Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Malja Julkunevalle

Hannu Saari nostaa maljan Julkunevan suojelun kunniaksi. Kuva: Hanna Kaisa Hellsten.
Hannu Saari nostaa maljan Julkunevan suojelun kunniaksi. Kuva: Hanna Kaisa Hellsten.

Pohjanmaalla suokiistakin on suurta. Julkunevan turvetuotantoluvasta on väännetty lähes 20 vuotta.

Teksti ja kuvat Hanna Kaisa Hellsten
Julkaistu Luonnonsuojelija-lehdessä 3/2016

”Kotitalo on täsä.”

Metsuri Hannu Saari on asunut lähes koko ikänsä Räyringissä Keski-Pohjanmaalla. Lapsuuden koti on saman tien varrella kuin nykyinenkin asuinpaikka. Talo vilahtaa, kun ajamme kylän läpi.

Matka jatkuu pieniä metsäteitä kohti Julkunevaa – suota, jonka ottamista turvetuotantoon on vastustettu lähes kaksikymmentä vuotta.

Loppumatka mennään hitaasti, sillä tiellä on kiviä väisteltävänä. Tämä on onneksi Saarelle tuttua, ja pahempiakin tienpätkiä on tullut koluttua. Lopulta pysähdymme nuoren männikön laitaan.

”Nämä ovat serkkupojan metsiä, joita olen itse ollut kaatamassa.”

Metsätalous hienon suoalueen laitamilla tarkoittaa Saaren mukaan aivan eri luokan muutosta kuin turvetuotannon käynnistäminen. Metsät kasvavat takaisin sellaisen ajan sisällä, jonka ihminen voi omana elinaikanaan vielä havaita. Turpeenkaivun jäljiltä suoluonto ei palaudu koskaan ennalleen.

Julkuneva on arvokas aapa- ja keidassuokokonaisuus. Alueella pesivät teeri, kurki, kapustarinta, suopöllö, liro, pyy ja joutsen. Pohjanmaan piirin mukaan siellä pesi vuonna 2006 myös uhanalainen metsähanhi. Perhoskartoituksessa suolta tavattiin valtakunnallisesti uhanalainen luumittari ja alueellisesti uhanalaiset rahkahopeatäplä ja suonokiperhonen.

Jos Julkuneva otettaisiin turvetuotantoon, siihen valitut osat ojitettaisiin ja kuivattaisiin. Joka vuosi suolta jyrsittäisiin ja kuljetettaisiin pois noin 100 000 kuutiota turvetta. Tuotanto kestäisi noin 20–30 vuotta. Toiminnasta syntyisi jonkin verran pöly- ja meluhaittoja varsinkin kesäaikaan, mutta Vapon mukaan se ei haittaisi, sillä lähin rakennus sijaitsee tuotantoalueelta reilun puolen kilometrin päässä.

Malja Julkunevalle. Kuva: Hanna Kaisa Hellsten.
Malja Julkunevalle. Kuva: Hanna Kaisa Hellsten.

Alue tunnetaan

Julkunevalle pääsee helpoimmin kulkemalla kiinteistön rajaa pitkin. Poikkeamme lyhyesti katsomaan Saaren löytämää muinaismuistomerkkiä. Kivikasan päällä on vanha kanto, joka kertoo siitä, että muodostelma on ollut paikallaan vähintään 1800-luvulta asti. Muistomerkistä ei kuitenkaan löydy mainintaa mistään.

”Tämä saattaa olla jopa pronssikaudelta. Tuo yksi murikka on siirtynyt, mutta katso, tämä reuna on aivan suora. Siitä tietää, että tämä on ihmisen käden jälkeä.”

Saari tuntee alueen kuin omat taskunsa. Hän myös työskentelee luonnossa. Alueen tuntemisesta onkin paljon hyötyä metsurin työssä.

”Minun ei tarvitse pyytää ketään suojelemaan vastaan tulevia arvokohteita. Voin huomioida ne itse.”

Matka jatkuu avosuon reunalle. Sieltä käyvä tuuli karkottaa kesän paarmat ja hyttyset, jotka ovat metsän suojassa käyneet ahneesti kulkijoiden kimppuun.

