Viekkaat valloittajat

Viisituhatta käärmettä neliökilometrillä. Painajaismainen luku mitattiin pieneltä Guamin saarelta, joka sijaitsee keskellä Tyyntä valtamerta.

Saarella toimi toisen maailmansodan aikaan Yhdysvaltojen armeijan tukikohta, ja noihin aikoihin ruskopuukäärmeen uskotaan kulkeutuneen saarelle armeijan tavaraliikenteen mukana.

Saari oli paratiisi opportunistiselle matelijalle: sille ei ollut luontaisia kilpailijoita, ja saaren runsas lintulajisto ei ollut tottunut saalistajiin.

Kolmenkymmenen vuoden aikana käärmeiden määrä on kasvanut kahteen miljoonaan, ja suurin osa saaren kotoperäisistä lintulajeista on kadonnut. Käärmeiden valtava määrä aiheuttaa myös säännöllisiä sähkökatkoksia. Lintukadon myötä monet puulajit ovat menettäneet ainoat pölyttäjänsä ja siementensä levittäjät, minkä seurauksena metsä uusiutuu hitaammin.

Tulokaslaji vai vieraslaji?

Vieraslajit ovat ihmisen tarkoituksella tai vahingossa levittämiä lajeja, jotka eivät olisi päässeet uudelle alueelle omin voimin. Tulokaslaji taas kulkeutuu uuteen paikkaan omia aikojaan.

Esimerkiksi keskustelua herättänyt euroopansakaali luettaisiin Suomessa vieraslajiksi, jos se karkaisi luontoon vaikka eläintarhasta. Lämpenevän ilmaston myötä rajan yli itsenäisesti jolkotteleva sakaali olisi sen sijaan tulokaslaji.

Löytöretkien ajoista lähtien laivat ovat kuljettaneet maailman merillä sekä ihmisiä että haitallisia vieraslajeja, kuten tauteja, rottia ja kissoja. Ihmisten ja tavaroiden matkustelun kiihtyessä ne ovat levinneet entistä tehokkaammin. Viimeisen 200 vuoden aikana vieraslajien määrät ovatkin jatkuvasti kasvaneet kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Euroopassa määrä on noussut 76 prosenttia vuosien 1970 ja 2007 välillä.

Kaukaiset saaret haavoittuvaisimpia

Ruskopuukäärmeen tapaan yksittäinen viekas valloittaja voi pahimmillaan rampauttaa kokonaisen ekosysteemin. Haitalliset vieraslajit ovatkin toiseksi suurin syy monimuotoisuuden hupenemiselle maailmassa, heti elinympäristöjen häviämisen ja pirstaloitumisen jälkeen.

Erityisen haavoittuvia ovat elinympäristöt, joissa lajisto on kehittynyt pitkään eristyksissä. Vieraslajit ovat kaikkein vakavin uhka valtamerten saarien paikallisluonnolle.

Haitalliset vieraslajit haastavat alkuperäiset lajit kilpailemalla niiden kanssa samoista resursseista, saalistamalla, levittämällä tauteja ja loisia tai risteytymällä lajien kanssa. Niistä voi olla riesaa myös ihmisen elinkeinoille ja terveydelle. Laajimmalle levinneet valloittajalajit ovat usein tehokkaita lisääntyjiä ja joustavia niin ympäristön kuin ravinnonkin suhteen. Rotat ja hiiret ovat juuri tällaisia sopeutujia.

Haitalliset vieraslajit ovat vain pieni osa kaikista vieraslajeista. Pääasiassa vieraslajit ovat harmittomia, minkä lisäksi ihmiskunnan historia on täynnä esimerkkejä hyödyllisistä leviäjistä. Monet tuontilajit, kuten siili tai ruiskaunokki, ovat tärkeä osa luontomme monimuotoisuutta.

Puutarhakarkuri tiiliseinästä läpi

Yhdysvaltojen puolustusvoimat antoi ruskopuukäärmeelle kyydin Guamiin vahingossa. Toisaalla maailmassa vieraslajeiksi päätyy luontoon karanneita lemmikkejä, tuotantoeläimiä tai puutatarhakasveja. Usein lajit eivät selviä uudessa ympäristössään, mutta menestyvät lajit saattavat ruskopuukäärmeen tapaan aiheuttaa suurta haittaa niin ihmiselle kuin luonnollekin.

