Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Heikoilla jäillä

Luonnonsuojelulliton Etelä-Karjalan piirin aluepäällikkö Anna Vuori kolaa norpalle apukinosta Saimaalla. Lunta on vähän ja jäät heikot. Taustalla näkyy avoin vesi. Kuva: Hanne Kosonen

Saimaan selkävedet ovat sulana, vain rannassa jää kantaa. Lumikolalla koetetaan kasata saimaannorpalle vähäisestä lumesta pesäpaikkoja. Kuinka Suomen mittaushistorian ehkä lämpimin talvi etenee?

Teksti Matti Nieminen, kuvat Hanne Kosonen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 1/2020

5.2. Kirkkonummi, Gesterby

Koulu ei ole aamulla vielä alkanut. Alakoulun pihan liepeillä ryhmä poikia seisoo ringissä. Heidän keskellään heinikon painanteessa on pieni jäätynyt lammikko. Yhdellä on keppi kädessä. Jäässä näkyy naarmuja ja jonkinlaisia koloja, testien jälkiä. Joo, kovaa on. Jäätynyt lammikko on tapaus, helmikuussa.

Koko eteläinen Suomi on lumeton, ja jäitä on ollut vain hetkittäin. Helmikuu on yleensä talvisin kuukausi, mutta nyt sekin on käynnistynyt lämpimänä. Lasten kummasteluun on helppo yhtyä.

Mikä on jäiden merkitys luonnolle. Ja miten Suomen jäätilanne on muuttunut?

Satelliittikuva Perämeren jäätilanteesta 3.2.2020. Ei tiedetä, mihin itämerennorppa tänä vuonna pesii. Se pesii yleensä yhteenliittyneissä avojäissä. Kuva: Copernicus Sentinel, SYKE

7.2. Helsinki, Lauttasaari

”Suomi on hyvin erikoinen maa, varsinkin EU:ssa. Sanotaan, että koko Suomen rannikko ja järvet jäätyvät, mutta pitääköhän se enää paikkaansa”, pohtii ääneen hieman kokeneempi jäiden tuntija, Antti Halkka.

Hän on  perehtynyt Itämeren hylkeitä ja ilmastonmuutosta käsittelevässä väitöskirjatyössään jäihin. Suomen Luonnon pitkäaikaisena toimituspäällikkönä työskentelevän Halkan tietokoneen suurikokoisella näytöllä on auki talvinen Perämeri. Ja se on muutenkin auki, turhan auki.

Näytöllä tummansininen ja valkoinen mosaiikki kuvastavat meren ja jään sirpaleista kuvaa. Kuva on otettu korkealta eurooppalaisella Sentinel-sateliitilla.

”Kylläpäs nämä ovat poikkeuksellisen kauniita.”

Euroopan lumi- ja jääkartat ovat näyttäneet vuosikausia, että keskimääräisenä talvena Venäjän, Ruotsin ja Suomen pohjoisosissa on lunta ja jäätä. Niin on tällaisenakin talvena, vaikka eteläinen Suomi kärsii lumettomuudesta. Pohjoisessa Suomessa lunta on jopa tavallista enemmän.

Lumesta puhutaan jo peruskoulussa. Se suojaa ja lämpöeristää. Myyrät vipeltävät hangen suojissa, ja pihan kukatkin selviävät paremmin talvesta. Entä jäät, onko niillä vastaavaa tehtävää? Miten ne suojelevat elämää?

Halkka pohtii jäiden merkitystä vesiluonnolle: ”Niin, jääthän ovat kuin kansi. Etteivät vaikkapa allit ja telkät syö kaikkia pohjaeläimiä. Jäät estävät talvehtimisen joiltakin lajeiltamme.”

Perämerellä Kemin edustalla on normaalisti yli puolet vuodesta jäätä. Vuonna 2015, ehkä ensimmäistä kertaa, Perämeri ei jäätynyt kokonaan. Ja nyt näyttää taas heikolta. Itämerennorpalla on pesintöjen alkamisen aika. Halkka kurtistaa kulmiaan.

”Ei näytä kovin hyvältä. Kiintojään ja ajojään lomaan ei synny sopivia paikkoja pesimiseen. Ei oikein tiedetä, missä ne poikivat tänä talvena.”

 

Itämerennorppa. Kuva: Estormiz cc0

11.2. Helsinki, Töölönlahti

Jäättömyys tuntuu maan tunnetuimmalla merenlahdella. Kierrän iltapäivällä Töölönlahden, ja näen kahdeksan tukkasotkan parven ja saman verran isokoskeloita sukeltelemassa. Kyhmyjoutsenia ui sinisorsien seassa Oopperan rannassa kuin Tukholmassa.  Tämä kaikki on uutta.

