen tehdä lakitekninen yhteenveto asiasta.

Vanhentuneet velvoitteet uusiksi

Pohjolan Voimalle määrättiin noin 40 vuotta sitten velvoite istuttaa vaelluskaloja jokialueelle ja jokisuulle korvaamaan yhtiön aiheuttamia vahinkoja. Viime vuosikymmenellä Luonnonvarakeskus (Luke) kuitenkin arvioi, että istutukset ovat korvanneet kalatalousvahinkoja vain noin kuudesosan aiheutuneesta vahingosta.

Enää ei myöskään arvosteta kalojen istutusta, vaan tavoitteena on, että kalat pääsevät vaeltamaan vesistöissä ja lisääntymään luonnollisesti. Tämä koskee koko EU:ta. Uuden ajattelun taustalla ovat laajat tutkimukset esimerkiksi Tornionjoelta ja EU:n vesipuitedirektiivi.

Lapin ELY-keskuksen kalatalousviranomainen pani lokakuussa 2017 vireille hakemuksen vanhentuneiden istutusvelvoitteiden muuttamiseksi. Esityksen pihvi on se, että Iijoen alaosan viiteen voimalaitokseen tulee tehdä toimivat kulkureitit vaelluskaloille, jotta ne pääsevät liikkumaan ylä- ja alavirtaan lisääntymis- ja kasvualueiden välillä. Myös tarvittava vesimäärä kuuluu asiaan. Lisäksi yhtiön on istutettava lohen ja meritaimenen pienpoikasia jokialueelle, vaelluspoikasia eli smoltteja jokisuulle ja siirrettävä yläjuoksulle myös emokaloja, jotta luonnonkierto varmasti pääsee käynnistymään.

Iijoki on Suomen rakennetuista joista ainoa, jonka alkuperäiset vaelluskalat – lohi, meritaimen ja vaellussiika – säästyivät sukupuutolta joen sulkemisen yhteydessä. Ne on säilytetty kalanviljelyssä ja niitä on käytetty istutuksissa. Nyt paluu on mahdollinen.

Kalatalousvelvoitteiden muutosesityksen läpimeno tarkoittaa pääsemistä lähemmäksi joen luonnontilaa. Myös kalataloudelliset hyödyt jakautuisivat oikeudenmukaisemmin koko jokialueelle, eikä vain merialueen ja rannikon kalastajille, kuten istutusten jatkuessa.

Satoja hehtaareja lisääntymisalueita

Iijoen keski- ja yläjuoksulla on joen pääuomassa ja kymmenissä kunnostetuissa sivujoissa jopa satoja hehtaareja vapaata ja kunnostettua virtavesiuomaa vaelluskalojen ja jokihelmisimpukan lisääntymisalueiksi. Itse asiassa Iijoki on koko Suomen kunnostetuin vesistö. Sen pääuoma on alajuoksun viiden voimalaitoksen yläpuolella liki luonnontilainen, sillä pääuomaa ei ole koskaan perattu koneellisesti uittoa varten.

Käytännössä paras tapa varmistaa lohen, taimenen ja siian nousu ja elämä Iijoessa olisi vesittää viiden alajuoksun voimalan kohdalla olevat vanhat luonnonuomat. Näin ne toimisivat jatkossa sekä nousuväylinä että lisääntymisalueina. Tätä vaativat Luonnonsuojeluliitto, sen Pohjois-Pohjanmaan piiri, Pudasjärven luonnonsuojeluyhdistys ja Iijoen suojeluyhdistys aluehallintovirastolle jättämissään kannanotoissa.

Tavoitteena on luonnonkierto, jossa kaikki kalalajit saavat terveitä, joessa syntyneitä kalanpoikasia. Sitä ei voi saada aikaan ilman vanhojen uomien vesittämistä, ohitusuomien rakentamista säännöstelypadoille ja niille taattua ekologista virtaamaa eli sellaista virtaamaa joessa, joka riittää turvaamaan virtaveden luonnon hyvinvoinnin. Lisäksi tarpeen ovat myös voimalaitosten yhteyteen rakennettavat kalaväylät.

Luke selvitti vuonna 2016, että pelkästään Raasakan alueen vanhan uoman vesittäminen ja kunnostaminen voisi tuottaa liki neljänneksen Iijoen lohismolteista noin 20 kuution virtaamalla. Tämä ei ole kuin 11 prosenttia Iijoen keskivirtaamasta.

Pohjolan Voima vastustaa

Jos kalatalousviranomaisen esitys menisi läpi, romuttaisi se ennakkotapauksena vesivoimayhtiöiden käytännöt koko maassa. Niinpä ei olekaan ihme, että Pohjolan Voima ja muut voimayhtiöt ovat panneet kaiken voimansa tämän kalatalousvelvoitemuutoksen torjumiseen.