Japanintatar on isobritannialainen esimerkki vihulaiseksi muuttuneesta puutarhasuosikista. Järeä, bambumainen kasvi kasvaa tiheinä, kolme-neljämetrisinä kasvustoina. Sen ranteenpaksuinen pääjuuri kasvaa jopa neljän metrin syvyyteen ja pitkittäissuuntaiset sivujuuret seitsemän metrin etäisyydelle.

Japanintatarin juuret ovatkin murheen kryyni: ne tunkeutuvat läpi jopa talojen tiiliseinistä ja katujen asfaltista. Puutarhoista liikkeelle lähtenyt kasvi on saarivaltiolla niin vakava riesa, että lajin esiintyminen tontilla voidaan katsoa pankissa syyksi evätä kiinnelaina.

Ennaltaehkäisy halvin keino

Arvioidaan, että viisi prosenttia maailman bruttokansantuotteesta menee vieraslajien aiheuttamien taloudellisten menetysten torjuntaan. Kustannukset maa- ja metsätaloudelle ovat mittavia, ja piiloon jääviä menoja esimerkiksi kansanterveydelle on vaikea arvailla. Hintalappu vain kasvaa joka vuosi, jos ongelmaan ei puututa. Jo juurtuneista lajeista eroon pääseminen on huomattavasti kalliimpaa ja työläämpää kuin niiden saapumisen ja leviämisen ehkäisy.

Kaikkea haitallisten lajien aiheuttamaa vahinkoa ei voi mitata rahassa. Luonnon monimuotoisuus on korvaamatonta, ja sen hiipumisen seuraukset ihmiskunnalle ovat arvaamattomat.

Tilanne Pohjolassa

Suomessa vanhastaan tuttuja haitallisia vieraslajeja ovat esimerkiksi minkki, täplärapu ja koloradonkuoriainen. Pohjoisiin ilmasto-olosuhteisiimme ja lyhyeen kasvukauteemme on monen uuden lajin vaikea sopeutua, mikä on toistaiseksi suojannut meitä monilta eteläisemmässä Euroopassa ongelmia aiheuttavalta lajilta.

Toisaalta Suomessa on yleisenä tapana kärrätä oman pihan puutarhajätettä metsän tai tien reunaan. Näille paikoille muodostuu usein suoranaisia vieraslajien puutarhoja, joista kasvit lähtevät helposti leviämään luontoon.

Esimerkiksi Britanniassa kauhua kylvänyt japanintatar on Suomessakin suosittu puutarhakasvi, ja se on levinnyt myös luontoon. Meillä laji ei ole tiettävästi tehnyt tuhoa infrastruktuurille, mutta ilmaston lämmetessä sen kasvu saattaa hyvinkin kiihtyä.

Suomessa tulisikin ryhtyä ennaltaehkäisyyn ennen kuin pidempi, lämpimämpi ja sateisempi kasvukausi antaa jalansijaa haitallisille lajeille. Tähän toimeen Suomessa ovat ryhtyneet muun muassa Luonnonvarakeskus, monet ely-keskukset, Ruokavirasto sekä Suomen luonnonsuojeluliiton VieKas LIFE -hanke. Kokemusta vieraslajien torjunnasta on monilla Luonnonsuojeluliiton yhdistyksillä, joissa on kitketty esimerkiksi jättipalsamia jo vuosia.

Ympäristösielunhoitoa naapurustossa

Viime vuonna käynnistynyt VieKas LIFE, eli vieraskasvilajeihin keskittyvä hanke, valmistautuu tänä keväänä ensimmäiseen kasvukauteensa. Kaiken keskiössä on vapaaehtoisen kansalaistieteen edistäminen ja käytännön torjuntatyö.

”VieKas-hankkeen tarkoitus on ennen kaikkea kasvattaa tietoisuutta vieraslajeista. Käytännön kokemus on osoittanut, että suomalaiset tietävät niistä keskimäärin todella vähän”, hankkeen asiantuntija Markus Seppälä kertoo.