Näkymä nevalle avautuu upeana. Saari kertoo, että kyseessä on viimeinen avosuo Räyringin länsiosassa. Tämä sai aikanaan kyläkunnan vastustamaan alueelle suunniteltua turpeenottoa.

Viimeisimpänä ihmisen toimena suon reunoja on nakertanut peltojen raivaus.

Pitkä tarina

Julkunevan suokiista alkoi jo 1980-luvun alussa, kun Valtion polttoainekeskus hankki Pohjanmaalta laajoja suoalueita turpeenottoa varten. Yhtiö oli aloittanut turvetuotannon vain viisi vuotta aikaisemmin, ja halu uusien tuotantoalueiden hankkimiseen oli kova.

Suojelukiistan ensimmäinen erä käynnistyi vuonna 1998, kun Vapo teeetti ympäristövaikutusten arvioinnin 450 hehtaarin turvetuotantoalueesta. Vuonna 2004 Länsi-Suomen ympäristölupavirasto myönsi luvan 366 hehtaarin suuruiselle turpeennostoalueelle. Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri valitti päätöksestä välittömästi.

Sen jälkeen alkoi varsinainen flipperipeli. Lupahakemus on käynyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa jo kahdesti, josta se on palautunut aluehallintovirastolle 2010 lopussa. Vapo veti hakemuksen kertaalleen pois vuonna 2012. Muutosten jälkeen hanke laitettiin uudelleen vireille.

Toukokuussa 2016 Pohjanmaan piirin aktiivien vuosikymmenten sitkeä työ vihdoin palkittiin, kun Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei myöntänyt lupaa turvetuotantoon Vapon uuden hakemuksen perusteella. Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri juhlisti tapahtunutta julkaisemalla videon, jossa piirin puheenjohtajana toimiva Saari juo kuohuviiniä saappaat suossa.

Sen jälkeen Vapo on tosin valittanut päätöksestä 42 hehtaarin kokoisen alueen osalta. Suunniteltu turvetuotantoalue on kutistunut noin kymmenekseen alkuperäisestä.

”Jonkinlainen vastaveto oli odotettavissakin. Nyt turvetuotantoalue on sen verran pieni, että turvekaivoksen perustamiskustannukset ovat suhteessa korkeat”, Saari arvelee.

Hän epäilee, kiinnostaako Vapoa lähteä asian kanssa vielä kertaalleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Paikallistoimijat sitkeinä

Julkunevan turvaaminen turvetuotannolta on ollut pitkä ja raskas prosessi. Välillä asiassa on ollut tiukempia rypistyksiä, välillä suvantovaiheita. Aihe on myös vaikuttanut kylän ihmisiin, ja vuosien varrella monet ovat väsyneet kiistaan. Ajan saatossa jotkut ovat saattaneet myös vaihtaa puolia, ja kanta Julkunevan turvetuotantoon on vaikuttanut jopa peltojen vuokraussopimuksiin.

Saari pitää Luonnonsuojeluliiton vahvuutena sitä, etteivät suuret ja pitkät kamppailut ole pelkästään paikallisten voimien varassa. Lupavalitukset monissa oikeusasteissa vaativat asiantuntemusta ja jatkuvuutta.

”Vapon kaltaisella suuryrityksellä on varaa vuosikymmeniä kestäviin oikeustaisteluihin. Voisin sanoa, että yhden kylän asukkaat voidaan tällaisella väsyttää, mutta kokonaista liittoa ei.”

Pohjanmaan piiri on aktiivinen: viimeisen viiden vuoden aikana on tehty lähes 150 valitusta ja lausuntoa, joista suuri osa käsittelee turvetuotantolupia. Vaikka välillä piirin näkemyksiä ei ole huomioitu, on työ silti ollut kannattavaa.

Hannu Saari. Kuva: Hanna Kaisa Hellsten.
Hannu Saari. Kuva: Hanna Kaisa Hellsten.

Vesi ratkaisee

Julkunevan keskiosa on säilynyt luonnontilaisena. Pitkissä kumppareissa pystyy liikkumaan hetteikköä kohti. Välillä tottumattoman saappaan varsi hörppää hieman vettä. Suurin osa suomalaisista soista ei enää ole luonnontilaisia tai edes sen kaltaisia, sen verran tehokkaasti niitä on käsitelty.

