Itsenäisyyspäivä saa jälleen maamme muistoihin, kättelyjonoon ja ajatukset taisteluhautoihin. Sen ymmärtää ja sitä kunnioittaa, sillä itsenäisyyttämme olemme joutuneet puolustamaan. Isänikin oli siellä.
On hyvä antaa kansallistunteellemme tilaa monipuolistua ja etsiä uusia, meitä yhdistäviä tekijöitä. Yksi on ollut luonto. Kulttuuriamme synnyttänyt ja luonnettamme hionut. Koskessa kiviä, koivuja tunturissa. Hiljainen, syvä metsä ja pian jäätyvät vesistöt. Mutta yhteistä ei ole vain luonto, vaan myös sen puolustaminen. 102-vuotiaan neidon luonnollinen kauneus puhuttelee edelleen, vaikka syviä uurteitakin on.
Kansallistunnetta ja yhteenkuuluvaisuutta tuo se, mistä olemme ylpeitä: kansamme saavutukset, luonteenpiirteet ja näkemykset. Kun katsomme toisiamme, tiedämme kyllä, haluammeko kuulua tähän joukkoon.
Tässä numerossa tuomme alkutalven valoon entisen urheilusankarin, joka puolustaa luontoa ja erityisesti susia hiihtäen ja on käynyt monilla rajoilla. Hänen nimensä ei ole Susi-Kalle, vaikka melkein voisikin olla. Hän on Risto Kiiskinen.
Suhtautuminen suteen on jakanut ihmeellisellä syvyyspsykologisella tavalla suomalaisia. Jakolinjoja kulkee sisarustenkin välillä. Nyt maassamme on saatu yhteistyöllä aikaan hoitosuunnitelma kyseiselle eläinlajille. Laajeneva joukko suomalaisia ymmärtää: ilmastonmuutos on se suuri taistelumme.
Urheilussa on jotain samaa kuin luonnonsuojelussa, aina sääntöjen puitteissa kamppailuun asti. Liikunnan evoluutio synnyttää uusia lajeja, joista monet sijoittuvat luontoon: talvinen läskipyöräily, frisbeegolf, kiipeilyseikkailupuistot, swimrun, suppailu ja yhtenä uusimmista: elämyskellunta luonnonvesissä. Perinteisissä lajeissa Suomi menestyi aiemmin erityisesti yksilölajeissa, nyt joukkueurheilussa. Luonnonsuojelukin on joukkuelaji, vaikka välillä tarvitaan huimia yksilösuorituksia.
Kun Suomi satojen karsintaottelujen jälkeen pääsi vihdoin jalkapallon arvokisoihin, sinne lähtee Huuhkajat. Taival karsinnoissa alkoi vuonna 1938, samana vuonna, kun Suomen luonnonsuojeluliitto perustettiin. Naisten joukkue Helmarit, joka on ottanut lempinimensä helmipöllöiltä, laukoi itsensä sisään EM-kisoihin jo vuonna 2005. Maailman suosituimman urheilulajin maajoukkueemme ovat hakeneet siis nimensä metsistä, jotka ulottuvat pääkaupungin sydämeen, Olympiastadionin kupeeseen asti.
Jos siirrämme itsenäisyyspäivänä katsettamme menneisyydestä tulevaisuuteen, niin ymmärrämme, että ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vaikuttavat suoraan tulevien sukupolviemme mahdollisuuksiin.
Suomalaisuudesta päättävät pian lapset ja nuoriso. Mikä on se Suomen tarina, jonka heille kerromme? Voiko se olla kertomus maasta, jonka luontoa on puolustettu monin tavoin. Tai kirjoittavatko he sen itse?
Kuinka he puolustivat tätä maata, sen ja itsensä tulevaisuutta. Kylmillä graniittiportailla, somen ilmatulessa, Ruotsista tukea saaden ja vieraita voimia vastaan.
Matti Nieminen, 25.11.2019