Yhtiöt ovat alkaneet puhua ”vapaaehtoisuudesta”, jolla saataisiin niiden mukaan jopa ”enemmän aikaan”. Pohjolan Voima ja Metsähallitus ovat panneet liikkeelle vapaaehtoisen hakemuksen alimpaan voimalaan Raasakkaan rakennettavasta teknisestä kalatiestä joen kalataloudellisen tilan ja velvoitteiden näennäiseksi muuttamiseksi. Mielenkiintoista tässä on se, että Pohjolan Voima sai Metsähallituksen liittymään mukaan omaan hakemukseensa.

Tällainen järjestely on erikoinen, sillä Metsähallitus ei omista ensimmäisenä käsittelyssä olevan Raasakan voimalaitoksen alueella sen paremmin maa-alueita, vesialueita kuin voimalaitostakaan. Lisäksi Metsähallituksen olisi toimittava tässä asiassa valuma-alueen suurimpana vesialueen omistajana niin sanotun yleisen edun valvojana.

Kalatalousasiantuntijoiden ja luonnonsuojeluaktiivien mukaan Pohjolan voiman ja Metsähallituksen hakemus on täyttä sumutusta, jolla vain pyritään säilyttämään vanha asema ja siirtämään voimayhtiölle kuuluvia velvoitteita veronmaksajien maksettaviksi.

Voimayhtiöt niin Iijoella kuin Kemijoellakin ovat jopa vaatineet, ettei kalatalousviranomaisten esityksiä saisi edes ottaa käsittelyyn, mikä on pöyristyttävä vaatimus.

Nyt nämä kaksi hakemusta, Pohjolan Voiman ”hakijaehtoinen” kalatie Raasakkaan ja kalaviranomaisen Iijoen kokonaisvaltainen velvoitemuutos käsitellään ja ratkaistaan kuitenkin todennäköisesti samanaikaisesti. Oikeusoppineiden mielestä Pohjolan Voiman ja Metsähallituksen esitys tullaan melkoisella varmuudella hylkäämään. Koko Iijoen kalatalousvelvoitteen uusiminen vaatinee vuosia valituskierroksineen.

Tämä pitkittyvä lupaprosessi sataa voimayhtiön laariin, sillä jokainen vuosi vanhentuneilla kalatalousvelvoitteilla tuottaa sille taloudellista etua.

Iijoki näyttää tietä

Iijoella on järjestetty Iijokisoudut jo vuodesta 1983. Tänä vuonna se on epävarmaa koronatilanteen vuoksi. Työ Iijoen puolesta jatkuu silti. Jokiaktiivit niin Iijoella kuin muuallakin Suomessa kehottavat luonnonsuojelijoita panemaan kalataloustoimijoiden kanssa vireille lakeihin, uusimpiin tutkimustuloksiin ja EU:n vesipuitedirektiiviin perustuvia hakemuksia voimayhtiöiden velvoitteiden ajanmukaistamiseksi.

Luonnonsuojeluliitto on vaatinut jo vuosia voimalaitospatojen vanhojen vesitalouslupien päivittämistä kalan kulun mahdollistamiseksi. Liitto on esittänyt myös lisää asiantuntijoita Ely-keskuksiin tekemään kalanhoitovelvoitteiden muutoshakemuksia ja aluehallintovirastoihin työntekijöitä niitä käsittelemään. Hallinto valmisteleekin nyt Iijoen jälkeen maamme suurimman joen, Kemijoen, velvoitemuutoksia.

Suomessa on noin 220 vesivoimalaa, joista noin 90 on alle yhden megawatin ja noin 150 alle viiden megawatin suuruista niin sanottua ”tippavoimalaa”. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vuonna 2017 teettämän selvityksen mukaan näistä osalla ei ole kalatie- tai kalanhoitovelvoitetta ja osa on yksinkertaisesti jättänyt noudattamatta annettuja velvoitteita. Kaiken huipuksi on myös sellaisiakin patoja, joilla ei ole lainkaan vesitalouslupaa, koska ne ovat niin vanhoja. Tällainen on esimerkiksi Helsingin Vanhankaupunginkoski.

Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ja WWF saivat valtion uuteen hallitusohjelmaan vesilain muutoksen. Sillä kalanhoitovelvoitteet voidaan määrätä niille padoille, joilla niitä ei nyt ole. Lain on määrä valmistua Sanna Marinin hallituksen aikana.

Patojen purku – tai ainakin kelvollisten ohitusuomien rakentaminen – Suomessa voi alkaa.