Julkunevan suojelukiistassa vesitalous on näytellyt tärkeää osaa. Suokokonaisuuden keskellä virtaa luonnontilainen noro, jota ei vesilain mukaan saa vaarantaa. Ojittaminen muuttaa suovesien virtausta ja päästää kiintoaineen liikkeelle. Turvemoska valuu läheisiin vesistöihin ja hajoaa, mikä kuluttaa happea. Suon lähellä sijaitsee Porasenjoki, joka on saukon elinaluetta ja virkistyskalastajien ilon aihe. Se kärsisi turvetuotannosta, sillä se on matala, kalkkipitoinen joki.

Julkunevan kiistan viimeisin erä käytiin juuri turvetuotannon vesistövaikutuksista. Toukokuussa tulleessa aluehallintoviraston päätöksessä todettiin, ettei ympäristö kestä lisäkuormitusta. Yhteispäästöt saattaisivat pilata alapuolisen vesistön, jonka tilaa pitäisi pikemminkin parantaa. Vapo perustelee luvasta tekemäänsä valitusta sillä, ettei turvetuotannon aiheuttama lisäkuormitus vesistöihin ole merkittävä.

”Vapon mielestä Lappajärveen sopii vielä kuormitusta”, sanoo Saari, jonka mielestä hyväkuntoisten vesistöjen pilaamiselle ei ole tarvetta.

Vetelissä kastuu

”Montako minuuttia menee, ennen kuin tuo rajuilma on niskassa? Kymmenen?” kysyn Saarelta, kun olemme päässeet suon keskiosaan.

”Näyttäisi, että pikemminkin kymmenen sekuntia”, Saari sanoo.

Samassa voimakas sadekuuro rummuttaa suon keskiosan veden rypyliäiseksi. Kastumme läpimäriksi. Rämmimme takaisin autolle, silmälasit huurustuvat.

”Onneksi on tuttu reitti”, Saari vitsailee.

Kaadan saappaista pois ruskeaa suovettä ja käännän paidan kuivaksi. Reissu on kuitenkin kastumisen arvoinen. Avosuo on aina upea näky – ja varsinkin, kun näkee sen päälle vyöryvät synkät pilvet.

Julkunevalle tulevaisuus näyttää valoisalta.

”Loppukaneettina tästä koko prosessista voisi todeta, että Julkunevan puolustajien ansiosta eivät räyrinkiläiset joudu elämään suotta”, Saari veistelee. 

Tietolaatikko

Turvekiistat käydään oikeudessa

Turpeen energiakäytön historia ulottuu 1960- ja 1970-luvuille, jolloin Geologian tutkimuskeskus ryhtyi systemaattisesti kartoittamaan Suomen soita. Valtion enemmistöomistamalle energiayhtiölle Vapolle annettiin tehtäväksi kehittää turpeen energiakäyttöä.

Nyt Vapon aikanaan käynnistämät turvetuotantoalueet alkavat ehtyä. Uusia alueita kaivataan, mutta toisin kuin vuosikymmeniä sitten, nyt yhtiön omistamille maa-alueille kohdistuu myös suojelupaineita. Turpeen kaivuun lisäksi soita on erityisesti 1960- ja 1970-luvulla ojitettu metsätalouden ja maatalouden tarpeisiin.

Vetelin Julkunevan konfliktia analysoinut Eerika Albrecht kertoo Terrassa (127: 4 2015) ilmestyneessä artikkelissaan, että turpeennoston herättämä laaja vastustus on 2000-luvun ilmiö. Turvekiistat ovat tiiviisti kytköksissä maaseudun muutokseen: maalla eläjät haluavat elää lähellä luontoa ja virkistäytyä, minkä vuoksi luonnon puolesta halutaan myös toimia. Julkunevan luonnonsuojelutoimintakin rinnastuu Albrechtin mukaan oman elintilan puolustamiseen ja kyläyhteisön hyvinvoinnin turvaamiseen.

Kun turvetuotantoa suunnitellaan, on alueelta tehtävä ympäristövaikutusten arviointi. Tämän perusteella aluehallintovirasto päättää ympäristöluvasta. Päätöksestä on mahdollista valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen ja tämän jälkeen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ympäristönsuojelulain lisäksi turpeennoston vaikutuksia sivutaan myös muun muassa vesilaissa sekä maakuntakaavamenettelyssä.

