Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Uudenmaan piiri Riihimäen yhdistys

Riihimäki
Navigaatio päälle/pois

Luonto vei voiton

Vuosien varrella on tullut tehtyä monenlaisia Lapin reissuja ja silloin tällöin suunnitelmia on täyty­nyt muuttaa tai säätää olosuhteiden niin vaatiessa. Tämän vuoden ensimmäinen Lapin reissu oli poikkeuksellisen vaikea. Suunnitelmat ja niiden varasuunnitelmat osoittautuivat yksi toisensa jäl­keen vaikeiksi tai mahdottomiksi toteuttaa.

Stressi ja kiire liian tiukasta aikataulusta johtuen vaivasi jotenkin kaiken aikaa. Alku toteutui kyllä ihan hyvin niin, että olin jo puolimatkassa Äänekoskella reissun alkaessa. Tai ei nyt ihan puolimat­kassa, mutta jo hyvän matkaa Riihimäeltä. Kummipojan häiden jälkeen jatkelin ihan rauhassa kohti Käsivartta neljäs heinäkuuta ja jo saman päivän aikana olin lähellä päämäärääni, Kil­pisjärveä. Ik­kunaa oli pakko pitää auki yli 30:n asteen kuumuudessa ja ristiselkä muistutteli jo tuntikausien istu­misesta autossa. Hie­man puolen yön jälkeen löysin parikymmentä kilometriä Kilpisjärveltä etelään olevan hiekkaisen alueen, jonne saatoin pystyttää teltan auton viereen. Päivän ajo oli ollut kuuma urakka, sillä autossa ei ole ilmastointia. Pulahdinkin leiripaikan viereiseen mutaiseen jorpakkoon viilisty­mään ennen telt­taan sujahtamista. Räkkä oli vahva ja varsinkin sääskiä oli niin, ettei ole ollut vuo­siin. Uinnin päälle minua tikattiin oikein kunnolla. Ovat ne nopeita, vaikka olen niiden kanssa aina pärjännytkin. Onneksi lämpötila oli laskenut yöksi niin, että pensaikon ja auton varjossa oleva teltta pysyi pitkälle aamupäivään viileänä, jotta saatoin nukkua ja levätä matkan rasi­tuksista. Mat­kalla olin pysähtynyt muutaman kerran syömään ja otin vielä teltassa omaa evästä ilta­palaksi. Lä­hellä telttailupaikkaani oli myös asuntoauto löytänyt yöpaikan.

Heräiltyäni seuraavana aamuna huolehdin siitä, että olin ajoissa liikkeellä jo kahdeksan aikoihin. Tarkoitukseni oli mennä Kilpisjärven Retkeilykeskukseen aamupalalle, jonne ehdinkin oikein mai­niosti. Runsas aamupala juuri vapautuneessa pöydässä, josta oli hyvä näköala järvelle, oli oikein mieluinen ja viivyinkin kahvin kanssa kirjoitellen muistiinpanoja ja muita retkeläisiä seuraten var­sin pitkään tuossa tutussa paikassa. Ihmisiä oli runsaasti majoittuneena ja liikkeellä. Suunnitelmani oli ajella Norjan puolelle Didnojoen parkkipaikalle ja laittaa ensimmäinen leiri johonkin lähelle ja näin päästä maastoon jo samana päivänä. Lyhyehköt unet ja matkan rasitukset painoivat vielä, mutta pääsi­sin kunnolla nukkumaan pitkät unet seuraavana yönä tai niin ainakin luulin.