Vedenpinta on noussut lähes ulkoilutielle. Vettä on tullut paljon ja pitkään. Finlandiatalon lähellä ruokailee räkättirastaita tulvivan ruovikon reunassa.

Töölönlahdella ei todellakaan luistella. Eikä Suomenlinnaan kävellä Kaivopuistosta.

Aiemmin rannikkokaupungit ovat saaneet talvisin lisää ulkoilualueita, ensin sisälahdista ja talven tiukentuessa saariston jäälakeuksista. Talviset jäät tuovat Suomeen kymmeniä tuhansia neliökilometrejä liikkumapinta-alaa.

Tänä vuonna suunnaksi on pitänyt ottaa kuivan maan ulkoilualueet. Jäälle ei ole asiaa, sitä on korkeintaan rannoilla. Aina joku kokeilee: mies pelastettiin Aurajoesta hypotermiassa, uutiset kertovat.

Merikotka. Kuva: Yathin S Krishnappa (CC BY-SA 3.0)

 

14.2. Helsinki, Vanhankaupunginlahti

”Tilanne on merikotkalle edullinen”, Eero Haapanen tiivistää Vanhankaupunginlahdelta jäättömyydestä. Alue on Haapaselle perin juurin tuttu, onhan hän toiminut Viikin luontovalvojana.

Helsingin kaupunki tiedotti 6.2. yllätyksellisestä pesinnästä: tarunhohtoisella Viikillä pesii ensimmäistä kertaa merikotka. Pari rakentaa historiallista pesää saareen, jota merimetsot ja harmaahaikarat asuttavat kesäisin.

Haapanen arvioi, että jäättömyys auttaa pitämään ulkoilijat loitolla ja rauhoittamaan pesimäsaaren. Merikotkan vaikutusta alueen pesimälajistoon pohditaan jo lintuharrastajien verkkokeskustelussa.

Vesilintujakin on Viikissä tavallista enemmän. ”Telkät, isokoskelot ja molemmat joutsenlajit”, Haapanen luettelee. Lehdessä uutisoidaan, että hanhien etujoukot ovat saapuneet Suomeen.

Puhelimen sääpalvelu kertoo lämpöjakson vain jatkuvan.

 

Kaarina Tiainen ja Anna Vuori kolaavat Saimaalla apukinoksia saimaannorpalle. Kuva: Hanne Kosonen.

 

15.2. Saimaa, Taipalsaari

On helmikuun puoliväli, ja Saimaan selkävedet lainehtivat. Rantavedet ovat sentään jäätyneet. Ammattikalastajat eivät ole päässeet jäälle talvikalaan, eivät myöskään veneillään.

Eräs kolmikko on kuitenkin liikkeellä. Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piirin Kaarina Tiainen, Anna Vuori ja Hanne Kosonen ovat vetäneet kuivapuvut ylleen. Kolat raapivat ohuen ohutta lumikerrosta kasaan. Saimaannorpille koetetaan saada aikaan kinosta sopiville pesäpaikoille.

Hengitysreikä löytyy rannan tuntumasta. Norppaemo on paikalla. Jään alla on elämää. Kinokseen ei saada suositusmittoja kasaan, mutta toivottavasti siitä on apua norpalle.  Syntyes-sään kuuteilta puuttuu kylmää eristävä rasva- eli traanikerros, joten ne ovat avuttomia aavalla jäällä.

Saimaannorppa-asiantuntija Tiainen uskoo, että jotkut kuutit selviävät vaikeista oloista ja aloittavat keväällä itsenäisen elämän. Siinä vaiheessa niitä uhkaavat kuitenkin kalanpyydykset, erityisesti verkot.

”On käsittämätöntä, että kuutteja pelastetaan ensin suurella vaivalla leudon talven takia, mutta silti verkkoja saa edelleen laskea niiden elinalueille vähintäänkin heinäkuusta lähtien”, Tiainen pohtii.

Saimaa on saatava verkoista vapaaksi, jotta Suomen ainoa alkuperäinen nisäkäs voi selvitä. Sen lisäksi avuksi tulevat lumettomien talvien varalle kehitetyt keinopesät. Tulokset aiemmilta vuosilta ovat olleet lupaavia – norppa on  jo synnyttänyt keinopesään.

Saimaannorpan kuutti. Kuva: Ossi Kokki.

17.2. Helsinki, Lauttasaari

Antti Halkan tietokoneen näytöllä hehkuvat taas jääkartat. Tilanne on muuttunut. Perämerellä valkoinen on lisääntynyt. Jäätä on tullut, mutta sinistä avovettä pilkottaa edelleen paljon.