Suurin osa suokiistoista käydäänkin oikeusistuimissa ja tiedotusvälineissä, suora toiminta on perin harvinaista. Pahimmillaan kiistat kestävät vuosikymmeniä, ja sinä aikana paikallisyhteisöissä voi tapahtua paljon. Paljon onkin kiinni siitä, miten paikalliset toimijat voivat hankkia oikeudessa tarvittavaa erityisosaamista sekä siitä, mitkä ovat heidän mahdollisuutensa sitoutua asiaan.

Tietolaatikko

Soita saadaan turvaan yksi kerrallaan

Kuva: Ville Kangas
Kuva: Ville Kangas

Suomen suoluonto on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen. Yli puolet Suomen soista on kuitenkin menettänyt luonnontilansa. Erityisesti Etelä-Suomessa suoluonnon tilanne on kehno. Turvetuotannon lisäksi soiden ojittaminen metsätaloutta varten tuhonnut soita.

”Koska tilanne on niin heikko, on jokainen suo arvokas ja jokainen turvaan saatu suo juhlan arvoinen”, suojeluasiantuntija Paloma Hannonen sanoo.

Suomen luonnonsuojeluliiton piirit ja paikallisyhdistykset käyvät suojeluvääntöjä yksi suo yksi kerrallaan. Eniten voittoja saadaan valittamalla turpeenoton ympäristöluvista. Valittamalla ei ehkä saa suurta kansansuosiota, mutta tuloksia syntyy. Viiden viime vuoden aikana Luonnonsuojeluliiton piirit ja yhdistykset ovat saaneet kaadettua ainakin 50 suon turpeenottoluvat.

Turpeennostossa suon alkuperäinen lajisto ja luontotyypit tuhoutuvat täysin. Lisäksi turvetuotantoalueiden vesistöpäästöt aiheuttavat haittoja valuma-alueen vesistöille. Suovoitoilla pelastetaan siis paitsi suoluontoa myös vesistöjä.

Uudistuneessa ympäristönsuojelulaissa siirryttiin pienten turvesoiden luvitukseen, koska aiemmin isoja soita lohkottiin pieniksi tuotantoalueiksi ympäristöluvan välttämiseksi. Pienistä vierekkäisistä turvetuontantoalueista saattoi todellisuudessa muodostua yksi suuri alue, jonka ympäristövaikutus oli suuren turvetuotantoalueen tasoinen.

”Muutos on hyvä, mutta ei näy vielä, sillä pienet ja keskisuuret turvetuotantoalueet saivat peräti viiden vuoden lisäajan lupien hakemiselle”, Hannonen kertoo.

Moni luonnonsuojelija laittoi panoksensa ja toivonsa soidensuojeluohjelmaan, jolla oli tarkoitus suojella 100 000 hehtaaria arvokkaimpia jäljellä olevia luonnontilaisia soita. Lopulta parempaans turvaan saatiin yhteensä noin 36 000 hehtaaria soita; lakisääteisinä suojelualueina 20 000 hehtaaria ja lisäksi 16 000 hehtaaria Metsähallituksen taloustoimilta sivuun siirrettyinä säästökohteina.

”Ohjelman ulkopuolelle jäi siis paljon hienoja kohteita ja joillekin soille turveyhtiöt hakevat lupia turvetuotannolle”, Hannonen toteaa. ”Lisäksi hallitus on alentanut turpeen verotusta. Myötämielisyyttä turvetuotannolle siis on toisin kuin suoluonnolle, jonka suojeluun varattua rahoitusta on leikattu.”

Liisa Hulkko

Tietolaatikko

Soidensuojeluvoittoja 2012–2016

kartta
kartta

Vuosien 2012–2016 aikana ainakin 50 suon turpeenoton ympäristöluvat on saatu kaadettua aluehallintoviraston (AVI), Vaasan hallinto-oikeuden (HAO) tai korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä (KHO). Kaikki eivät ole lopullisesti turvassa, mutta välivoittojakin kannattaa juhlia! Muutama suo on saatu myös lopullisesti suojeluun.