Lämpötila oli aika mukava, + 24. Siis paljon vähemmän kuin etelämpänä. Lämpö oli kyllä nousussa täälläkin. Tarkistin reilun viikon päässä olevat majoitusvaraukset ja ne olivat kunnossa. Siviilirepun jätin säilytyk­seen Retkeilykeskuksen respaan. Olo oli väsynyt ja rasittunut viime päivien reissaami­sesta. Olin ajanut läpi avohakatun Suomen, Suomen, joka kohtelee metsiään ja ympäristöään varsin piittaamat­tomasti, ahneesti ja osaamattomasti. Se on raskasta katseltavaa. Nyt olen kuitenkin me­nossa erä­maahan, luontoon rauhoittumaan. Kilpisjärven Luontokeskuksesta sain uuden mainion kartan Käsi­varresta, jossa kohteeni eli Toskaljärvi ja Norjan puolen Didnojoki näkyivät myös mai­niosti.

Puolen päivän aikoihin läksin kohti Norjan rajaa, joka on varsin lähellä ja kohta sen jälkeen on Did­nojoki, jonka vartta lähtisin vaeltamaan kohti Suomen rajaa ja Somasjärveä. Suomen tullissa mor­jenstin kahta rajavartijaa ja jatkoin kohti Norjan tullia. Norjan koronarajoitukset olivat jotenkin muuttuneet, mut­ta en tarkalleen tiennyt miten. Kohtasin tullia lähestyessäni pysähtyneen ja pitkän autojonon, joka ei tunnin odottelun aikana liikkunut oikeastaan lainkaan eteenpäin. Aloin aavistella pahaa. Uutisista kuuli jotain sellaista, että Norja on helpottanut maahanpääsyä. Jonossa alkoi il­maantua u-käännök­siä, koska toisestakaan suunnasta ei juurikaan tullut liikennettä. Koko liikenteen sujuvuus tuntui olevan seisahduksissa. Syy ei selvinnyt. Koska Kilpisjärvi oli lähellä, tein minäkin ratkaisun ja pala­sin takaisin Retkeilykeskukselle.

Otin kahvin ja latasin puhelinta ja mietin tilan­netta ja yritin saada selkoa Norjan rajamenettelystä. Lämpötila oli noussut ja helleraja ylittynyt nyt täälläkin. Oli kuuma, väsytti ja Norjan raja oli tukos­sa. Vähitellen alkoi kuulla viestejä, että rajalla pitäisi jonottaa jopa viisi tuntia helteessä, jotkut jopa 10 tuntia. Söin Haltinmaassa. Kävin sen jäl­keen ottamassa huilia laittamalla teltan erään sivu­tien varrelle ja torkuin kuumuudessa. Räkkä oli kova. Varsinkin sääskiä oli runsaasti. Palasin kes­kustaan ja kävin satamassa pulahtamassa jääkyl­mässä vedessä (kuva 1). Se kyllä todella piristi hetkeksi. Sit­ten vietin vielä aikaa Retkeilykeskuksella ja sel­vitin tilannetta. Illan viiletessä jonotus rajalla olisi vähän helpompaa, mutta Norja sulkikin rajan jo kello 9 illalla. Aika ei riittäisi läpipääsyyn. Pää­dyin lopulta siihen, etten yrittäisi Norjaan ja voisin yrittää Toskaljärvelle Suomen puolelta. Illan viilent­yessä lähdin etsimään sopivaa yöpymispaikkaa, jollainen löytyikin kohtalaisen läheltä. Ei mi­kään kaunis paikka, mutta riittävä, jälleen teltta oli ai­van auton vieressä pienen päätieltä lähtevän si­vutien varrella. Lämpötila alkoi laskea illan mittaan ja sain nukuttua teltan ulkopuolelta kuuluva sääskien konsertti taustaäänenä.

Kuva 1: Kilpisjärvi ja Mallan luonnonpuiston Pikku-Malla satamasta nähtynä.

Tiistaina läksin jälleen liikkeelle Kilpisjärven keskustaan hieman yhdeksän jälkeen ja menin jälleen aamiaiselle. Lämpö on jälleen nousussa hellelukemiin. On edelleen väsynyt ja rasittunut olo. Pohdin Norjan rajalle lähtöä. Sain lisätietoa Norjan rajan tilanteesta ja siellä jonotusajat ovat todella pitkät ja sää kuuma. Menin satamaan miettimään tilannetta ja pakkaamaan rinkan valmiiksi. Päätin lopul­ta, että en mene Norjaan. Lepäilin autossa ja pulahdin kylmässä järvessä, mikä piristi hetkeksi.

