Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto
Navigaatio päälle/pois

Luon­non­suo­je­lu­liit­to vetoaa norpille turvallisen kalastuksen puolesta Saimaalla

Erittäin uhanalaisen saimaannorpan ja erityisesti sen kuuttien suojelemiseksi säädetyt verkkokalastusrajoitukset Saimaalla päättyvät 30.6. Kalaverkkojen vaara korostuu rajoitusajan loputtua. Kevätkesäiset kalastusrajoitukset ovat laajentuneet alueellisesti mutta eivät ajallisesti. Nuorille kuuteille heinäkuu onkin edelleen vaarallisin kuukausi.

“Liian suuri osa kuuteista kuolee ensimmäisenä elinvuotenaan. Vain joka viides selviää lisääntymisikään asti, ja vieroitusiän jälkeen suurin yksittäinen kuolinsyy on kalanpyydyskuolleisuus”, muistuttaa Suomen luonnonsuojeluliiton saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen.

Varusta katiska nielurajoittimella

Tämän kevään pesälaskennoissa kuutteja löydettiin ennätysmäärä. Erityisen ilahduttavia olivat pohjoiselta Saimaalta, Orivedeltä ja Jänisselältä löydetyt viisi kuuttia sekä Luonterin kaksi ja Kyläniemen eteläpuolen kaksi kuuttia. Ne osoittavat, että saimaannorppa pyrkii palaamaan entisille elinalueilleen.

“Meillä ei ole varaa menettää yhtään näistä kuuteista verkkoihin. Jokainen poikanen on tärkeä, jotta saimaannorppakannan sirpaloituminen saadaan vähenemään ja kannan geneettinen vaihtelu lisääntymään”, toteaa Kaarina Tiainen.

Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että nyt päättyvien verkkokalastusrajoitusten lisäksi keväällä hyväksytyssä asetuksessa säädetään tiettyjen norpalle vaarallisten pyydystyyppien ympärivuotisesta kiellosta. Rajoitusalueella kiellettyjä ovat esimerkiksi kuuteille hengenvaaraa aiheuttavat löysänieluiset katiskat.

“Tavallisen mökkikatiskankin saa helposti norppaturvalliseksi nielurajoittimella. Vahva nielurajoitin estää katiskan nielun laajenemisen yli 15 cm leveäksi, jolloin kuutti ei pääse tunkeutumaan katiskaan kalojen perässä”, Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piirin toiminnanjohtaja Timo Luostarinen kertoo.

Nielurajoittimen voi noutaa maksutta Suomen luonnonsuojeluliiton jakelupaikoista, joita on 22 eri puolella Saimaata. Etelä-Savon piirin asiantuntijat päivystävät myös heinäkuun ajan Savonlinnan torilla infotelttassa. Torilta saa noutaa nielurajoittimia sekä kysyä ajankohtaista norppatietoa.

Verkkojen sijaan vapa tai katiska

Luonnonsuojeluliitto vetoaa kaikkia Saimaalla kalastavia jättämään verkot naulaan. Luopuminen verkkokalastuksesta ei tarkoita kuitenkaan kalastuksen lopettamista. Norppa-alueilla voi hyvin onkia, heittokalastaa, vetää uistinta ja kalastaa turvallisilla katiskoilla. Kuluttaja voi myös ostaa kalaa niiltä ammattikalastajilta, jotka käyttävät norppaturvallisia pyydyksiä.

”Myös uhanalaiset kalakannat kuten äärimmäisen uhanalainen saimaannieriä ja järvilohi sekä erittäin uhanalainen järvitaimen hyötyisivät verkkokalastuksen lopettamisesta”, Tiainen muistuttaa.

Taustaksi:

  • Uusi asetus kalastusrajoituksista saimaannorpan suojelemiseksi tuli voimaan tänä keväänä.
  • Rajoitusten ajallinen kesto säilyi ennallaan, vaikka kuuttikuolemien on todettu siirtyneen heinäkuulle. Norppien kalanpyydyskuolemat eivät Metsähallituksen tilastojen mukaan ole juuri vähentyneet.
  • Tutkijoiden mukaan todellinen kalanpyydyskuolleisuus on jopa 2–3-kertainen tilastoihin verrattuna.
  • Luonnonsuojeluliitto jätti asetusta valmistelevan työryhmän raporttiin eriävän mielipiteen, joka koski rajoitusten riittämättömyyttä.

Jaa sosiaalisessa mediassa