Luonto lääkkeenä

Minusta tulee koe-eläin. Ominaisuuksiltani olen aika tyypillinen Homo sapiens -naaras. Ikää on 38 vuotta, pituutta 170 senttiä, verenpaine on normaali ja kolesteroliarvokin kohdillaan.

Olen lukenut paljon luonnon hyvinvointivaikutuksista, ja nyt pääsen testaamaan asiaa käytännössä. Kokeilen, rentouttaako luonnossa liikkuminen enemmän kuin kauppakeskuksessa kierteleminen.

Stressitasoa mitataan ihoon kiinnitettävällä Firstbeat-mittarilla, joka mittaa useamman vuorokauden ajan sydämeni sykkeen vaihtelua. Sen perusteella voidaan tarkkailla stressitasoani ja palautumistani. Tieteellisesti yleistettäviä tuloksia ei tällä tavalla tietenkään saada selville, mutta ainakin kokeilussa selviää, miten metsänystävä reagoi ympäristön muutoksiin.

Metsistä turvaa ja seikkailua

Suhtautuminen metsään saattaa hyvinkin vaikuttaa siihen, millaiseksi koemme metsässä olemisen. Jos metsässä on tottunut kulkemaan, siellä viihtyy. Itselleni metsät ovat latautumisen paikkoja, jonne mennessä arkihuolet jätetään taakse. Joskus sieltä saa mukaansa sieniä ja marjoja, joskus taas ei.

Suhde metsiin ei välttämättä ole näin mutkaton. Metsät saattavat näyttäytyä vaarallisina ja hallitsemattomina paikkoina, joissa voi tapahtua mitä tahansa. Metsään saattaa eksyä, hyönteiset kiusaavat ja siellähän ne Suomen harvat pedotkin asuvat.

Joidenkin tutkimusten mukaan luonnosta ei tarvitse erityisesti pitää, jotta siitä voi saada terveyshyötyjä. Turvattomuuden tunne kuitenkin helpottaa sitä mukaa, kun luonnossa liikkumisen taidot karttuvat. Itsensä ylittäminen saattaa syventää luontoyhteyttä ja vahvistaa itsetuntoa. Turvallisuuden tunnetta lisää myös luonnon tietoinen havainnointi.

Varmistan, että minulla on tarpeeksi lämpimiä vaatteita, ettei testi mene pilalle huonojen varusteiden vuoksi. On aika aloittaa kokeilu. Laitan stressimittarin oikean solisluun alapuolelle, kylkikaaren tienoille. Se pilpattaa vihreää valoa: mittaus on käynnistynyt.

Vähäkin vihreä auttaa

Ensimmäisenä koeympäristönä toimii varsin tavallinen toimistohuone Itä-Pasilassa. Viereisten kerrostalojen pihalla kasvaa muutamia puita, muuten näkymä on betoninen. Vihreintä ympäristössä ovat toimistohuoneen ikkunalla sinnittelevät palmuvehka ja posliinikukka.

Suurina määrinä huonekasvit voivat tuottaa meille terveyttä. Ne puhdistavat huoneilmaa ja lisäävät viihtyisyyttä. Voidaan sanoa, että mitä enemmän ympäristössä on luonnonelementtejä, sitä miellyttävämmäksi tila koetaan. Pelkkä luontokuvan katseleminenkin kohentaa terveyttä, muistutan itselleni, kun vilkuilen tietokoneen näyttöä.

Huonekasveja enemmän stressimittarissa näkyy aamun sähäkkä juoksulenkki Mustikkamaan rannoilla. Treeni aiheuttaa elimistölle positiivista stressiä, ja siitä palautuessa kunto kasvaa. Juoksun kuormittava vaikutus näkyy mittarissa vielä yönkin aikana.

Kauppakeskus ahdistaa

Seuraavana päivänä kokeilu jatkuu kaupungilla. Kauppakeskuksessa ja metsässä liikkumisessa on yhtäläisyyksiä. Molemmissa voi kulkea tarkkailemassa ja havainnoimassa asioita ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Askelmittari raksuttaa lähes puolihuolimattomasti.