Luvassa on lisäksi myrskyä. Perämeren itämerennorpat ovat suureksi osaksi kovien tuulten mukana liikkuvilla ajojäillä, joilla ei ole tavanomaiseen tapaan suojaisia pesäpaikkoja.

Saaristomeren, Riianlahden ja Suomenlahden norpille pesimäjäitä ei tänä vuonna syntynyt. Pietarin merinisäkäshoitolaan on tuotu jo kuutti.

Halkan työhuoneessa on oranssinpunainen meripoiju. Hän on löytänyt sen meren tuomana Lauttasaaren rannalta, lapsuuden kotisaareltaan ja nostanut työhuoneensa nurkkaan.

Jäällä on vaikutuksia merenrantoihinkin, erityisesti rantaniittyihin. Jäät ovat kuin terä, joka liikkuu meren tahtiin pitäen ruovikkoa ja kasvillisuutta kurissa. Nyt jäähöylä tylsistyy. Suurimmassa osassa Suomea pensaikkoituminen lisääntyy.

Jäät ovat tärkeitä myös äärimmäisen uhanalaiselle meriharjukselle. Ahtojäiden ”kölin” osuessa meren pohjaan se toimii kuin jättimäinen aura ja kyntää meren pohjaa. Näin kivikoiden keskelle paljastuu soraikkoalueita, joihin meriharjus kutee.

”Saimaallakin lohikalat tyypillisesti tykkäävät viileistä vesistöistä. Siika, taimen ja nieriä tarvitsevat kylmää vettä”, Halkka muistuttaa.

Sarviniemi, Taipalsaari, eteläinen Saimaa, 21.1.2020. Kuva: Hanne Kosonen/Luonnonsuojeluliitto

20.2. Helsinki, Kumpula

Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio vastaa puhelimeen Kumpulanmäeltä, Vanhankaupunginlahden tuntumasta.

Fyysikko kertoo, että jäättömyys vaikuttaa auringon säteilyn imeytymiseen. Lumipeitteinen jää heijastaa 90 prosenttia tulevasta säteilystä takaisin avaruuteen, avovesi vain 10–30 prosenttia. Suomessa suurin vesipinta on meri.

Kun merivesi lämpenee, sinne kertyy lämpövarastoa. Meri jäätyy jatkossa hitaammin, ja ilman jääpeitettä vesi lämpenee nopeammin. Ainakin pitkällä aikavälillä. Yhden talven tilanteella ei ole tutkijan mukaan välttämättä vaikutusta. Kyse ei kuitenkaan ole vain yhdestä poikkeuksellisesta vuodesta.

”Kun aloitin jääpalvelussa 1980-luvulla, koko talvi oli kuin yksi mäki, jossa oli ensin nousu ja sitten lasku”, Vainio kuvaa jäiden paksuuden graafista seurantaa. ”Viime vuosina on ollut kyttyrää ja kuoppaa. Talvi alkaa ja lopahtaa, alkaa sitten uudestaan ja lopahtaa.”

Selkämerellä merijäätä on ollut harvoin 2000-luvulla. Tänä vuonna jäätä ei ole Vaasasta etelään.

Kaikkiaan Suomen jäätalvet ovat lyhentyneet molemmista päistä 1–2 viikkoa 1960–70-luvulta nykypäivään. Siis lähes kuukauden. Loviisassa jään paksuus on vähentynyt sadassa vuodessa 30 senttiä. Mutta Kemin Ajoksessa jäätä taas on tullut muutama sentti lisää.

Perämerellä jäälle kertyy paksuutta tyypillisesti 70–80 senttimetriä. Vainio näkee mahdollisena selityksenä sen, että lumisateet tulevat yhä useammin vetenä. Se sulattaa lumieristettä, ja pakkanen pääsee vaikuttamaan enemmän.

Ilmatieteen laitoksella ei olla varpaisillaan jäättömyydestä, mutta asiasta keskustellaan. Jäätä on epätavallisen vähän. Saman talon meteorologit seuraavat lämpötilojen kuukausiennusteita. Seuraavaksi kuukaudeksi on luvassa keskimääräistä leudompaa.

Jääasiantuntija muistuttaa  kuitenkin lähes sadan vuoden takaisesta: vuonna 1925 tuli kunnon kylmät ja jäät vasta maaliskuussa. Niin voi käydä vielä nytkin. Pari talvea sitten huhtikuukin oli poikkeuksellisen kylmä. Suomen jääennätyskin on huhtikuulta: Torniossa mitattiin 21.4.1985 merijäälle paksuutta 122 senttiä.