Etelä-Häme:

Isosuo, Hartola, KHO 2014

Etelä-Karjala:

Höytiönsuo, Lappeenranta, KHO 2016

Konnunsuo, suojeltu 2016

Etelä-Savo:

Särkimäensuo, Pieksämäki, AVI 2012

Vipusuon tuotantolohko 1, KHO 2013, Vapo peruutti hakemuksensa

Keski-Suomi:

Lempaatsuo, Keuruu, HAO 2012

Kynnyssuo, Jämsä, AVI 2013

Konnonsuo, Karstula, AVI 2013

Rääsysuo, Joutsa/Kangasniemi, AVI

Konttisuo, Saarijärvi, AVI 2013

Parantaisensuo, Multia, AVI 2013

Isosuo (Kuitulan-), Uurainen, AVI 2014

Nuuvasensuo, Keuruu, AVI 2016

Kaakkosuo, Keuruu, AVI 2016

Linnasensuo, Keuruu, AVI 2016

Kalmuneva, Martinjärvi, KHO 2016 (turvetuotanto suljettu)

Paajalansuo, Saarijärvi, KHO 2016

Lappi:

Salonsuo, Ranua, AVI 2013

Pirkanmaa:

Pahkaneva, Virrat, AVI 2012 (peruttu)

Matolamminneva, Virrat, AVI 2012 (hakemus peruttu)

Saukonsuo, Parkano, suojeltiin 2012

Isoneva, Virrat, AVI 2014

Sarvineva, Kihniö, KHO 2015

Pohjanmaa:

Vähäjärvenneva, Kurikka (ent. Jalasjärvi), AVI 2012

Heinineva, Alajärvi, suojeltiin 2012

Virvatuli, Halsua, suojeltiin 2012

Näätäneva, Kauhajoki, KHO 2013

Meraneva, Perho, HAO 2014

Puskalanneva, Kauhava, KHO 2014

Klapurinneva, Laihia, HAO 2014

Siulanneva, Närpiö, HAO 2014

Rimminneva, KHO 2015

Tausneva ja Kaulalamminneva, Kuortane, HAO 2015

Iso Rapaneva, Isojoki, KHO 2015

Höyläsalonneva, Toholampi, KHO 2015

Teerineva, Evijärvi, KHO 2015

Lintuneva, Kurikka, HAO 2016

Julkuneva, Veteli, HAO 2016 (3 krt)

Pohjois-Karjala:

Viurusuo, Outokumpu, suojeltiin 2012

Ruplansuo, Rääkkylä, AVI 2013

Matolamminsuo, Kitee, KHO 2014

Pohjois-Pohjanmaa:

Honkaneva, Siikajoki, AVI 2012

Paskoneva, Pyhäjärvi, AVI 2012

Puronlatva-Vengassuo, Pudasjärvi, peruttu 2012, suojeluvaraus

Rimpineva, Kärsämäki, KHO 2012 (hylätty myös AVI:ssa ja HAO:ssa)

Savilammensuo, Ii, peruttu 2012

Savineva, Kärsämäki, KHO 2012 (hylätty myös AV:ssaI ja HAO:Ssa)

Susisuo, Vaala, HAO 2012 (2011 AVI)

Nälkäsuo, Pudasjärvi, AVI 2012, HAO 2013

Puolivälinsuo, Pudasjärvi, AVI 2013

Kontiosuo, Kuusamo, pääosin hylätty,  AVI 2013, sama päätös HAO 2014

Laukkulamminsuo, Ii,  peruttu 2014

Onkilammenneva, Reisjärvi, peruttu 2014

Pitämönsuo, Pudasjärvi, AVI 2016

Ahmasuo, Pudasjärvi, AVI 2016

Pohjois-Savo:

Rastunsuon lintujärven osto Vapolta hyvin edullisesti 2016

Satakunta:

Koivistonkeidas, Kankaanpää, VHO 2012, hakemus peruttu

Alhonkeidas, Kankaanpää, KHO 2013

Uusimaa:

Kurkisuo, Hyvinkää, suojeltiin 2012

Varsinais-Suomi:

Pöytyän Hirvisuo,  AVI 2013

Koonnut Liisa Hulkko

Luonnonsuojelija-lehti on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenetu.
Tervetuloa norppajengiin! sll.fi/liity

”Lempilehteni, joka pitää airot meressä, jalat polulla ja sydämen taivaalla!”

Jaa sosiaalisessa mediassa