Kauppakeskuksen äänimaailma on hälyisä, linnunlaulun sijaan käytävillä kaikuu muistutuksia siitä, millaisiin mahtaviin tarjouksiin voisi tarttua juuri tänään. Oma oloni on hieman tukala. Pysähdyn käytäväkahvilaan juomaan teetä ja mietin, missä mättää. Tiedän, että monet nauttivat kauppakeskuksissa pyörimisestä ja shoppailemisesta.

Kauppakeskuksessa saan jatkuvia muistutuksia siitä, mitä minulta puuttuu. Kotini sisustus kaipaisi täydennystä, kengissä on reikä, vaatteeni ovat epämuodikkaita. Koen olevani jopa väärän muotoinen, sillä valtaosa näyteikkunoiden ehdotuksista kinnaisi sieltä ja täältä. Rahatkaan eivät riittäisi. Minulla ei ole rannekelloa, joogatoppia, lippistä tai ultraohutta tietokonetta.

Luonnossa ollessani olen aina juuri sopiva. Rahkasammalta ei kiinnosta, miten kulutan tai mitä omistan. Kevätkukat avaavat nuppunsa täysin retkeilijästä riippumatta juuri silloin kun aika on sopiva. Vanha vänkyrä lahopuu saa retkottaa ja hajota hiljalleen – ja se on tärkeä osa vanhaa metsää. Täydellinen hallitsemattomuus ympärillä tuntuu, kummallista kyllä, ihanalta.

Sydämen sykkeen perusteella ei voida päätellä sitä, johtuuko ihmisen kohonnut vireystila mukavista vai epämukavista asioista. Kauppakeskuksessa kulkeminen näkyy lähinnä liikuntajaksojen ja kuormitustilan vuorotteluna.

Retkeily palauttaa

Iltapäiväksi vaihdetaan koeympäristöä, mistä olen huojentunut. Otan reppuun eväät, ja lähden ystäväni kanssa ajamaan etukäteen valitsemaamme retkikohteeseen. Metsä vaihtuu rantakallioihin, kiipeän tukevaan käkkärämäntyyn katselemaan maisemia. On tämäkin vakavasti otettavan keski-ikäisen ihmisen toimintaa, naureskelen.

Pidämme sadetta ison puun juurella ja syömme eväitä. Taivaalle piirtyy upea sateenkaari, jota kurkistelen havujen lomasta. Vaikka luonnossa ei ole hiljaista, on äänimaisema rentouttava. Luonnollinen.

Jo muutama minuutti luonnonympäristössä rentouttaa. Varttitunnin jälkeen sydämen leposyke seestyy, verenpaine ja stressihormoni kortisolin pitoisuudet laskevat. Kolme varttia luonnossa kohentaa tarkkaavaisuutta ja muistia ja ajatus alkaa juosta aikaisempaa paremmin.

Mittari näyttää tasaista liikuntaa ja kuormitusta myös metsäretken ajalle – erityisiä stressipiikkejä aiheutti lähinnä ajelu mutkaisella pikkutiellä. Ulkoilun hyöty näkyy mittaustuloksissa vasta myöhemmin pitkänä palautumisjaksona. Nukun yhdeksän tuntia ja viisikymmentä minuuttia keskeytyksettä. Herään virkeänä ja tyytyväisenä. Liikkumalla luonnonvalossa voi säätää sisäistä kelloa kohdalleen, jos unettomuus vaivaa.

Mielenterveyskuntoutuksessa luontoa voidaan käyttää ahdistuksen ja levottomuuden lievittämisessä. Luontoilemalla voi ylläpitää mielenterveyttä ja hakea voimavaroja arkeen, ja luontoa voidaan hyödyntää myös osana psykoterapiaa. Puhutaankin terveysmetsistä. Ympäristöpsykologian tutkimusta tehdään muun muassa Tampereen yliopistossa.