Meteorologiassa ennätykset parantuvat yleensä pikkuisen kerrallaan, kymmenyksiä. Nyt lämpötiloissa ennätykset ovat menneet uusiksi jopa parilla asteella. Tämä on ilmatieteilijälle hämmästyksen aihe.

”Sama kuin joku vetäisi juoksussa satasen seitsemän pilkku jotakin”, Vainio vertaa. ”Aaltoennätykset ovat menneet uusiksi, lunta tuli viime vuonna Merikarvialle 75 senttiä vuorokaudessa. Tänäänkin on annettu tulvavaroituksia. Tämä kertoo, millaista tulee olemaan.”

Kuutti kannustaa norppajoukkuetta. Pipolätkäturnaus käytiin tekojäällä. Kuva: Hanne Kosonen.

25.2. Lappeenranta, Linnoitus 

Kaarina Tiainen on takaisin Lappeenrannan Linnakkeella, piirin tunnelmallisessa puutalossa. Jäätilanne on vaihdellut. Välillä pientä pakkasta, välillä jäät sulivat Suur-Saimaankin selältä. Keskisellä ja pohjoisella Saimaalla on parempi jäätilanne, sinne on saatu apukinoksia tehtyä. Jääolot ovat sielläkin epävakaat.

Tiainen kertoo, että nyt toivotaan joko lunta tai lauhaa ilmaa, jotta jäälle syntyvät kuutit selviäisivät. Ja kaikkea kokeillaan. Tänä vuonna on vahvistettu havuilla joitakin apukinoksia. Apuna on myös parikymmentä keinopesää keskisellä Saimaalla.

”Pesärauha saattaa olla parempi, kun ihmisiä ja varsinkaan moottorikelkkoja ei liiku ohuilla jäillä”, asiantuntija sanoo etsien tilanteesta jotain myönteistä.

Norpat pelasivat viikonloppuna myös pipolätkäturnauksessa Lappeenrannassa. Save Pond Hockey -järjestön turnauksessa kampanjoitiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kaatosateessa ja myrskytuulessa, märällä jäällä.

”Mukana oli 12 joukkuetta, ja norppajengi ilmeisesti tuli viimeiseksi. Meillä oli sen verran nuoria poikia ja kuutti jäällä”, Tiainen nauraa.

Tilastonikkareille tarkennuksena: 3 ottelua ja 5 tehtyä maalia. Tiainen itse veti kuuttipuvussa ja kaunoluistimilla. Turnauksen tuottoa ohjataan Luonnonsuojeluliiton Etelä-Karjalan piirin työhön.

”Norpan eteen tehdään kaikki mitä pystytään.”

Tietolaatikko

JÄÄTYVÄ MAA

Suomessa on 187 888 järveä ja 647 jokea. Suurimman jääalan maallemme tuo silti Itämeri. Sisävesien suhteen Suomi on pitkä maa ja vaihtelu on suurta, kuten merialueillakin. Lapin pienillä järvillä tyypillinen jääpeiteaika on 6–7 kuukautta. Etelä-Suomen suurten järvien selillä jää on viime talvina ollut kestävää vain 1-2 kuukautta. Vuonna 2020 jääpeite on ohutta valtaosassa eteläistä Suomea.ELÄMÄÄ JÄÄN SISÄLLÄ

Keväällä meren rannalla pääsee välillä näkemään, kuinka jään alapinta voi olla ruskeanaan leväkasvustoa. Mutta elämää on yllättäen myös merijään sisällä. Järvien ja jokien jäät ovat sen sijaan elottomia.

Suolaisuuden ansiosta meriveden jää on huokoista, ja juuri pienissä vesionkaloissa suolapitoisuus voi kohota – ja vesielämä olla vastaavaa kuin valtamerissä! Tätä kymmenien eliölajien yhteisöä on alettu ymmärtää vasta viime vuosikymmeninä. Lisääntyvän ymmärryksen avulla saatetaan kyetä tuottamaan jatkossa raaka-ainetta biohajoaviin muoveihin. Ratkaisua merten muoviongelmiin etsitään siis myös jäästä.    

Tyyni tai heikkotuulinen pakkaskeli on paras jään syntymiseen. Silloin syntyy teräsjäätä.

 

JÄÄN ETYMOLOGIAA

Kun Suomenlahden rannoilla vesi kiteytyy, Virossakin lausutaan sama sana kuin meillä: jää. Se on vanha sana, joka pohjautuu kantauralin sanaan jäŋe. Sanojemme vanhinta kerrostumaa. Unkarissakin ollaan aika lähellä, jää on jég. Pohjoissaamessakin aloitetaan jiillä: jiekŋa.

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
Lue verkkolehteä: sll.fi/luonnonsuojelija

”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”

Jaa sosiaalisessa mediassa