Valitus Varsinais-Suomen ely-keskuksen päätöksestä koskien merimetson tappamista ja häirintää Eurajoen-Lapinjoen kalatalousalueella 2022-2024
ASIA
Valitus Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen päätöksestä koskien
rauhoitetun lintulajin, merimetson, yksilöiden tappamista ja häirintää Eurajoen-Lapinjoen
kalatalousalueella vuosina 2022-2024 (VARELY/5968/2021)
VALITTAJAT
Rauman Seudun Lintuharrastajat ry
Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piiri ry
VAATIMUKSET
Valittaja vaatii Turun hallinto-oikeutta:
1) kumoamaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen päätöksen, päivämäärä 15.7.2022 ja poistamaan päätöksen tai palauttamaan sen uuteen käsittelyyn.
2) pyytämään Helsingin yliopistolta ja Suomen ympäristökeskukselta lausunnot poikkeuslupapäätöksen pohjana olevan Luonnonvarakeskuksen lausunnon tieteellisestä asiamukaisuudesta.
PERUSTELUT
1) Lupa ei perustu uusimpaan saatavilla olevaan uusimpaan tutkimustietoon, vaan tieteellisesti puutteelliseen ja yksipuoliseen asiantuntijalausuntoon.
2) Lupaa ei ole rajoitettu tietyille mahdollisesti ongelmallisille kohteille, vaan hyvin laajalle maantieteelliselle alueelle.
3) Luvan sallima tapettavien lintujen yksilömäärä on suuri, noin 10 % alueella pesivistä yksilöistä, vaikka sen tulisi olla pienin mahdollinen, jolla vakavat vahingot voidaan ehkäistä.
Uusi tutkimustieto
Viranomaisten on päätöksenteossaan seurattava päätöksiinsä keskeisesti vaikuttavaa tutkimusta ja otettava uusin tutkimustieto huomioon päätöksiä tehdessään. Lupapäätös perustuu haitan arvioinnin pohjalta käytännössä täysin lupaviranomaisen Luonnonvarakeskukselta pyytämään 14.1.2022 päivättyyn asiantuntijalausuntoon. Luonnonvarakeskus on lausunnon jättämisen jälkeen 27.1.2022 tiedottanut uudesta tutkimuksestaan otsikolla ”Merimetso ei uhkaa Suomen rannikkovesien ahvenkantoja”. Tiedote perustuu arvostetussa ICES Journal of Marine Science -tiedelehdessä julkaistuun tutkimukseen. ELY-keskuksen päätöksessä kyseinen tutkimus on jätetty vähäiselle huomiolle ja laajoilla rannikkoalueilla toteutettujen tutkimusten painoarvoa vähätelty. Tämä on vaikuttanut lupaharkintaan, ja pidämme todennäköisenä, että lupapäätös olisi ollut erilainen, mikäli uusinta tutkimustietoa olisi käytetty laajemmin.
Luonnonvarakeskuksen lausunnon puutteellisuus
Käsityksemme mukaan Luonnonvarakeskuksen lausunto 14.1.2022 on sisällöltään aiemmista poikkeava ja ristiriidassa muun muassa Luonnonvarakeskuksen oman tiedotteen 27.1.2022 kanssa. Mielestämmelupaviranomaisen olisi tullut käyttää myös muita lähteitä ja asiantuntijoita päätöksenteossaan, koska lausunto oli ristiriidassa Luonnonvarakeskuksen oman tutkimustiedotuksen kanssa. Luonnonvarakeskuksen lausunnossa todetaan ahvenen saalistason pienentyneen pyyntiruudun 42 alueella ja lausunto antaa ymmärtää tämän johtuvan merimetson vaikutuksesta: ”Kaupallisten ahvensaaliiden lasku sijoittuu samalle aikajaksolle merimetsomäärän voimakkaan kasvun kanssa (kuva 2). Vielä 2000-luvun alussa ahvenen yksikkösaaliit ja ahveneen kohdennetun kalastuksen pyyntiponnistus olivat pyyntiruudulla 42 varsin korkeat, enimmillään yli 0,35 kg ahventa verkkovuorokautta kohti. Verkkopyynnin yksikkösaaliit heikkenivät huomattavasti vuodesta 2007 alkaen ja ovat viimeisen viiden tilastointivuoden aikana olleet keskimäärin 0,20 kg ahventa”.
