Epäonnistuneet ojitukset näkyvät vesistöissä – ja taloudessa

Maaperän ojitukset ovat yksi keskeinen syy Satakunnan vesistöjen ja rannikkoalueiden kiintoainekuormitukseen. Kuormituksen seurauksena vesistöt voivat rehevöityä, tummua ja liettyä, mikä tavallisesti muuttaa eliöyhteisöjen koostumusta. Tämä tiedote käsittelee Satakunnan epäonnistuneita ojituksia ja on osa Suomen Luonnonsuojeluliiton Satakunnan piirin SELKIS-hanketta.

Miksi maaperää ojitetaan?

Maaperän ojitus oli Suomessa laajamittaista erityisesti 1900-luvun jälkipuoliskolla. Ojitusten taustalla on kosteudelle herkkien talousmaiden tuotannon ja maaperän kantokyvyn parantaminen sekä uusien alueiden käyttöönotto. Suomessa ojitetaan käytännössä metsiä, peltoja ja soita. Tavallisesti soita ojitetaan talousmetsäksi, mutta myös turvetuotantoon ja pelloiksi. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan suomen alkuperäisestä 10,4 miljoonan hehtaarin suoalasta ojittamattomia on jäljellä alle puolet, noin 4,1 miljoonaa hehtaaria. Näistä ojittamattomista suoalueista 3,4 miljoonaa hehtaaria sijaitsee Pohjois-Suomessa.

Miksi ojitus voi epäonnistua?

Ojituksen voidaan katsoa epäonnistuneen, jos ojituksen tavoitteita ei saavuteta tai se aiheuttaa merkittävää haittaa ympäristölle. Tavoitteet voivat jäädä saavuttamatta, jos maaperä jää märäksi tai vastaavasti kuivuu liikaa, vedet seisovat tai valuvat väärään suuntaan. Luke arvioikin, että 0,5–1,0 miljoonaa hehtaaria soista on jäänyt vähäpuustoisiksi ojituksista huolimatta. Väärin suunniteltu ojitus voi kiihdyttää maaperän eroosiota tai aiheuttaa liian nopeaa valumaa aiheuttaen vesistökuormitusta. Ojituksen oikea sijoittaminen onkin tärkeää – jyrkissä rinteissä tai turvemailla ojitus voi aiheuttaa jatkuvaa kiintoainevaluntaa alapuolisiin vesistöihin. Tällöin veden laatu voi kärsiä, väri tummua tai pohja liettyä. Ojien kaivaminen aiheuttaa puolestaan aina kiintoaineen liikkeellelähdön.

Ojitusten pitkäaikaisvaikutukset

Metsäojitusten aiheuttama kuormitus ei rajoitu vain lyhytaikaisiin vaikutuksiin. Mika Niemisen (LUKE) tutkimusten mukaan ojituksilla on merkittäviä pitkäaikaisvaikutuksia, jotka voivat näkyä vesistöissä jopa vuosikymmeniä. Alkuvaiheessa sedimenttikulkeuma ja ravinnehuuhtoumat voivat hieman tasaantua, mutta noin kymmenen vuoden kuluttua kuormitus alkaa usein uudelleen kasvaa. Tämä ilmiö liittyy erityisesti orgaanisen maa-aineksen hapettumiseen: kun aiemmin veden kyllästämä turve kuivuu ja altistuu hapelle, sen sisältämät yhdisteet muuttuvat liukenevaan ja helposti kulkeutuvaan muotoon. Tämän seurauksena liukoinen hiili, typpi ja fosfori voivat vapautua entistä suuremmissa määrin vesistöihin, aiheuttaen ajoittaisia kuormituspiikkejä vielä pitkään ojituksen jälkeen.

Epäonnistuneet ojitukset Satakunnassa

Satakunnan maakuntaohjelman 2022–2025 ympäristöselostuksen mukaan Satakunnan soiden ojitusaste on yli 75 %, eikä epäonnistuneilta ojituksilta ole vältytty Satakunnassakaan. Satakunnan epäonnistuneista ojituksista käsitellään seuraavaksi Omassuota, Elvan suota sekä Hämeenkankaan aluetta.

Omassuo

Ahmasojan kautta Eurajoen valuma-alueeseen kuuluva Omassuo ojitettiin metsätaloutta varten 1960–1980-luvuilla. Ojitukset ovat kuitenkin olleet tehottomia ja aiheuttaneet kiintoainekuormitusta valuma-alueella. Ojituksesta huolimatta tukkipuuta ei suolla ole saatu kasvamaan. Varsinaisia vedenlaatumittauksia Ahmasojasta ei olla tehty, mutta Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan Seppo Varjosen mukaan vaikutukset ovat silmin nähtävissä:

-Ahmasojan laskukohdassa Eurajokeen voidaan silmin havaita lietteen ja kiintoaineksen määrä, joka Ahmasojasta tulee. Ahmasojan vesi on tyypillisesti ruskeaa humuspitoista suovettä, jonka merkittävä lähde on nimenomaan Omassuo, Varjonen kertoo.

Lisäksi Varjonen mainitsee, että ojitusten seurauksena rankkasateet tai sulavedet saavat aikaan hetkellisiä hyvin rajuja tulvia Ahmasojaan, joiden yhteydessä kulkee suuria määriä kiintoainesta Eurajokeen.

2010-luvulla Omassuolla suunniteltiin turvetuotantoa. Kuitenkin vuonna 2018 valmistuneessa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen selvityksessä suon todettiin olevan merkityksellinen suolajiston kannalta, kun alueella havaittiin uhanalainen suovenhokas-perhoslaji. Lajin esiintyminen esti hankkeen toteutumisen. Aiemmin Ala-Satakunnan ympäristöseura ry oli pyrkinyt estämään hankkeen toteutumisen sen suurten vesistövaikutusten takia. Kuitenkin perhoslöydön seurauksena 38,3 hehtaarin alue Omassuon keskiosalta rauhoitettiin soiden suojelualueeksi vuonna 2018.