Kevään ja kesän aikana VieKas järjestää koulutustilaisuuksia, joissa kuka tahansa oppii erottamaan yleisimmät haitalliset vieraskasvit, raportoimaan esiintymistä ja kitkemään kasveja yksin tai talkooporukalla. Havainnointia voi harrastaa vaikka koiraa ulkoiluttaessa.

”Tämä on käytännön luonnonsuojelutyötä, jota on tosi helppo tehdä, ja jolla on iso merkitys paikallisluonnon monimuotoisuudelle.”

Hankkeen kohdelajit ovat jättipalsami, jättiputket ja keltamajavankaali, joka on kolmikosta vähiten tunnettu. Tämä vesistöjen äärellä viihtyvä pohjoisamerikkalainen vehkakasvi muodostaa kasvustoja, jotka valtaavat elintilan muilta kasveilta. Laji ei ole vielä levinnyt läheskään niin laajalle kuin jättipalsami, mutta esiintymiä tunnetaan jo kolmekymmentä.

”Teemme keltamajavankaalista esimerkin siitä, että aikainen torjunta on huomattavasti halvempaa kuin laajalle levinneiden jättiputken tai jättipalsamin hävittäminen. Tavoitteemme on kitkeä laji kokonaan Suomesta ja näyttää muulle maailmalle esimerkkiä onnistuneesta torjunnasta”, Seppälä kertoo.

Luvassa talkoita ja tempauksia

VieKas järjestää pitkin kesää kitkentätalkoita ympäri Suomen, minkä lisäksi toukokuussa pidetään kaikille avoimia infotilaisuuksia Uudellamaalla. Varsinais-Suomessa liikkuu vuoteen 2023 asti kaksi jättiputkia torjuvaa tiimiä. Suunnitteilla on myös esimerkiksi kartoitustempauksia ja vieraslajikävelyjä, joilla kierrettäisiin esittelemässä lähialueella tavattavia vieraskasveja.

Kehitteillä on kännykkäsovellus, jonka avulla havaintojen ilmoittaminen olisi mahdollisimman vaivatonta. Nyt vieraslajihavainnon voi ilmoittaa netissä.

Taistelua vieraskasveja vastaan ei kuitenkaan olla jättämässä vain aktiivisten kansalaisten ja järjestöjen varaan. Yksi VieKas-hankkeen suurista tavoitteista on tuottaa kunnille käytännön kokemuksiin perustuva tietopaketti, joka tukisi kunnan vastuuta maanomistajana hävittää lainsuojattomat lajit.

Myös yritykset voivat toteuttaa yhteiskunta- ja ympäristövastuutaan tukemalla kartoitus- ja torjuntahankkeiden toteutumista.

Miljoonien hehtaarien kasviverho

Niin kuntien kuin yksittäisten puutarhurienkin olisi hyvä noudattaa yleistä varovaisuusperiaatetta uusien lajien istutuksen kanssa.

”Jättipalsami ei ollut aluksi mikään ongelma, mutta sittemmin tilanne on levinnyt käsiin. Emme voi tietää, mikä vieraslaji on seuraava tikittävä aikapommi”, Seppälä muistuttaa.

On aina vaikea ennustaa, miten toisenlaisessa ympäristössä kehittynyt laji pärjää Suomen oloissa. Pahimmillaan voi käydä kuten Yhdysvalloissa, missä köynnöskasvi kudzu on osoittautunut uskomattoman vahvaksi kilpailijaksi.

Köynnöskasvia istutettiin alunperin pääasiassa rehuksi viime vuosisadan puolessa välissä maan itäosiin.

Nykyisin kudzu peittää alleen vihreänä verhona rakennukset, sähkölinjat ja kaiken muun kasvillisuuden yhteensä kolmen miljoonan hehtaarin alueelta. Se on enemmän kuin koko Suomen peltopinta-ala. Kudzu onkin saanut lempinimen ”the plant that ate the East” – ”kasvi, joka söi Idän”.