Näkemyksemme mukaan lausunto pyrkii liittämään muutokset ahvenkannassa merimetsokannan kasvuun. Lausunnossa ei ole kuitenkaan käsitelty riittävästi muita ahvenkantaan vaikuttaneita tekijöitä. Esimerkiksi vuosituhannen vaihteen ja 2000-luvun alun poikkeuksellisen korkeat ahvenen yksikkösaaliit johtuivat 90-luvun runsaista vuosiluokista (mm. Luonnonvarakeskuksen Kalakantojen tila -raportit; Kokkonen ym. 2019). On harhaanjohtavaa käyttää kannanmuutoksen arvioinnissa vertailukohtana poikkeuksellisia huippuvuosia, kuten lausunnossa on tehty. Luonnonvarakeskuksen lausunnon kuvan 3. saalismäärän pienenemisessä vuodesta 2007 alkaen on kyse kokonaissaaliin ja ahvenkantojen palautumisesta tavanomaisella tasolle. Lausuntotekstissä tähän on liitetty yksikkösaaliin merkittävän lasku, joka on liitetty merimetson samanaikaiseen runsastumiseen.
”Pyyntiponnistus on 2010-luvun alussa ollut vielä samalla tasolla kuin huippusaaliiden
aikana, mutta laski saaliiden heiketessä (kuva 3).”
Väite on ristiriitainen: kuvan 3 perusteella pyyntiponnistuksen väheneminen alkoi jo vuoden 2008 jälkeen ja verkkopyyntiponnistus oli 2010-luvun alkuvuosina enää noin puolet 2000-luvun huippusaaliiden aikaisesta tasosta. Kuvassa 3 on myös esitetty kuvaa 2 lyhyempi ajanjakso, minkä vuoksi saaliin ja pyyntiponnistuksen lasku korostuu. Lausunnossa todetaan lisäksi pyynnin keskittyneen 2016-2020 enenevissä määrin huhti-toukokuulle ja syys-marraskuulle, mikä poikkeaa 2010-luvun alun koko avovesikauden aikaisesta pyynnistä, mutta muutoksen syytä tai merkitystä ei käsitellä. Pyynnin väheneminen on kuitenkin yleinen ilmiö koko rannikolla, missä verkkopyynti on vähentynyt mm. kalastajien ikääntymisen ja hylkeiden aiheuttamien ongelmien vuoksi (Luonnonvarakeskuksen Kalakantojen tila -raportit; Kokkonen ym. 2019).
Merimetson vaikutuksia koskevassa kappaleessa viitataan Lehikoisen ym. (2017) yksikkösaaliisiin pohjautuvaan julkaisuun, jonka mukaan merimetsokolonioista aiheutuvia kalastovaikutuksia ei havaittu. Lehikoisen julkaisua ja pyyntiruutukohtaisen yksikkösaaliin käyttökelpoisuutta arvioidaan lausunnossa seuraavasti:
”Esimerkiksi yksikkösaaliisiin perustuvassa tutkimuksessa (Lehikoinen ym. 2017), jossa tarkastelualue (tilastoinnissa käytetty 50 × 50 km pyyntiruutu) oli huomattavasti suurempi kuin paikallisen ahvenkannan tai yksittäisen merimetsokolonian vaikutusalue, kalastovaikutuksia ei havaittu.”
”Pyyntiruutukohtaisten yksikkösaaliiden on todettu soveltuvan huonosti kalakantamuutosten arviointiin, jos kalastuksen rakenteessa tapahtuu muutoksia” (Lappalainen ym. 2020).”
