Ohjeita mökin käyttäjille
Saaressa ei ole sähköä, kaivoa eikä jääkaappia. Viileä maakellari löytyy, mutta mukaan kannattaa varata kylmälaukku. Juomavesi on tuotava mantereelta. Vuodepaikkoja mökissä on neljä. Mökissä on makuuhuoneessa yksi parisänky (120 cm) ja tuvassa kerrossänky (2 paikkaa). Jos et käytä makuupussia, ota omat lakanat ja tyynyliinat mukaan.
Mökin tuvassa on takka ja keittiössä puuhella. Kun lämmität, varo kipinöitä ja häkää. Tee valmiiksi sytykkeitä, niin että seuraava saa sytytettyä ensimmäiset tulet.

Ota mukaan
- Vuohiseläntien autotallilta airot ja tarvitsemasi polttopuut.
- Saaressa ei ole sähköä, kaivoa eikä jääkaappia. Viileä maakellari on, mutta mukaan kannattaa varata kylmälaukku.
- Juomavesi on tuotava mantereelta.
- Omat liinavaatteet tai makuupussit.
Suojeluohjeita
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri on saanut kiinteistön testamentilla, ja lahjoittaja Aili Jalavan tahto on ollut, että saaren kasvillisuuteen ei kajota. Kunnioitamme lahjoittajan tahtoa. Käyttäydymme luonnonsuojelun periaatteiden mukaisesti. Myös mantereen puolella sijaitseva Kotiranta-tila (jolla sijaitsee autotalli/varasto) on nykyisin suojeltu luonnonsuojelualueena.
- Saaren kasvillisuus on rauhoitettu.
- Polttopuut on tehty valmiiksi. Käytä vain valmiita polttopuita. Saaren elävät ja kuolleet puut risuista puujättiläisiin ovat osa luonnon kiertokulkua, joka Vuohisaaressa saa toimia omaehtoisesti.
- Kulkeminen on sallittua merkityillä poluilla.
- Saareen ei saa tuoda eläimiä.
- Maatuvat jätteet kompostoidaan.
- Muut jätteet, kuten muovit ja pullot, viedään keräyspisteisiin. Vuohisaarta lähin kierrätyspiste on pikitien toisella puolella, Kaltilanraitti 35, Jämsä (kartonki, lasi, pienmetalli, sekajäte).
Kalastaminen ja lähialueiden palvelut
- Kalastamiseen tulee hankkia tarvittavat luvat postista tai paikalliselta kalastuskunnalta.
- Lähin ruokakauppa sijaitsee Mäntän keskustassa.
- Mäntän sairaalan lähellä on Mäntänvuori luontopolkuineen.
- Kesäisin Mäntässä järjestetään kuvataidenäyttelyitä ja mm. Vilppulan kesäteatteri palvelee teatterin ystäviä.
Ennen poislähtöä
- Siivoa jälkesi, pese käyttämäsi astiat ja vie mennessäsi roskat.
- Tarkista, että tuli on sammunut tulisijoista.
- Tee valmiiksi sytykkeitä, niin että seuraava saa sytytettyä ensimmäiset tulet.
- Kirjoita nimesi ja havaintosi vieraskirjaan. Jos olet todennut akuutteja korjaustarpeita tai muuta pikaista tiedotettavaa, ota yhteyttä Vuohisaaren talonmieheen Timo Tammiseen, p. 040 778 5658.
- Lukitse ovet, myös saunan ovi.
- Lukitse/kiinnitä vene mantereella rantaan ja vie airot autotalliin.