Eurajokilainen Ilona Hankonen omistaa kolme metsäpalstaa, joita hoidetaan jatkuvapeitteisen metsänhoidon keinoin eli ilman avohakkuita. Neljäs palsta, oma lähimetsä, on saanut jäädä lähikoulun lasten leikkipaikaksi ja virkistysmetsäksi.
Hankosen metsiä oli aiemmin hoidettu perinteiseen tapaan, mutta vähitellen metsän rakenne on alkanut kerrostua, kun uusi taimikko on saanut kehittyä itse.
”Jatkuvapeitteisenä hoidettu metsä on talousmetsää, mutta se tarjoaa suojaa metsien linnuille ja muulle lajistolle. Siellä voi retkeillä ja marjastaa, ja omasta metsästä haemme myös polttopuut”, hän kertoo.
Oman metsän omistaminen oli Hankosen pitkäaikainen haave: ”Metsästä oppii jatkuvasti jotain uutta ja pääsee asioiden alkulähteelle, sinne minkä vuoksi luonnonsuojelua jaksaa tehdä. Pidän myös ajatuksesta, että jälkipolville jää minusta joku muisto.”
Jatkuva kasvatus ei lisää monimuotoisuutta, mutta ammattimaisesti suunniteltu ja toteutettu hoito mahdollistaa monimuotoisuustekijöiden, kuten lahopuun, säilymisen. Suojelua se ei silti korvaa.
Omien metsien luontoarvot ovat Hankosella tiedossa, sillä hänen matkassaan metsässä kulkee luontokartoittajana työskentelevä puoliso Esa Hankonen, joka tuntee metsät kuin omat taskunsa.
”Omien metsien inventointi on luontoa tuntevalle helppoa, mutta monilla metsänomistajilla ei ole tietoa metsiensä luontoarvoista. Näiden selvittäminen ja turvaaminen on silti metsänomistajan vastuulla”, Ilona Hankonen sanoo.
Metsänomistajien tietotaidon lisääminen on avainasemassa metsien monimuotoisuuden turvaamisessa. Muun muassa metsänhoitoyhdistyksillä on suuri vastuu kertoa, että avohakkuille on vaihtoehtoja.
”Vanhat uskomukset pysyvät kuitenkin lujassa, ja käytännöistä pidetään kiinni. Jatkuvapeitteinen kasvatus on monesti parempi vaihtoehto myös metsänomistajan kukkarolle, sillä kun avohakkuulla voitosta iso pala menee metsän uudistamiseen, niin jatkuvapeitteisesti hoidetussa metsässä taimikko kasvaa itse.”
Tutustu kansalaisaloitteeseen: avohakkuuthistoriaan.fi