Vaikka pyyntiruutukohtaisen yksikkösaaliin käyttö ei ole yksiselitteistä, ei näkemyksemme mukaan myöskään ammattikalastuksen kokonaissaaliin voida väittää kuvastavan merimetson vaikutusta, kun pyynnin tiedetään vähentyneen eikä muita saaliisiin vaikuttavia tekijöitä mainita. Oikea menettelytapa olisi esittää sekä yksikkösaaliit että kokonaissaaliit ja pyyntiponnistus avoimesti kuvina, ja jos kalastus on esitetyllä aikajaksolla muuttunut, selostaa muutos ja arvioida sen vaikutus yksikkösaalislukuihin. Näiden perusteella voisi arvioida mahdollista merimetson vaikutusta. Pidämme harhaanjohtavana, että tärkeitä taustatekijöitä ei ole lausunnossa mainittu.
Tiedotteessaan 27.1.2022 referoimaansa Heikinheimon ym. (2021) tutkimusta Luonnonvarakeskus arvioi lausunnossaan seuraavasti:
”Todennäköisesti merialue tai yksittäinen pyyntiruutu on pinta-alaltaan liian suuri yksikkö saalisvahinkojen raportointiin, koska niiden kertymä riippuu saalistavien lintujen lukumäärästä sekä keskittymisestä tietyille alueille eri ajankohtina, saaliskalojen liikkeiden mukaan.”
Lausunnon arviot pyyntiruutukohtaisten saalismäärien huonosta soveltuvuudesta vertailuun sekä yleisemmin että Lehikoisen ym. (2017) ja Heikinheimon ym. (2021) tutkimustulosten kohdalla edellyttävät mielestämme muiden tieteellisten asiantuntijoiden konsultoimista. Huomautamme, että edellä esitetyistä arvioista, joiden mukaan pyyntiruutu on pinta-alaltaan liian suuri yksikkö, huolimatta merimetsokolonioiden vaikutusalueen on lausunnossa arvioitu kattavan koko pyyntiruudun 42 rannikkoalueen, ja myös lausunnossa esitetyt arviot merimetson vaikutuksista kalakantoihin ja saaliisiin Eurajoki-Lapijoen kalastusalueella perustuvat pääasiassa juuri pyyntiruutukohtaisiin saalismääriin.
Lausunnossa merimetson saalistuksen sanotaan kohdistuvan ahvenkannan nuoreen osaan, 10-25 cm:n mittaisiin ahveniin. Valtaosa merimetson saalistamista ahvenista on Salmen ym. (2015) mukaan 9-22 cm:n mittaisia, tätä suurempia vain harvoin. Tässä yhteydessä lausunnossa ei mainita, että noin puolet tämän kokoisista ahvenista, pääasiassa koiraat, eivät kasva lainkaan kalastettavaan kokoon. Myöhemmin mainitaan, että osa ahvenista ei kasva kalastuskokoon, mutta huomautamme, että kyseessä on itse asiassa huomattava osa eli noin puolet ahvenista. Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa 27.1.2022 asia on ilmaistu seuraavasti: ”Merimetson saalistamista ahvenista noin puolet kuuluu tähän kalastettavaksi kasvavaan kannan osaan.”
Merimetsosta aiheutuvasta saalismenetyksestä todetaan lausunnossa seuraavasti:
”Veneranta ym. (2020) arvioivat Merenkurkussa suuren merimetsotiheyden (3140 pesintää enimmillään noin 20 km etäisyydellä toisistaan) aiheuttamaksi saalismenetykseksi enimmillään 32‒67 % merimetson pesimäkolonioiden lähistöllä, lintujen pääasiallisella syönnösalueella ja koko pyyntiruudun alueelle yleistettynä 10–33 %.”
Huomautamme, että Venerannan ym. (2020) tutkimuksessa oli oletuksena, että kaikki pesimättömät esiaikuiset saalistavat samalla alueella kuin kolonioissa pesivät, ja että pesinnän jälkeen koko populaatio jää muuttoon asti samalle alueelle. Tämä ei pidä Yrkeshögskolan NOVIAn toteuttamien merimetsojen GPS-seurantojen mukaan paikkaansa, vaan merimetsot liikkuvat huomattavasti laajemmalla alueella ja vaihtavat usein saalistuspaikkojaan. Tämän valossa merimetsokannan kalastovaikutuksia on hyvin todennäköisesti Venerannan ym. (2020) tutkimuksessa yliarvioitu. Ahvenen vuosiluokan muodostumisesta todetaan seuraavaa:
”Vahvan vuosiluokan muodostuminen todennäköisesti edellyttää myös vahvaa kutukantaa (Kokkonen ym. 2019).”