K uva 2: Keltavästaräkki tunturikoivussa.

Le­päilyn ja sään pilvistymi­sen takia päätin yrittää Toskaljärvell­e Haltin reittiä Suo­men puolelta. Au­ton sain parkkiin Luontotu­van parkki­paikalle ja laitoin ta­voitteeksi päästä vain maastoon ensimmäis­een leiriin lähelle Tsa­kaljärveä, Marjajoen varteen. Lähtiessäni kävelemään lämpötil­a oli + 28 ja vaikka olin pyrkinyt keventämään rink­kaa, se tuntui todella paina­valta. Vii­me päivien rasi­tukset ja kuu­muus vaikuttivat tuohon, sillä rinkka oli hie­man tavallista ke­veämpi. No rauhallisesti edeten ja tuon tuosta leväten pääsin Marjajoelle, jossa tiesin vanhastaan olevan hyviä teltanpaikko­ja. Matkal­la kuvasin keltavästäräkkiä (kuva 2), tapasin kivitaskun ja nau­tin tietysti upeista näkymis­tä, Tsakaljärvestä, Saanas­ta, Iso-Jehkasista ja Norjan lumisista vuorista.

Kuva 3: Istun leirissäni teltan edessä ja taustalla näkyy Saana.

No nyt olin maastossa ja yöpyisin ja katsoisin tilan­netta rauhassa aamulla. Pyrin sijoittamaan teltan tunturikoivujen varjoon ja tein vielä sadeviitasta li­sävarjon. Pulahtamalla muutaman kerran viilisty­mässä raikkaassa Marjajoessa vietin aikaa teltassa sen ovi auki. Söin, luin ja kirjoittelin. Otin tor­kutkin. Ja illan mittaan lämpötila alkoi taas mukavasti laskea.

Laskeskelin, että tuosta leiristä käynti noin viikon aikana Toskaljärvellä edellyttäisi 12 km:n päivä­matkoja, mikä tässä helteessä kuulosti tosi kovalta urakalta. Päätin silti yrittää ja kokeilla seuraava­na päivänä, miten vaellus lähtisi sujumaan.

Heräilin seitsemän maissa ja lepäilin vielä ennen kuin nou­sin teltasta (kuva 3). Kävin pulahtamassa aamupesulla Marjajoessa ja vietin vielä hetken leirissä ennen kuin pakkasin rinkan ja läksin Kalottir­eitille kohti noin 10 km:n päässä olevaa Saarijär­veä, jonka ohi ajattelin yrittää tänään. Aa­mupalaa tekisin vähän myöhemmin. Aamu­päivän viileys ja pieni tuulen­vire tuntuivat oikein muka­vilta. Sitä vastoin rinkka tun­tui tosi painavalta edelleen. Lepäsin välillä istahtaen sopi­ville kiville ja ylitin po­roaidan porrassiltaa pitkin. Vain noin kilometrin kuljettuani heitin rinkan päänalusekseni ja laitoin pitkäkseni mukavalle tunturinummelle. En vain jaksa kävellä rinkan kans­sa. Olen vain liian väsynyt ja on liian kuuma. Lepäilin pitkään polun varrella ja joitakin retkeläisiä kulki ohi yllättävän keveissä varusteissa varmaankin päiväretkiä tehden. Tuossa paikassa sain kuvia myös riekkopoi­kueesta (kuva 4), sen yhdestä poikasesta ja emosta. Seurailin myös kahta kapustarintaa, niiden ki­sailua nummella ja kuuntelin niiden mollivoit­toista vihellystä. Myös niittykirvisiä (kuva 5) liikkui lähellä ja sain yh­destä muutamia kuvia. Niitty­kirviset ovat tunturinummien vikkeläliikkeisiä laula­jia, jotka usein len­tävät vastatuulessa paikallaan.

