Metsän ja elämän puolesta

Aktiivi-palstalla tutustutaan Jalmariin eli Jari-Petteri Suutariin. Hän vaikuttaa rennon kiireettömältä, mutta ehtii huolehtia paljosta. Helteisenä iltapäivänä hän vie postiin painavan kirjeen, järjestää pyöräretken rantalehtoon ja kerää ruovikosta kassillisen styroksia.
Toimitus ja kuva Emilia Horttanainen
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 3/2018
Tahkokankaan vanha luonnontilainen metsä olisi mun paikka, mutta mennään Letonniemeen, se on enemmän Oulua.
Minkälainen luonnonsuojelija olet?
Vältän moottoreita, pyöräilen töihin, rakennan ekologisesti ja pyrin kohti omavaraisuutta. Korjaan rikkinäiset vaatteeni ja yleensäkin yritän välttää liiallista kuluttamista. Haluan saada muutkin ymmärtämään asioita ja heräämään, muun muassa kirjoittamalla.
Olen kuitenkin ihan keltanokka luonnonsuojelussa. Aloin Luonnonsuojeluliiton aktiiviksi vasta puoli vuotta sitten, mutta ehdin kai vaikuttaa vielä muutaman kymmenen vuotta!
Mikä sinut sai ryhtymään luonnonsuojeluaktiiviksi?
Olen lukenut paljon ja oppinut sitä kautta, mutta vähitellen kavereidenkin vaikutuksesta olen lähtenyt mukaan toimintaan. Eräs ihminen, joka sattumalta vaelsi Lapissa kanssani pari päivää yhtä matkaa, kertoi WWF:n toiminnasta ja pyysi minut mukaan. Se oli kipinä vapaaehtoistyöhön. Sitten olin tilaisuudessa, jossa juhlittiin Sangin-joen suojelua. Ajattelin, että nuo tekevät jotain ja haluan mukaan. Soitin heti Suomen luonnonsuojeluliittoon ja ilmoittauduin. Metsäkampanjassa teen yhteistyötä myös Greenpeacen kanssa.
Palautit tänään paksun nipun Avohakkuut historiaan -kampanjan allekirjoituksia.
Keskityn yhdistyksessämme tähän kampanjaan, olen Oulun yhdyshenkilö, järjestelen ja koordinoin. Nimiä olen kerännyt avaustapahtumassa, Ilmastokellunnassa, baarissa, torilla, puistopiknikillä, rannalla ja festareilla. Paljon on käyty keskusteluja, on väiteltykin. Samalla olen saanut aktivoitua muutaman ihmisen mukaan.
Kaikenlaista muutakin olen tehnyt: viestintää, esitettä, blogia, somea, polttopuu- ja jättipalsamitalkoita, auttanut kesäkahvilassa, kirjoittanut tekniselle lautakunnalle…
Kuulostaa toimeliaalta yhdistykseltä!
Nimien keruun lisäksi Oulussa muun muassa retkikerho on aktiivinen – tapahtumia on jotakuinkin vuoden joka viikolle. Kaikille riittää hommia. Jos vaan on viitseliäisyyttä ja aikaa, niin ei kun mukaan!

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity
”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”
Jaa sosiaalisessa mediassa
Sinua saattaisi kiinnostaa

Kuinka käy kuusen?
Kuusta istutetaan talousmetsiin enemmän kuin koskaan. Harva kuusi saa kuitenkaan kasvaa vanhaksi jättipuuksi, joka ylläpitää elämää…
Lue lisää
Harkitsetko testamenttia luonnolle?
Luonnonsuojeluliiton kautta jätät perinnöksi elämän kuutille, pystyyn jäävän kilpikaarnamännyn tai kirkkaammat uimavedet lap…
Lue lisää