Tätä tulkintaa voi pitää harhaanjohtavana tai tutkimuksen väärinymmärryksenä. Kokkosen ym. (2019) johtopäätös on päinvastainen kuin yllä lausunnossa siteerattu, ja sen mukaan pienikin ahvenen kutukanta voi tuottaa runsaan vuosiluokan silloin, kun lämpötilaolosuhteet ovat suotuisat, ja kutukannan koko voi vain harvoissa tilanteissa olla vuosiluokan muodostumista rajoittava tekijä. Poikastuotanto määräytyy ympäristötekijöiden perusteella ja hyvin tiheä kutukanta voi jopa pienentää poikastuottoa. Myös Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa 27.1.2022 todetaan:
”Ahven tuottaa suotuisissa olosuhteissa suuria määriä jälkeläisiä, joten ahventiheys voi vaihdella huomattavasti eri vuosina. Erityisesti alku- ja keskikesän lämpötilat vaikuttavat ahvenvuosiluokan runsauteen.”
Lausunnossa merimetsojen oletetaan vaikuttavan myös kalojen liikkumiseen, mutta kalastajien mielipidettä lukuun ottamatta muita todisteita väitteelle ei esitetä. Käsityksemme mukaan Ahvenen esiintymisessä on tapahtunut merialueilla muutoksia, jotka liittyvät ilmeisesti rakkohaurutilanteen heikkenemiseen ja matalien merenlahtien hyvään ravintotilanteeseen. Lausunnossa mainittujen Ovegårdin kirjallisuusselvitysten soveltuvuus Säkylän Pyhäjärven tilanteen arvioinnissa on kyseenalainen, koska noin puolet tutkituista alueista oli suljettuja, pienialaisia vesiä (pikkujärviä, kalalammikoita jne.). Lausunnossa mainitaan, ettei Pyhäjärvelle suoraan sovellettavia tutkimustuloksia ole, mutta kuitenkin em. selvityksiä siteerataan seuraavasti:
”Merimetson kalakantavaikutuksista tehtyjen kirjallisuuskatsausten perusteella (Övegård 2017; Övegård ym. 2021) yleisesti merimetsoilla on havaittu olevan negatiivinen vaikutus kalapopulaatioiden tilaan, ja merimetsojen esiintymisen rajoittaminen puolestaan on parantanut kalakantojen tilaa.”
Ovegårdin selvityksen tiivistelmässä kuitenkin todetaan, että edellä mainittu negatiivinen vaikutus ei ollut merkitsevä, eli yleistettäviä johtopäätöksiä sen perusteella ei voi tehdä:
”- – the combined effect of cormorant predation on fish was negative, but the overall effect was not significant at the 95% confidence level – – (Ovegård ym. 2021)”
Lausunnossa oletetaan, että merimetson mahdollinen vaikutus kohdistuisi todennäköisimmin ahveneen. Särkeä ei lausunnossa mainita, vaikka se on merimetson tärkeä ravintokohde, ja esim. Ovegårdin (2021) mukaan merimetson vaikutus särkikaloihin olisi negatiivinen. Särkikalat kilpailevat ahvenen poikasten kanssa ravinnosta, joten merimetson särkikaloihin kohdistuvalla saalistuksella voi ravintokilpailun vähenemisen kautta olla myös positiivinen vaikutus ahvenen poikasten menestymiselle.
Toteamme, että Luonnonvarakeskuksen lausuntoa voidaan edellä mainituista syistä pitää puutteellisena ja yksipuolisena.