Kuva 4: Riekkoemo.

Lepäiltyäni aikani ja pohdit­tuani tilannetta oli myönnet­tävä tosi­asiat. Pettymys oli kova, mutta olin myös hel­pottunut, sillä rääkki olisi ol­lut lohduton, jos olisin jatka­nut. Voimat ja aika ei­vät tällä ker­taa tässä kuumuudessa riittäisi Toskal­järven käyn­tiin. Niinpä pää­tin palata au­tolle, jonne ei vielä oli­si ko­vinkaan pitkä matka. Paluu­matkallakin istah­din lepää­mään tuon tuosta­kin, mutta pääsin niin hyvis­sä ajoin pe­rille, että eh­din Haltin­maan edulli­selle lou­naalle. Sen jäl­keen olisi vielä ratkais­tava, miten jatko meni­si, sillä muu perhe oli tulossa noin viikon päästä julkisilla Käsi­varteen ja minun pi­täisi päättää, mitä teen sillä vä­lin. Minullahan oli vain telttamajoitus. Puhelimessa pohdim­me tilannetta ja päädyimme siihen, että reissu on tällä kertaa peruutetta­va. Korona ja kuumuus oli­vat pääasiallisia syitä, miksi suunnitelma ei vain nyt onnistuisi. Kävin pe­ruuttamassa huonevarauk­semme ja lähdin siis ajamaan kotiin. Koska maas­tossa kulkeminen ei on­nistunut ja kun minulla ei ollut majoitusta, olisi viikon telttailu Kilpisjärven liepeillä ollut varsin epämiellyttävää kuumuuden ja kovan räkän takia. Siksi suunnitelman muutos tuntui parhaalta vaih­toehdolta tällä kertaa, vaikka kirvelikin ja harmitti todella!

Kuva 5: Niittykirvinen

Ajelin kohti etelää ja 700 km ajettuani havahduin äkkiä sii­hen, että jotain unohtui. Olin unohtanut siviilireppuni Retkei­lykeskuksen respaan. Voi EI! Soittele­malla sain sovittua, että he lähettäisivät repun postissa. Olihan siinä ar­votavaraa ja stressasin myös sen katoamista tai tietokoneen särkymis­tä. Tuli­han se kuitenkin muuta­man päi­vän kuluttua ehjänä perille. HUH! Pitkät ajomatkat myös har­mittivat sekä raskautensa myös ekojalanjälkensä takia. Pi­tihän jalanjäljen jakautua useamman ihmi­sen kesken alun­perin. Ja tietysti koko reissun peruuntumin­en harmitti todella, koska a-, b-, c- ja d-varasuunnitelmak­in piti lopulta peruuttaa koko porukaltamme.

Moni asia meni todella pie­leen ja tämä Lapin kokemus oli kipeä. Tällä reissulla asiat menivät enem­män pieleen kuin koskaan aikaisemmin. Voi sanoa, että luonto vei voiton suunnitelmista, eten­kin koronan ja kuumuuden muodossa. Voiko ihminen hallita elämää ja luontoa. Tämä oli hyvä muistu­tus sii­tä, että ei voi. Elämää tulee elää ja luontoa tutkia nöy­ryydellä, johon kuuluu tär­keänä osana myös yhteisen luontomme suojelu. Pohjoisessa kuitenkin kävin. Lyhyen maastokäynnin aikana sain onnekseni jon­kin verran havaintomate­riaalia ja kuvia linnuista ja maisemista. Käynti Toskaljärvellä on hyvä suun­nitelma, vaikka ei onnistunut vielä toisellakaan yrittämällä ja jäi edelleen varastoon myöhemmin to­teutettavaksi. Syksyllä on onneksi tiedossa toinen Lapin retki, joten joka tapauksessa rinkkavaellus­ta olisi tulossa ja la­pinhulluuteen lievennystä.

RSLY:n varapuheenjohtaja Sakari Savolainen