Luonto kiittää luonnonystävää

Luonnossa liikkuminen ja toiminta ympäristöjärjestöissä on tehnyt minusta nirson. Tasalaatuinen talousmännikkö kyllästyttää ja inhoan hakkuuaukeilla rämpimistä, vaikka rakastan sieltä löytyviä korvasieniä. Suomessa avohakkuiden välttely on kuitenkin kansallispuistojen ulkopuolella vaikeaa.

Kuten monet muutkin, nautin siitä, kun tunnen olevani yhtenäisellä luontoalueella, jota eivät pilko autotiet, avohakkuut ja sotilaallisen yhdenmukaisina kasvavat taimikot. Ihmisen kädenjälki rikkoo tunnelman ja muistuttaa siitä, että oikeasti sitä on vain hienon luonnon reunamailla ylevän erämaan sijaan.

Me kaipaamme alintajuntaisesti takaisin luonnontilaiseen ympäristöön. Eikä ihme: ihmislajin pitkää historiaa ajatellen kaupunkiympäristö on hyvin tuore keksintö.

Suurin osa keskimääräistä enemmän hyvinvointihyötyjä tuottavista luontoalueista on metsäisiä, mutta ne voivat olla myös kallioita, niittyjä, karuja soita ja avoimia rantoja.

Luonnon ja monimuotoisuuden suhteesta saadaan koko ajan lisää tietoa. Parhaillaan selvitetään niin sanottua biodiversiteettihypoteesia, jonka mukaan luonnon näivettyminen näkyy ihmisen mikrobistossa ja sitä kautta immuunipuolustuksen toiminnassa. Yksinkertaistettuna, mitä köyhempi luonto, sitä köyhempi mikrobifloora, ja sitä enemmän ihmisillä esiintyy atooppisuutta, allergioita ja astmaa. Mikrobistolla on yhteys myös joihinkin tulehduksellisiin suolistosairauksiin.

Emme myöskään ole ainoita, joihin luontoaltistus vaikuttaa: tutkimukset lemmikkikoirilla ovat osoittaneet, että kivikaupungin lemmikit ovat metsäisemmillä seuduilla asuvia lajikumppaneitaan allergisempia.

Lähiluonto on tärkeä

Upeastakaan luonnonympäristöstä ei synny terveyshyötyä ihmiselle, mikäli siellä ei käy. Tämän vuoksi lähiluonto on tärkeää, sillä sinne pääsee osana tavallista arkea. Lyhytkin piipahdus lähimetsässä tai puistossa lisää hyvinvointia, ja säännöllinen luontoaltistus johtaa pitkäkestoisiin terveyshyötyihin.

Keskimäärin suomalaisella on matkaa kotoa metsään noin 600 metriä ja noin puolella väestöstä enintään 200 metriä. Suurin osa meistä ulkoilee kahdesti tai kolmesti viikossa. Etäisyydellä on merkitystä: Helsingissä tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kun matka viheralueelle kasvoi puolesta kilometristä kilometriin, harvenivat siellä käynnit puoleen.

Lähiluonnon vaaliminen ei olekaan pelkkää tunneperäistä oman takapihan puolustamista vaan terveysteko, ja biodiversiteetin suojeleminen on kansanterveystyötä.

Stressimittarin mukaan olen liikkunut koepäivän aikana yli 10 000 askelta, polttanut liikunnalla yli 1000 kaloria ja vahvistanut sydän- ja verenkiertoelimistöäni aerobisella liikunnalla. Olen treenannut istumatyöläisen narukäsiäni ja niska-hartiaseutua könytessäni kallioilla ja puissa. Tätä täytyy tehdä useammin.

Loppukesällä aion vielä kohentaa ruokavaliotani keräämällä terveysruuat suoraan metsästä, jossa marjat ja sienet kypsyvät laji kerrallaan. Vaikka luontoilu ei suoraan korvaakaan lääkäriä ja apteekkia, kohentaa se omaa hyvinvointia monella tavalla.