Saavutettavuustyökalut

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL Pirkanmaan piiri

Pirkanmaa
Navigaatio päälle/pois

Pirkanmaan karhukanta laski murto-osaan viime vuodesta

Viime vuonna Pirkanmaalla arvioitiin olevan 50‒65 yli vuoden ikäistä karhua. Nyt vastaava arvio on 20‒30. Jos karhuja metsästettiin kolme, mitä tapahtui 30‒35 karhulle? Luontainen kuolleisuus ei selitä tällaista eroa.

Pirkanmaa kuuluu Pohjois-Hämeen kehittyvän karhukannan alueeseen, jolla Luonnonvarakeskus arvioi viime vuoden kanta-arviossaan olevan noin 5065 vuotta vanhempaa karhua ennen metsästyskauden alkua. Pentuetuotoksi arvioitiin 10 pentua. Kanta-arviota käytettiin perusteena, jolla Pirkanmaalle myönnettiin poikkeuslupa kolmen karhun metsästämiseen. Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri valitti luvista, sillä käytännössä karhukanta ei ole Pirkanmaalla vahva tai vakiintunut, vaan suurin osa maakunnasta on karhutyhjiötä. Maakunnan reuna-alueilla esiintyvät karhut ovat juuri niitä, jotka voisivat levittäytyä muualle maakuntaan.

Valitukset kuitenkin hylättiin ja luvat käytettiin.

“Kaadetuista karhuista kaksi oli naaraita, joista toinen oli nuori naaras. Nuoret yksilöt leviävät helpommin uusille asuinseuduille. Kannan lisääntyminen myös on ensisijaisesti naaraiden varassa”, Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piirin suurpetokoordinaattori Marjaana Laaksonen toteaa.

Nyt julkaistuun karhun kanta-arvioon lukuja on arvioitu uudelleen. Vuoden 2021 pentuemääräksi on nyt esitetty kaksi, joista pentuja on syntynyt yhteensä kaksi, kun viime vuoden arvio pentutuotoksi oli yhteensä 10 pentua. Kun viime vuonna vuotta vanhempien karhujen määräksi arvioitiin 5065, on luku tippunut uudessa arviossa vain reiluun kolmannekseen, välille 2030. Tämä vastaa lukua, jonka piiri esitti muutoksenhaussaan karhukannan todelliseksi kooksi, pidemmän aikavälin arvioiden keskiarvoon perustuen.

Karhu on hitaasti lisääntyvä laji. Yleensä karhuemo lisääntyy vain joka toinen vuosi, jos silloinkaan. Mikäli karhukanta halutaan pitää kestävällä tasolla, tulisi kanta-arvion perustua pidemmän aikavälin keskiarvoon. Lisäksi karhujen metsästäminen kehittyvän kannan reuna-alueella hidastaa karhun palaamista sen luontaisille esiintymisalueille maakunnan keski-, etelä- ja länsiosiin, joissa karhuja ei ole.

 

Luonnonvarakeskus LUKE julkaisee vuosittain karhun kanta-arvion. Tänä vuonna julkaistu kanta-arvio (2021) ja viime vuonna julkaistu kanta-arvio (2020).

 

Lisätietoja:

Marjaana Laaksonen,
suurpetokoordinaattori
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ry
p. 050 5911 663
laaksonen.marjaana@gmail.com

Avauskuva: Anthony Renovat/Unsplash