Yksilömäärä ja poikkeuslupa-alue
Lupapäätöksen mukaan lupaa haettiin tietyille alueille, joilla merimetsojen oletettiin voivan tuottaa vakavaa haittaa:
”Ampumista tehdään sellaisilla alueilla ja aikoina, joissa merimetsot yleensä käyvät syömässä tai oleskelevat, mutta jossa ei aiheuteta haittaa muille linnuille, kuten kevään ensimmäisille pesijöille. Ampuminen lopetetaan huhtikuun puolivälissä niiltä alueelta, joissa merihanhi ja merikotka pesii ja huhtikuun lopussa niiltä alueilta, joissa haahka pesii. Merimetsoja ammutaan niillä alueilla, joihin niiden vakava kalastohaitta kohdistuu pistemäisesti, ja joilla kaloja on erityisesti tarpeen suojella merimetsoilta. Näitä ovat esimerkiksi ahvenen ja muiden lajien lisääntymis- ja poikastuotantoalueet ja syönnösalueet, silakkaparvien suojaaminen, kalanpoikasten istutuspaikat keväällä (kirjolohi, merilohi ja erittäin uhanalainen meritaimen) ja kalanpyydysten läheisyys. Vaelluskalojen suojelemiseksi lintuja ammutaan Eurajokisuulla ja Eurajoessa niillä alueilla, joilla ampuminen on mahdollista toteuttaa asutus ja virkistyskäyttö huomioiden. Ampumisalueet on merkitty ja kuvattu tarkemmin hakemuksen liitteessä 2.”
Poikkeuslupa on myönnetty haettua laajempana noin 26 000 hehtaarin alueelle, pois lukien pesimäsaaria ja -luotoja ympäröivät suojavyöhykkeet sekä noin 3 000 hehtaarin Rauman kaupungin omistama Selkämeren kansallispuiston osa, jolle valituksen kirjoitushetkellä ei tiettävästi ollut vielä Metsähallituksen lupaa pyynnin toteuttamiseen. Poikkeusluvan sallimaan tappamiseen ei liity merkittäviä rajoituksia, kuten pyynnin kohdistaminen pyydysten tai kutualueiden läheisyyteen aikaisempien ELY-keskuksen myöntämien lupien tapaan.
Pidämme lupa-aluetta epätarkoituksenmukaisen suurena. Laaja-alaisilla lupapäätöksillä, joissa sallittu tapettavien yksilöiden määrä on suuri, sallitaan käytännössä lajin yleinen metsästys, mikä ei ole poikkeuslupien lainsäädännöllinen tarkoitus. Luonnonsuojelulain 69 §:n perusteella myönnettyjen poikkeuslupien avulla voidaan estää lintudirektiivin 9 artiklassa yksilöityjä vakavia vahinkoja. Koska kyse on luonnonsuojelun poikkeuksesta, tulee lupien yksilömäärät mitoittaa siten, että sallittu yksilömäärä on pienin yksilömäärä, jolla vakava vahinko voidaan estää. Vahinkojen täydellinen estäminen ei ole poikkeuslupamenettelyn tarkoitus, vaan se riittää, etteivät vahingot ole enää merkittäviä. Lupa on myönnetty noin 10%:lle alueella pesivistä merimetsoyksilöistä vuosittain, ja vaikka pyynti kohdistuisi lähinnä nuoriin, esiaikuisiin ja pesimättömiin yksilöihin, katsomme lukumäärän olevan luonnonsuojelulain poikkeuksen kannalta epätarkoituksenmukaisen suuri vakavien vahinkojen ehkäisemiseksi.
Lupapäätöksessä ei ole myöskään perusteltu sitä, millä perusteilla ELY-keskus on katsonut, että tuhat yksilöä vuodessa on määrä jolla vakavan vahingon riski pienenee merkittävästi. Minkälainen ja minkä prosessin kautta toteutuva vaikutus tuhannen yksilön tappamisella on vakavan vahingon estämiselle verrattuna esimerkiksi 300 yksilön tappamiseen luvan hakijan esittämiltä potentiaalisesti ongelmallisimmilta paikoilta. Myös uutisointi luvan toimeenpanosta osoittaa, että yleisenä tavoitteena on 1000 merimetson tappaminen.
Kokonaisuutena lupapäätöksen ja merimetsoon liittyvien tutkimusten valossa jää epäselväksi, aiheuttaako merimetso alueella kalakannoille sellaista vakavaa vahinkoa, jonka perusteella lupa on perusteltu, ja millä tavoin 1000 merimetson vuotuinen tappaminen vähentää mahdollista vakavaa vahinkoa.